Torna ai cancelli del Ponte Arcobaleno
BIBLIOTECA

UGROFINNI
Finlandesi

MITI UGROFINNI
KALEVALA
Il Quindicesimo Runo
IL QUINDICESIMO RUNO
Note di P.E. Pavolini
Bibliografia
KALEVALA
Il Quindicesimo Runo
Sunto del runo

Canti magici, scongiuri e formule inserite nel runo

         
         
VIIDESTOISTA RUNO

IL QUINDICESIMO RUNO

 
         
         
Un certo giorno dal pettine di Lemminkäinen comincia a gocciolare sangue, dal che la madre tosto comprende che la morte ha colto il suo figliuolo. Corre a Pohjola e alla signora di Pohjola chiede dove sia andato a finire Lemminkäinen   Äiti lieto Lemminkäisen
aina koissa arvelevi:
«Minne on saanut Lemminkäinen,
kunne Kaukoni kaonnut,
kun ei kuulu jo tulevan
matkoiltansa maailmassa?»
Ma il pensiero della mamma
era sempre al suo figliuolo:
«Dov'è andato Lemminkäinen,
dove sparve Kauko mio,
ch'io non sento dir che torni
dal suo viaggio al suo paese?»
 
       
10

Ei tieä emo poloinen
eikä kantaja katala,
missä liikkuvi lihansa,
vierevi oma verensä,

Non sapea la poveretta, 
quella mesta genitrice,
dove fosse la sua carne,
il suo sangue si movesse;

 
    kävikö käpymäkeä,
kanervaista kangasmaata,
vai meni meren selällä,
lakkipäillä lainehilla,
vaiko suuressa soassa,
kapinassa kauheassa,
joss' on verta säärivarsi,
polven korkeus punaista.
delle coccole sul monte,
sulla landa di brughiere?
Era forse allor sul mare,
sopra l'onde spumeggianti?
Oppur della gran battaglia
nel terribile tumulto,
con le gambe dentro il sangue,
col ginocchio rosseggiante?
 
         
  20

Kyllikki, korea nainen,
katseleikse, käänteleikse

Kyllikki la bella donna
riguardava d'ogni intorno

 
    koissa lieto Lemminkäisen,
Kaukomielen kartanossa.
Katsoi illalla sukoa,
huomenella harjoansa;
niin päivänä muutamana,
huomenna moniahana
jo veri suasta vuoti,
hurme harjasta norahti.
nella casa, nel cortile
dell'allegro Lemminkäinen.
Guarda il pettin la mattina
e la spazzola la sera;
venne un giorno, una mattina
e dal pettine colava
sangue, e sangue gocciolava
dalla spazzola quel giorno.
 
         
  30

Kyllikki, korea nainen,
sanan virkkoi, noin nimesi:

Kyllikki, la bella donna,
disse allor queste parole:

 
    «Jo nyt on mennyt mies minulta,
kaunis Kaukoni kaonnut
matkoille majattomille,
teille tietämättömille:
veri jo vuotavi suasta,
hurme harjasta noruvi!»
«Già da me partì il marito,
il bel Kauko mio scomparve
per inospiti sentieri
e per vie non conosciute:
ché dal pettine sangue cola
dalla spazzola giù sgorga!»
 
         
  40

Siitä äiti Lemminkäisen
itse katsovi sukoa;
itse itkulle apeutui:
«Voi, poloisen, päiviäni,

Guardò il pettine la madre,
lo guardò tutta piangente,
disse tutta addolorata:
«Ahimé, miseri miei giorni,

 
    angervoisen, aikojani!
Jo nyt on poikani, poloisen,
jopa, laiton, lapsueni
saanut päiville pahoille!
Tuho on poikoa pätöistä,
hukka lieto Lemminkäistä:
jo suka verin valuvi,
harja hurmehin noruvi!»
sfortunata vita mia!
Già il mio misero figliuolo,
il mio povero ragazzo,
capitato è in tristi giorni!
La sventura ha colto il forte
e l'allegro, la rovina:
già dal pettin sangue cola,
dalla spazzola giù sgorga!»
 
       
  50

Kourin helmansa kokosi,
käsivarsin vaattehensa.

Con le mani alzò la veste,
la tirò fin sul ginocchio.

 
    Pian juoksi matkan pitkän,
sekä juoksi jotta joutui:
mäet mätkyi mennessänsä,
norot nousi, vaarat vaipui,
E partì per lungo viaggio,
più veloce che potesse:
suonò il colle de' suoi passi,
s'alzò il piano, scese il monte,
    ylähäiset maat aleni,
alahaiset maat yleni.
s'abbassarono le alture,
s'innalzaron le bassure.
 
         
  60

Tuli Pohjolan tuville.
Kysytteli poikoansa,
kysytteli, lausutteli:
«Oi sie Pohjolan emäntä!

Alle stanze di Pohjola
giunse, e chiese di suo figlio;
così chiese, così disse:
«Oh, signora di Pohjola!

 
    Kunne saatoit Lemminkäisen,
minne poikani menetit?»
Dove tu me l'hai mandato
il mio figlio Lemminkäinen
 
         
La signora di Pohjola finisce col dire quali prove gli avesse imposto, e il Sole dà notizia precisa della morte di Lemminkäinen 70

Louhi, Pohjolan emäntä,
tuop' on tuohon vastaeli:
«Enpä tieä poikoasi,
kunne kulki ja katosi.
Istutin oron rekehen,
korjahan kovan tulisen;
oisko uhkuhun uponnut,
meren jäälle jähmettynyt

Di Pohjola la signora,
Louhi le rispose allora:
«Di tuo figlio non so niente
dove andò, dov'egli sparve.
Alla slitta gli ho aggiogato
un destriero ben focoso;
nel nevischio si è sommerso
o nel mare egli è gelato,

 
    vai saanut sutosen suuhun,
karhun kauhean kitahan?»
o di lupo o d'orso fiero
nella gola è capitato?»
 
         
  80

Sanoi äiti Lemminkäisen:
«Jo vainen valehtelitki!
Susi ei syö minun sukua,
karhu ei kaa'a Lemminkäistä:
sormin sortavi sutoset,
käsin karhut kaatelevi.
Kunp' on et sanone tuota,
kunne saatoit Lemminkäisen,

Ma la madre così disse:
«Queste son certo menzogne!
Orso o lupo non divora
la mia prole, Lemminkäinen:
con le dita abbatte i lupi,
con le mani atterra gli orsi.
E se dirmi non vorrai
dove tu mandato l'hai,

 
    rikon uksen uuen riihen,
taitan sampuen sarahat».
spezzo l'uscio del granaio 
ed i cardini del Sampo».
 
         
  90

Sanoi Pohjolan emäntä:
«Syötin miehen syöneheksi,
juotin miehen juoneheksi,
apatin alanenäksi;
istutin venon perähän,
laitoin kosket laskemahan.
Enkä tuota tunnekana,
kunne sai katala raukka,

La signora di Pohjola:
«Da mangiar gli ho dato, e bene
e dar ber quanto ha voluto;
da mangiar, da bere, e brillo
io lo misi nella barca
ché scendesse la cascata.
Ma non so poi niente affatto
dove cadde il poveretto,

 
    koskihinko kuohuvihin,
virtoihin vipajavihin».
se nell'onda spumeggiante,
se nel vortice tremante».
 
       

 

  100

Sanoi äiti Lemminkäisen:
«Jo vainen valehtelitki!
Sano tarkkoja tosia,
valehia viimeisiä,
kunne saatoit Lemminkäisen,
kaotit kalevalaisen,
taikka surmasi tulevi,
kuolemasi kohtoavi!»

Ma la madre così disse:
«Anche queste son menzogne!
Dimmi il vero, proprio il vero,
lascia andare le bugie,
dove tu hai mandato il figlio
di Kaleva, ch'è scomparso?
O su di te verrà rovina,
su di te scenderà morte!»
 
         
  110

Sanoi Pohjolan emäntä:
«Jospa jo sanon toenki:
panin hirvet hiihtämähän,
jalopeurat jaksamahan,
ruunat suuret suistamahan,
varsat valjastuttamahan;
laitoin joutsenen hakuhun,
pyhän linnun pyyäntähän.
Nyt en tuota tunnekana,
mi on tullunna tuhoksi,

La signora di Pohjola:
«Ecco, or già ti dico il vero:
lo mandai, ché mi prendesse
gli alci, le superbe renne;
che imbrigliasse il gran cavallo,
gli mettesse i finimenti;
perché il cigno mi cercasse,
mi prendesse il santo augello.
Or di lui non so più nulla,
né se l'ha colto sventura

 
    esteheksi ennättännä,
kun ei kuulu jo tulevan
morsianta pyytämähän,
tyttöä anelemahan».
o un ostacol trattenuto;
ché non sento dir che torni
a riprendere la sposa,
a richieder la ragazza».
 
       
  120

Emo etsi eksynyttä,
kaonnutta kaipoavi.
Juoksi suuret suot sutena,
kulki korvet kontiona,
ve'et saukkona samosi,
maat käveli mauriaisna,

E la madre, lo smarrito
ricercava, fra i lamenti;
come lupo, fra i paduli,
fra le selve, a guisa d'orso,
come lontra, in mezzo all'acqua,
come tasso, pe' i sentieri,

 
    neuliaisna niemen reunat,
jäniksenä järven rannat.
Kivet syrjähän sytäsi,
lungo il margin, come riccio,
come lepre, lungo i laghi;
gettò i sassi da una parte,
    kannot käänti kallellehen,
risut siirti tien sivuhun,
haot potki portahiksi.
torse i tronchi, i rami secchi
dalla strada tolse, e ponti
fe' degli alberi caduti.
 
         
  130

Viikon etsi eksynyttä,
viikon etsi, eipä löyä.
Kysyi puilta poikoansa,
kaipasi kaonnuttansa.

Lungamente lo smarrito
ricercò senza trovarlo-
Chiese agli alberi del figlio,
rimpiangendo lui perduto.

 
  140 Puu puheli, honka huokui,
tammi taiten vastaeli:
«On huolta itsestäniki
huolimatta poiastasi,
kun olen koville luotu,
pantu päiville pahoille:
pinopuiksi pilkkumahan,
haloiksi hakattamahan,
riutumahan riihipuiksi,
kaskipuiksi kaatumahan».
Disse il pino, e sospirava,
la prudente quercia disse:
«Per me stessa ho da pensare
né pensar posso a tuo figlio;
duri giorni il mio destino,
tristi giorni m'ha serbato:
perché in trucioli mi fanno
e mi segano in cataste,
mi affastellano in fascine
e mi atterrano con l'ascia».
 
         
   

Viikon etsi eksynyttä,
viikon etsi eikä löyä.
Tiehyt vastahan tulevi;
niin tielle kumarteleikse:
«Oi tiehyt, Jumalan luoma!
Etkö nähnyt poikoani,
kullaista omenatani,
hope'ista sauvoani?»

Lungamente lo smarrito
ricercò, senza trovarlo.
Alle strade che incontrava,
ai sentieri s'inchinava:
«Oh sentieri, che Dio fece!
Non vedeste il mio figliuolo,
la mia dolce mela d'oro,
il mio argenteo bastone?»
 
         
  150 Tiehyt taiten vastaeli
sekä lausui ja pakisi:

Il sentiero le rispose,
la prudente strada disse:

 
    «On huolta itsestäniki
huolimatta poiastasi,
kun olen koville luotu,
pantu päiville pahoille:
joka koiran juostavaksi,
ratsahan ajeltavaksi,
kovan kengän käytäväksi,
kannan karskuteltavaksi».
«Per me stesso ho da pensare,
né pensar posso a tuo figlio;
duri giorni il mio destino,
tristi giorni m'ha serbato:
ché su me saltano i cani,
mi calpestano i cavalli, 
su di me pigian le scarpe,
su di me stridono i tacchi».
 
         
  160

Viikon etsi eksynyttä,
viikon etsi, eipä löyä.

Lungamente lo smarrito
ricercò, senza trovarlo.

 
    Kuuhut vastahan tulevi;
niin kuulle kumarteleikse:
«Kuu kulta, Jumalan luoma!
Etkö nähnyt poikoani,
kullaista omenatani,
hope'ista sauvoani?»
Le si fe' la luna incontro,
alla luna s'inchinava:
«Luna d'oro, che Dio fece!
Non vedesti il mio figliuolo,
la mia dolce mela d'oro,
il mio argenteo bastone?»
 
         
  170

Tuo kuuhut, Jumalan luoma,
taiten kyllä vastaeli:
«On huolta itsestäniki
huolimatta poiastasi,

E la luna, che Dio fece,
da prudente le rispose:
«Per me stessa ho da pensare,
né pensar posso a tuo figlio;

 
    kun olen koville luotu,
pantu päiville pahoille:
yksin öitä kulkemahan,
pakkasella paistamahan,
talvet tarkoin valvomahan,
kesäksi katoamahan».
duri giorni il mio destino,
tristi giorni m'ha serbato:
solitaria a notte errare
e risplendere nel gelo,
nell'inverno ben vegliare
e svanir d'estate in cielo».
 
         
  180

Viikon etsi eksynyttä,
viikon etsi eikä löyä.
Päivyt vastahan tulevi;
päivälle kumarteleikse:

Lungamente lo smarrito
ricercò, senza trovarlo.
Le si fece incontro il sole;
essa al sole s'inchinava:

 
    «Oi päivyt, Jumalan luoma!
Etkö nähnyt poikoani,
kullaista omenatani,
hope'ista sauvoani?»
«Caro sole, che Dio fece!
Non vedesti il mio figliuolo,
la mia dolce mela d'oro, 
il mio argenteo bastone?»
 
       
  190

Jopa päivyt jonki tiesi,
arvaeli aurinkoinen:
«Jo on poikasi, poloisen,
kaotettu, kuoletettu
Tuonen mustahan jokehen,
Manalan ikivetehen:

Lo sapeva bene il sole,
l'avea il sole indovinato:
«Il tuo misero figliuolo
è già morto, già perduto,
sceso è già nel nero fiume,
dentro l'onda sempiterna:

 
    mennyt koskia kolisten,
myötävirtoja vilisten
le cascate fragorose,
di Tuoni nella fiumana,
    tuonne Tuonelan perille,
Manalan alantehille».
nell'estremo di Tuonela,
nelle valli di Manala».
 
         
La madre di Lemminkäinen scende alla cascata di Tuoni con un lungo rastrello nelle mani, rastrella le acque, finché ritrova tutti I pezzi del corpo del figlio, li ricompone insieme e coll'aiuto di scongiuri e di unguenti risuscita il figlio Lemminkäinen 200

Siitä äiti Lemminkäisen
itse itkulle hyräytyi.
Meni seppojen pajahan:
«Oi sie seppo Ilmarinen!
Taoit ennen, taoit eilen,
taopa tänäki päänä!

Ed allora forte piange,
triste la madre singhiozza;
va dal fabbro alla fucina:
«Ilmarinen, fabbro caro!
Prima ed ieri hai lavorato,
oggi ancora fa' un rastrello

 
  Varta vaskinen harava,
piitä piihin rautaisihin;
piit tao satoa syltä,
varsi viittä valmistellos!»
con un manico di rame!
ferree punte acuminate,
cento tese lunghe, e cinque-
cento il manico sia lungo!»
 
       
  210 Se on seppo Ilmarinen,
takoja iän-ikuinen,
vartti vaskisen haravan,
piitti piillä rautaisilla;
piit takoi satoa syltä,
varren viittä valmisteli.
Ed il fabbro sempiterno,
Ilmarinen, fe' un rastrello
con un manico di rame,
con acute ferree punte, 
cento tese lunghe, e cinque-
cento il manico fe' lungo.
 
         
  220

Itse äiti Lemminkäisen
saapi rautaisen haravan,
lenti Tuonelan joelle.
Päiveä rukoelevi:
«Oi päivyt, Jumalan luoma,
luoma Luojan valkeamme!
Paista hetki heltehesti,
toinen himmesti hiosta,
kolmansi koko terältä:
nukuttele nuiva kansa,

Essa stessa allor, la madre
prese quel ferreo rastrello:
volò al fiume di Tuonela.
Ed il sol così pregava:
«Caro sole, che Dio fece,
fuoco in ciel per noi creato!
Splendi prima pien d'ardore,
poi rosseggia arroventato,
ed infin con ogni possa:
addormenta l'aspra gente,

 
    väsytä väki Manalan,
Tuonen valta vaivuttele!»
stanca il popol di Manala,
butta giù la loro forza!»
 
         
  230

Tuo päivyt, Jumalan luoma,
luoma Luojan aurinkoinen,
lenti koivun konkelolle,
lepän lengolle lehahti.
Paistoi hetken heltehesti,
toisen himmesti hiosti,
kolmannen koko terältä:
nukutteli nuivan joukon,

Ed il sol, da Dio creato,
del Creatore il caro sole,
volò al tronco di betulla,
si posò sul cavo ontano.
Splendé prima pien d'ardore,
rosseggiò poi arroventato,
ed infin con ogni possa
assopì quell'aspra folla,

 
    väsytti väen Manalan,
nuoret miehet miekoillehen,
vanhat vasten sauvojansa,
keski-iän keihä'ille.
Siitä lenti lepsahutti
päälle taivahan tasaisen
entisellensä sijalle,
majallensa muinaiselle.
stancò il popol di Manala,
giovinetti con le spade,
vecchi con i lor bastoni
e gli adulti con le lance.
Volò poi con lento volo
su nell'alto cielo piano
alla sede sua primiera,
all'antica sua dimora.
 
         
  240

Siitä äiti Lemminkäisen
otti rautaisen haravan;

E la madre gettò allora
quel rastrello tutto ferro

 
    haravoipi poikoansa
koskesta kohisevasta,
virrasta vilisevästä.
Haravoipi eikä löyä.
per pescare il suo figliuolo
su dal vortice muggente,
su dal fiume fragoroso.
Ma il rastrello a vuoto trasse.
 
   

 

   
    Siitä siirtihen alemma:
meni myötänsä merehen,
sukkarihmasta sulahan,
vyötäröistä veen sisähän.
Scesa allora ancor più basso:
penetrò più giù nell'onda,
al disopra delle calze
avea l'acqua, alla cintura.
 
         
  250

Haravoipi poikoansa
pitkin Tuonelan jokea,

Rastrellò, cercando il figlio
lungo il fiume di Tuonela,

 
    vetelevi vastavirran.
Veti kerran, tuosta toisen:
saapi paian poikoansa,
paian mieliksi pahoiksi;
veti vielä kerran toisen:
sai sukat, hatun tapasi,
sukat suureksi suruksi,
hatun mieliharmiksensa.
rastrellò contro corrente,
una volta trasse, e due:
la camicia su ritrasse
del figliuol, con mente mesta;
rastrellò la terza volta:
ripescò calze e berretto;
con dolore, quelle calze
con angoscia, quel berretto.
 
         
  260

Astui siitäkin alemma,
Manalan alantehelle.

Scese allora sempre più basso
nel profondo di Manala.

 
    Veti kerran pitkin vettä,
kerran toisen poikki vettä,
kolmannen vitahan vettä.
Kerrallapa kolmannella
elotukku sai etehen
haravahan rautaisehen.
Il rastrello trasse dritto,
lo ritrasse di traverso
e di nuovo obliquamente.
Tirò su la terza volta
un covone, con la cima
del rastrello tutto ferro.
 
       
  270

Elotukku ei se ollut:
olipa lieto Lemminkäinen,
itse kaunis Kaukomieli,
puuttunut haravan piihin

Un covon quello non era,
era il vispo Lemminkäinen,
era il bel Kaukomieli
attaccato a quelle punte

 
    sormesta nimettömästä,
vasemmasta varpahasta.
con il dito senza nome 
e col pollice sinistro.
         
  280

Nousi lieto Lemminkäinen,
kohosi Kalevan poika
haravassa vaskisessa
päälle selvien vesien;
vaan oli pikkuista vajalla:
yhtä kättä, puolta päätä,
paljo muita muskuloita,
siihen henkeä lisäksi.

Uscì il vispo Lemminkäinen,
sorse il figlio di Kaleva
col rastrel fatto di rame
sopra l'acqua trasparente:
ma qualcosa gli mancava:
una mano, mezza testa,
e molt'altri pezzettini;
soprattutto poi la vita.
 
         
    Emo tuossa arvelevi,
itse itkien sanovi:
«Vieläkö tästä mies tulisi,
uros uusi toimeaisi?»
Rifletté la madre allora, 
così disse lacrimando:
«Potrò ancor da questo un uomo,
un eroe risuscitare?»
 
       
  290

Päätyi korppi kuulemahan.
Tuop' on tuohon vastoavi:
«Ei ole miestä mennehessä
eikä tuiki tullehessa:
jo silt' on siika silmät syönyt,
hauki hartiat halaisnut.

E la udì per caso il corvo,
le rispose in questo modo:
«Non è uomo più costui,
già sparito, già scomparso:
gli mangiarono gli occhi i pesci,
rosicchiò le spalle il luccio.

    Sie päästä merehen miestä,
työnnä Tuonelan jokehen!
Ehkä turskaksi tulisi,
valahaksi vahvistuisi».
Or tu butta l'uomo in mare,
giù nel fiume di Tuonela,
che una foca egli diventi,
o fortissima balena».
 
         
  300

Tuop' on äiti Lemminkäisen
eipä työnnä poikoansa.
Vetelevi vielä kerran
haravalla vaskisella
pitkin Tuonelan jokea,
sekä pitkin jotta poikki:

Non gettò però la madre
giù nell'acqua il suo figliuolo.
Ma una volta ancor raspando
col rastrello suo di rame,
lungo il fiume di Tuonela
per il lungo, per il largo:

 
    saapi kättä, saapi päätä,
saapi puolen selkäluuta,
toisen puolen kylkiluuta,
monta muuta muskulata.
Niistä poikoa rakenti,
laati lieto Lemminkäistä.
ritrovò la mano, il capo
ed un osso della spalla,
trovò un osso della gamba,
altri piccoli pezzetti.
E rifece allor con questi
il figliuolo, Lemminkäinen.
 
         
  310

Liitteli lihat lihoihin,
luut on luihin luikahutti,
jäsenet jäsenihinsä,
suonet suonten sortumihin.

Attaccò carne alla carne
e saldò gli ossi con gli ossi,
le giunture alle giunture,
vene rotte con le vene.
 
         
    Itse suonia siteli,
päitä suonten solmieli,
suonilankoa lukevi
sanoen sanalla tuolla:
Poi legò forte le arterie,
delle arterie annodò i capi,
incantò vena per vena,
proferendo tali detti:
 
Parole per (riallacciare) le vene 320

«Sorea on suonten vaimo
Suonetar, sorea vaimo,
soma suonten kehreäjä
sorealla kehrinpuulla,
vaskisella värttinällä,
rautaisella rattahalla!

«Bella donna delle arterie,
Suonetar, donna leggiadra,
delle arterie filatrice,
col leggiadro fuso, o bella,
e di rame l'arcolaio
che di ferro ha la rotella!

 
    Tule tänne tarvittaissa,
käy tänne kutsuttaessa,
suonisykkyrä sylissä,
kalvokääri kainalossa
suonia sitelemähän,
päitä suonten solmimahan
haavoissa halennehissa,
rei'issä revennehissä!
Vieni qua per il bisogno,
corri dove sei chiamata,
col gomitolo di vene,
col mazzetto delle pelli,
per cucir vene ed arterie,
allacciar le loro cime,
nelle piaghe lacerate,
le ferite sempre aperte!
 
         
  330

«Kun ei tuosta kyllin liene,
onp' on impi ilman päällä

«Se bastar ciò non dovesse,
c'è una vergine nel cielo,

 
    venehellä vaskisella,
purrella punaperällä.
Tule, impi, ilman päältä,
neiti, taivahan navalta!
Soua suonista venettä,
jäsenistä järkyttele,
soua luun lomia myöten,
jäsenten rakoja myöten!
nella barca tutta rame
con la poppa rosso tinta.
Scendi, Vergine, dal cielo,
vieni giù dal firmamento!
Rema in mezzo delle vene,
passa in mezzo alle giunture,
rema ancor fra mezzo agli ossi,
delle membra agli interstizi!
 
   

 

   
  340

«Sijallensa suonet laita,
asemellensa aseta:

«Metti al posto lor le vene
e le arterie dove vanno:

 
    suutatusten suuret suonet,
valtasuonet vastatusten,
limitysten liutasuonet,
pienet suonet pääksytysten!
allacciando quelle grandi,
le pulsanti combinando
e le vene più sottili
lega pur l'una coll'altra!
 
         
  350 «Siit' ota utuinen neula,
sulkkuniitti neulan päässä!
Ompele utuisin neuloin,
tinaneuloin tikkaele,
päitä suonten solmiele,
silkkinauhoilla sitele!
«Prendi un ago ben sottile
con un fil di seta fino!
Cuci con l'ago sottile,
passa con l'ago di stagno
sopra i capi delle vene
e col fil di seta cuci!
 
         
  360

«Kun ei tuosta kyllä liene
itse ilmoinen jumala,
valjastele varsojasi,
rakentele ratsujasi!
Aja kirjakorjinesi
läpi luun, läpi jäsenen,
läpi liikkumalihojen,
läpi suonten soljuvaisten!
Liitä luu lihoa myöten,
suoni suonen päätä myöten,

«Se bastar ciò non dovesse,
io ti prego, Dio celeste,
d'aggiogare i tuoi pulledri,
d'apprestare i finimenti
nella slitta variopinta!
Passa fra giunture ed ossi,
passa fra la carne molle
va veloce fra le vene!
E la carne attacca agli ossi
e l'arteria con l'arteria;

 
    luo hopea luun lomahan,
kulta suonen sortumahan!
salda gli ossi con l'argento
e con l'or salda le vene!
 
         
  370

«Mist' on kalvo katkennunna,
siihen kalvo kasvattele,
mistä suonta sortununna,
siihen suonta solmiele,
kusta verta veihlähtännä,
siihen verta vierettele;
kusta luu luhoksi mennyt,
siihen luuta luikahuta,

«Dove s'è rotta la pelle,
colà cresca pelle nuova;
dove ruppesi l'arteria,
allacciata sia l'arteria;
dove il sangue sgorgò via,
torni a scorrere altro sangue;
dove l'osso s'è spezzato,
un altr'osso sia posato;

 
    kusta liikkunna lihoa,
siihen liittele lihoa,
sijallensa siunaele,
asemellensa aseta:
luu luuhun, liha liha'an,
jäsenet jäsenihinsä!»
dove si staccò la carne,
sia la carne rinsaldata,
sia rimessa al proprio posto;
tornin tosto al proprio luogo
ossi ed ossi, carne e carne
e giunture con giunture!»
 
         
  380 Sillä äiti Lemminkäisen
loi miehen, uron sukesi
entisillehen eloille,
muinaisille muo'oillensa.
Alla vita sua di prima
fe' così tornar la madre
quell'ardito, gli ridette
la sua forma ed il suo aspetto.
 
         
    Sai suonet lukeneheksi,
päät suonten si'elleheksi,
ei miestä sanalliseksi,
lasta lausehelliseksi.
Per magia tornar le vene
con le vene a combinare:
ma il figliuolo ancor taceva,
dir parola non poteva.
 
         
  390

Siitä tuon sanoiksi virkki,
itse lausui, noin nimesi:
«Mistä nyt voie saatanehe,
simatilkka tuotanehe,
jolla voian voipunutta,
pahoin-tullutta parannan,

Ma parlò la madre allora,
prese a dire in questo modo:
«Donde prendere un unguento,
donde miele a goccioline 
per spalmare il trapassato,
per sanare il disgraziato,

 
    jotta mies sanoille saisi,
vierähtäisi virsillehen?
ché la bocca sua risuoni,
si riapra alle canzoni?
 
       
    «Mehiläinen, meiän lintu,
metsän kukkien kuningas!
Lähe nyt mettä noutamahan,
simoa tavottamahan
mieluisasta Metsolasta,
«Ape, cara nostra alata,
tu, regina d'ogni fiore!
Or va, cerca dolce miele,
il soave succo porta
su da Metsola benigno,
  400

tarkasta Tapiolasta,
monen kukkasen kuvusta,
monen heinän helpehestä

da Tapiola vigilante,
di più fior dalla corolla,
di più erbe dallo stelo,

 
    kipehille voitehiksi,
pahoille parantehiksi!»
per spalmarne l'ammalato,
per guarir le sue ferite!»
 
         
  410

Mehiläinen, liukas lintu,
jopa lenti löyhäytti
mieluisahan Metsolahan,
tarkkahan Tapiolahan.
Nokki kukkia keolta,
keitti mettä kielellänsä
kuuen kukkasen nenästä,
sa'an heinän helpehestä.

L'ape, vispa volatrice,
batté l'ali, volò svelta
verso Metsola benigno,
vèr Tapiola vigilante.
Ed i fior beccò col becco,
con la lingua stillò miele
dalla punta di sei fiori,
dallo stelo di cent'erbe.

 
    Niin tulla tuhuttelevi,
käyä käärämöittelevi,
kaikki siipensä simassa,
sulkansa sulassa meessä.
E ronzando se ne venne,
tornò tonda come palla,
con le aluzze tutte miele,
carche pur di miel le penne.
 
         
  420 Itse äiti Lemminkäisen
otti noita voitehia,
niillä voiti voipunutta,
pahoin-tullutta paranti:
ei tullut apua noista,
saanut miehelle sanoja.
Di Kauko la genitrice
prese allora quegli unguenti
e spalmò con quelli il figlio
per guarire il disgraziato:
non giovarono gli unguenti
a ridargli la parola.
 
         
  430

Siitä tuon sanoiksi virkki:
«Mehiläinen, lintuseni!
Lennä tuonne toisialle,
ylitse meren yheksän
saarehen selällisehen,
metisehen manterehen,
Tuurin uutehen tupahan,
Palvoisen laettomahan!
Siell' on mettä mieluhista,
siellä voietta hyveä,

Disse allor così la madre:
«Cara apuzza volatrice!
Vola verso un'altra parte,
vola sopra nove mari,
verso l'isola nell'onde,
vola verso i dolci prati
alla stanza di Tuuri,
di Palvonen alla porta!
Colà c'è miele abbondante,
colà succhi deliziosi

 
   

joka suonihin sopivi,
jäsenihin kelpoavi.
Tuop' on niitä voitehia,
kanna niitä katsehia
vian päälle pannakseni,
vammoille valellakseni!»

adattati per le vene,
che fan bene alle giunture.
A me porta questi succhi,
questi magici rimedi,
ch'io li ponga sopra il male,
ch'io ne spalmi le ferite!»
 
         
  440

Mehiläinen, mies kepeä,
taasen lenti liihytteli
ylitse meren yheksän,
meri-puolen kymmenettä.

L'ape allor, agil donnetta,
volse indietro il legger volo
e volò su nove mari
e sul decimo un pochino.

 
    Lenti päivän, lenti toisen,
lenti kohta kolmannenki,
ruokosella istumatta,
lehellä levähtämättä,
saarehen selällisehen,
metisehen manterehen,
korvalle tulisen kosken,
pyhän virran pyörtehelle.
Volò un giorno, volò un altro,
volò ancora un terzo giorno;
(né su giunchi si posava
né su foglia si stendeva),
verso l'isola nell'onde,
verso i prati zuccherati,
presso la cascata ardente
ed il fiume vorticoso.
 
         
  450

Siellä mettä keitettihin,
rasvoja rakennettihin,

Là era il miele distillato,
eran là raccolti i succhi

 
    pikkuisissa pottiloissa,
kaunoisissa kattiloissa,
peukalon mahuttavissa,
sormenpään sovittavissa.
dentro vasi piccolini,
dentro belle marmittine,
un sol pollice profonde,
larghe appena quanto un'unghia.
 
         
  460

Mehiläinen, mies kepeä,
saip' on niitä voitehia.
Vähän aikoa kuluvi,
pikkuisen pirahtelevi:
jo tulla turahtelevi,
saa'a saaveroittelevi,

L'ape allor, agil donnetta,
questi balsami raccolse.
Poco tempo era passato,
era scorso un momentino:
e tornava già ronzando,
ritornava affaccendata

 
    kuusi kuppia sylissä,
seitsemän selän takana,
ne on täynnä voitehia,
täynnä rasvoja hyviä.
con sei coppe nelle braccia
e con sette sulla schiena,
e di miele eran ripiene
e di succhi deliziosi.
 
         
  470

Itse äiti Lemminkäisen
voiti noilla voitehilla,
yheksillä voitehilla,
kaheksilla katsehilla:
ei vielä apua saanut,
tok' ei tuostana tavannut.

Lo spalmò la madre allora
con quei balsami soavi,
lo spalmò con nove unguenti
e con otto portentosi:
non giovò nessun unguento,
non portò niun giovamento.
 
         
  480

Niin sanoi sanalla tuolla,
lausui tuolla lausehella:
«Mehiläinen, ilman lintu!
Lennä tuonne kolmas kerta
ylähäksi taivosehen,
päälle taivosen yheksän!
Siell' on viljalta simoa,
siellä mettä mielin määrin,
joilla ennen Luoja loitsi,
puheli puhas Jumala,

E parlò la madre ancora,
disse magiche parole:
«Ape, tu che in cielo voli!
Vola ancor la terza volta
fin lassù nell'alto cielo,
vola sopra a nove cieli!
Dove ad iosa trovi miele,
tu ne trovi quanto vuoi;
incantato l'ha il Creatore,
consacrato l'ha il Signore

 
    voiti Luoja lapsiansa
pahan vallan vammaksissa.
Kasta siipesi simassa,
sulkasi sulassa meessä,
tuo simoa siivessäsi,
kanna mettä kaapussasi
kipehille voitehiksi,
vammoille valantehiksi!»
per guarire i figli suoi,
che colpì sorte maligna;
tuffa l'ali dentro il succo,
e le penne dentro il miele
e con l'ali porta il succo,
porta il miele nella veste,
ch'io ne spalmi l'ammalato,
ne guarisca le ferite!»
 
         
  490

Mehiläinen, mielilintu,
hänpä tuon sanoiksi saatti:

L'ape, cara volatrice,
disse allor queste parole:

 
    «Mitenkä mä sinne pääsen,
minä mies vähäväkinen!»
«Potrò forse lassù andare
io sì debole donnetta?»
 
       
  500

«Hyvä on sinne päästäksesi,
kaunis kaapsahellaksesi:
yli kuun, alatse päivän,
toivon tähtien välitse.
Lennät päivän löyhyttelet
kuutamoisen kulmaluille,
siitä toisen siuottelet
otavaisen olkapäille,

«Ben potrai lassù arrivare
col tuo bel volo leggero
sotto il sol, sopra la luna
e del cielo fra le stelle.
Vola un giorno dolcemente
alle tempie della luna:
va ronzando nel secondo
su dell'Orsa sulle spalle

 
    kolmannen kohotteleihet
seitsentähtisen selälle;
e nel terzo t'avvicina
delle sette stelle al dorso;
    siit' on matkoa palanen,
pikkarainen piiramata
perille pyhän Jumalan,
asunnoille autuahan.»
è di là breve il cammino,
c'è di strada un pezzettino,
alla reggia del Beato,
del santissimo Signore.»
 
       
  510

Mehiläinen maasta nousi,
simasiipi mättähältä;
jopa lenti löyhytteli,
pienin siivin siuotteli.

E si alzò l'ape da terra
con le aluzze inzuccherate;
volò prima dolcemente
s'innalzò lieve ronzando,

 
  520 Lenti kuun keheä myöten,
päivän päärmettä samosi,
otavaisten olkapäitse,
seitsentähtyen selitse:
lenti Luojan kellarihin,
kamarihin kaikkivallan.
Siellä voietta tehä'än,
rasvoja rakennetahan
hope'isissa paoissa,
kultaisissa kattiloissa:

volò rapida alla luna,
toccò il margine del sole
e passando sopra l'Orsa,
sopra pur le sette stelle:
volò dell'Onnipotente,
del Creatore al magazzino,
dove unguento si prepara,
dove succo si distilla
dentro l'anfore d'argento,
dentro le marmitte d'oro:

 
   

mettä kiehui keskimaissa,
laioilla suloa voita,
simoa suvinenässä,
päässä pohja rasvasia.

cuoce in mezzo il dolce miele
e dai lati stilla unguento,
bolle il succo per disopra
ed il balsamo nel fondo.

 
         
  530

Mehiläinen, ilman lintu,
sai siitä simoja kyllin,
metosia mielin määrin.
Oli aikoa vähäinen:
jo tulla tuhuttelevi,
saa'a käärähyttelevi

L'ape, che nel cielo vola,
prese miele in abbondanza
ed unguento a suo piacere.
Poco tempo era passato
e tornava già ronzando,
ritornava svolazzando;

 
    sata sarvea sylissä,
tuhat muuta muhkurata;
missä mettä, kussa vettä,
kussa voietta parasta.
cento vasi sopra il dorso,
altri mille vasettini;
qual di miele, quale d'acqua,
qual di balsamo ripieno.
 
         
  540

Siitä äiti Lemminkäisen
otti suuhunsa omahan,
noita koitti kielellänsä,
hyvin maistoi mielellänsä:
«Nämät on niitä voitehia,
kaikkivallan katsehia,

Di Lemminkäinen la madre
essa stessa con la bocca
li toccò, con la sua lingua
ne provò gusto e sapore:
«Questi sono quegli unguenti,
questi i balsami del Dio,

 
    joillapa Jumala voiti,
Luoja vammoja valeli».
con i quai l'Onnipotente
tutte sana le ferite».
 
         
  550

Siitä voiti voipunutta,
pahoin-tullutta paranti.
Voiti luun lomia myöten,
jäsenten rakoja myöten,
voiti alta, voiti päältä,
kerran keskeä sivalti.
Siitä tuon sanoiksi virkki,
itse lausui ja pakisi:

Spalmò quindi il trapassato,
sanò il figlio disgraziato;
spalmò prima osso per osso
e giuntura per giuntura;
per di sotto, per di sopra,
unse bene anche nel mezzo.
Pronunziò queste parole,
questo magico scongiuro:

 
    «Nouse pois makoamasta,
ylene uneksimasta
näiltä paikoilta pahoilta,
kovan onnen vuotehelta!»
«Sorgi su dal tuo dormire,
ti risveglia dal letargo,
dal giaciglio di dolore,
da quel letto di sventura!»
 
         
Tornato in vita, Lemminkäinen racconta come era perito nel fiume di Tuonela, e poi va a casa con la madre sua 560

Nousi mies makoamasta,
heräsi uneksimasta.
Jop' on saattavi sanoa,
itse kielin kertoella:
«Viikon, utra, uinaelin,
kauan, malkio, makasin!

Si svegliò dal suo dormire,
dal letargo ecco si scosse
e la lingua gli si mosse
e così cominciò a dire:
«Ben a lungo, poverello,
ho dormito meschinello!

 
    Makasin unen makean,
sikeäisen siuvattelin».
Ho dormito un dolce sonno 
e profondo era il russare».
 
         
    Sanoi äiti Lemminkäisen,
itse lausui ja pakisi:
«Oisit maannut kauemminki,
vielä viikomman venynyt
ilman äitittä pahatta,
katalatta kantajatta.
Di Lemminkäinen la madre
pronunziò queste parole:
«Ben più lungo, lungo tempo
tu dormito avresti, o figlio,
senza la misera mamma,
l'infelice genitrice.
 
         
  570

«Sano nyt, poikani poloinen,
kerro korvin kuullakseni:

«Or su dimmi, miserello,
fa che l'odan le mie orecchie:

 
    mi sinun Manalle saattoi,
työnti Tuonelan jokehen?»
chi ti spinse giù a Manala,
giù nel fiume di Tuonela
 
       
    Sanoi lieto Lemminkäinen,
vastaeli äitillensä:
«Märkähattu karjanpaimen,
Untamolan umpisilmä,
Disse il vispo Lemminkäinen,
alla madre sua rispose:
«Il mandriano Märkähattu
egli, il guercio d'Untamola,
  580

se minun Manalle saattoi,
työnti Tuonelan jokehen.
Vesikyyn ve'estä nosti,
lapokyyn on lainehesta

a Manala giù mi spinse, 
dentro il fiume di Tuonela.
Mandò un'idra su dall'acqua,
un serpente su dall'onde

 
    vasten vaivaista minua;
enkä tuota tiennytkänä,
en tiennyt vesun vihoa,
umpiputken ailuhia».
contro me stanco e spossato;
né conoscere potevo
né saper dell'idra il danno
e del morso del serpente».
 
 

 

   
  590

Sanoi äiti Lemminkäisen:
«Voipa miestä mieletöintä!
Kehuit noiat noituvasi,
lappalaiset laulavasi:
et tieä vesun vihoa,
umpiputken ailuhia!

E la madre allora disse:
«Guarda l'uom senza giudizio!
Ti vantavi d'incantare
gli stregoni di Lapponia,
né sapevi incantamenti 
contro l'idra ed i serpenti!

 
    Veestä on vesusen synty,
umpiputken lainehista,
allin aivoista hyvistä,
meripääskyn pään sisästä.
Sylki Syöjätär vesille,
È dall'onda nata l'idra,
è dall'onda nato il serpe,
della folaga dal capo
e dal cuore del gabbiano.
Syöjätär sputò nell'acqua,
  600

laski laatan lainehille;
vesi sen pitkäksi venytti,
päivä paistoi pehmeäksi.
Siitä tuuli tuuitteli,
ve'en henki heilutteli,

dentro l'acqua, in mezzo all'onde;
l'acqua trascinò lo sputo
ed il sol lo scaldò mite.
Venne il vento a dondolarlo,
lo cullò l'umido vento,

 
    aallot rannalle ajeli,
tyrsky maalle tyyräeli».
lo sospinse a riva l'onda,
lo condusse a terra il flutto».
 
         
  610 Siitä äiti Lemminkäisen
tuuitteli tuttuansa
entisillehen eville,
muinaisille muo'oillensa,
pikkuista paremmaksiki,
ehommaksi entistänsä.
Kysyi siitä poialtansa,
jos oli mitä vajoa.
Di Kauko così la madre
carezzando il suo diletto,
alla vita il fe' tornare,
all'aspetto suo primiero;
un pochino più leggiadro,
più di prima bello venne.
Chiese allora al suo figliuolo
se qualcosa rimpiangesse.
 
         
  620 Sanoi lieto Lemminkäinen:
«Viel' olen äijeä vajoa:
tuollapa syämykseni,
tuolla tuntoni makaapi
noissa Pohjan neitosissa,
kaunoisissa kassapäissä.
Homekorva Pohjan eukko
eip' on anna tyttöänsä
ilman allin ampumatta,
joutsenen osoamatta

Disse il vispo Lemminkäinen:
«Certo ancor molto rimpiango;
il mio cuore è là rimasto,
colà dorme il mio pensiero,
dalle donne di Pohjola,
dalle belle altochiomate.
Ma la vecchia orecchio-marcio
non mi dà la sua figliuola
se la folaga, se il cigno
non colpisco, non uccido

 
    tuosta Tuonelan joesta,
pyhän virran pyörtehestä».
presso il fiume di Tuonela,
presso i vortici sacrati».
 
         
  630

Sanoi äiti Lemminkäisen,
itse lausui ja pakisi:
«Heitä herjät joutsenesi,
anna allien asua
Tuonen mustassa joessa,
palavissa pyörtehissä!
Sie lähe kotiperille
kanssa äitisi katalan!

E parlò la madre allora,
pronunziò queste parole:
«Lascia stare que' maligni,
lascia star folaghe e cigni
là di Tuoni negli ardenti
negri rapidi torrenti!
Torna a casa, torna insieme
alla povera tua mamma!

 
  640 Vielä kiitä onneasi,
julkista Jumalatasi,
kun antoi avun totisen,
vielä henkihin herätti
Tuonen tieltä tiettävältä,
Manalan majan periltä!
En minä mitänä voisi,
en mitänä itsestäni,
ilman armotta Jumalan,
toimetta totisen Luojan.»
E ringrazia la tua sorte
ed esalta il tuo buon Dio
che ti die' vero soccorso,
ti chiamò di nuovo a vita
di Tuoni dal suol sicuro,
dai confini di Manala!
niente io sola avrei potuto,
niente fatto da me stessa
senza la grazia divina
e l'aiuto del Creatore!»
 
         
    Siitä lieto Lemminkäinen
jo kohta kotia läksi
kanssa armahan emonsa,
kera valtavanhempansa.
Ed il vispo Lemminkäinen
tornò tosto alla sua casa
con la madre venerata,
la diletta genitrice.
 
         
  650 Sinne nyt Kaukoni kaotan,
heitän lieto Lemminkäisen
virrestäni viikommaksi.
Väännän virteni välehen,
lasken laulun toisa'alle,
työnnän uuelle uralle.
Ed or Kauko lascio stare,
Lemminkäinen spensierato
per un pezzo co' miei versi:
volgo tosto il verso altrove,
piego il canto ad altre cose,
lo indirizzo a nuova strada.
 
         

NOTE
di P.E. Pavolini

54-56 e 123-126 ― Essa superò facilmente tutti gli ostacoli e le asprezze del cammino. RITORNARITORNA

192-193 Tuoni, in origine «il morto», poi la Morte, il re dei morti: Tuonela (o Manala), il suo regno sotterraneo. RITORNA

271-272 ― Con l'anulare della mano destra e con l'alluce sinistro. RITORNA

285 ― «Pare che il corvo parli nel suo interesse, per potersi cibare della carogna (di Lemminkäinen)» (nota dalla terza edizione del Kalevala, 1887). RITORNA

397-398 ― Sinonimi: il regno del dio o della dea del bosco (Metso < metsä, Tapio). RITORNA

502 ― Le Pleiadi. RITORNA

576 ― La dimora di Untamo, fratello di Kalervo. Cfr. Kalevala [XXXI e segg.]. RITORNA

595 ― La «divoratrice»: spirito maligno. RITORNA

NOTE
della Redazione Bifröst

523-524 ― L'edizione 1910 del Kalevala di Paolo Emilio Pavolini, ai versi XV: 523-524 traduce: «bolle il succo per disopra | ed il balsamo nel fondo». Nell'edizione 1935 questa frase è riportata in modo diverso: «bolle il succo al mezzogiorno | ed il balsamo all'opposto». Nella nostra pagina si è riportato il testo della prima edizione. RITORNA

Bibliografia

  • KIRBY William Forsell [traduzione inglese e note]: Kalevala, The Land of the Heroes. Londra 1907.
  • KOSKINEN: Dictionnaire finnois-français. Helsinki, 1900.
  • LÉOUZON LE DUC Louis Antoine [traduzione francese e note]: La Finlande (Kalevala). 1845, 1867.
  • LÖNNROT Elias: (Vanha) Kalevala. Helsinki 1835.
  • LÖNNROT Elias: (Uusi) Kalevala. Helsinki, 1849, 1887.
  • PAVOLINI Paolo Emilio [traduzione italiana e note]: Kalevala: Poema nazionale finnico. Remo Sandron, Milano 1910.
  • PAVOLINI Paolo Emilio [traduzione italiana e note]: Kalevala: Poema nazionale finnico (Ed. ridotta). Sansoni, Milano 1935.
  • SCHIEFNER Anton [traduzione tedesca e note]: Kalevala: Das Nationalepos der Finnen. 1852.

[BIBLIOGRAFIA FINNICA COMPLETA]

Biblioteca - Guglielmo da Baskerville.
Area Finnica - Vaka Vanha Väinö.
Traduzione e note di Paolo Emilio Pavolini (1910).
Pagina originale: 18.05.2005
Ultima modifica: 10.04.2013
 
POSTA
© BIFRÖST
Tutti i diritti riservati