|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
KYMMENES RUNO |
IL DECIMO RUNO |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Väinämöinen torna
in patria ed esorta Ilmarinen a
recarsi a Pohja: ché fabbricando il
Sampo otterrebbe la mano della
fanciulla |
|
Vaka vanha Väinämöinen
otti ruskean orihin,
pani varsan valjahisin,
ruskean re'en etehen;
itse reuoikse rekehen,
kohennaikse korjahansa. |
Väinämöinen
veritiero
prese il suo giallo destriero,
alla slitta innanzi il mise,
al carretto il suo pulledro;
si buttò poi nella slitta,
si sedé dentro il carretto. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
10 |
Laski virkkua vitsalla,
helähytti helmisvyöllä;
virkku juoksi, matka joutui,
reki vieri, tie lyheni, |
Il corsiero con la frusta,
eccitò, di perle adorna;
col cavallo, con la slitta
parea correre la via, |
 |
|
|
|
jalas koivuinen kolasi,
vemmel piukki pihlajainen. |
e stridevano i pattini
e il collare del cavallo. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
20 |
Ajavi karettelevi.
Ajoi soita, ajoi maita,
ajoi aavoja ahoja.
Kulki päivän, kulki toisen,
niin päivällä kolmannella
tuli pitkän sillan päähän,
Kalevalan kankahalle,
Osmon pellon pientarelle. |
Corse via velocemente
per paludi, per terreni,
per boschetti dissodati.
Andò un giorno, un altro ancora,
ma venuto il terzo giorno
giunse al fin del lungo ponte,
alle lande di
Kaleva,
al confin del campo d'Osmo. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
30 |
Siinä tuon sanoiksi virkki,
itse lausui ja pakisi:
«Syö, susi, unennäkijä,
tapa, tauti, lappalainen!
Sanoi ei saavani kotihin
enämpi elävin silmin
sinä ilmoisna ikänä,
kuuna kullan valkeana
näille Väinölän ahoille,
Kalevalan kankahille». |
Colà giunto così disse,
pronunziò questo scongiuro:
«Mangia, lupo, il sognatore,
morbo, il figlio di Lapponia!
disse mai sarei tornato
con quest'occhi a casa mia,
giammai più, per nessun tempo,
finché splenda l'aurea luna,
rivedrei di
Väinö
i campi,
di
Kalevala le lande!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Siitä vanha Väinämöinen
laulelevi, taitelevi:
lauloi kuusen kukkalatvan, |
Ed il vecchio
Väinämöinen
cantò un canto di magia:
cantò un larice fronzuto, |
|
|
|
|
kukkalatvan, kultalehvän;
latvan työnti taivahalle,
puhki pilvien kohotti,
lehvät ilmoille levitti,
halki taivahan hajotti. |
fronde ed aurei ramoscelli;
s'innalzò la cima al cielo,
nelle nubi su si spinse,
su nell'aria i ramoscelli,
a toccare il firmamento. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
40 |
Laulelevi, taitelevi:
lauloi kuun kumottamahan |
Cantò ancora, fe' apparire
una luna risplendente |
|
|
|
|
kultalatva-kuusosehen,
lauloi oksillen otavan. |
fra le foglie e i rami d'oro
ed un'Orsa sopra i rami. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
50 |
Ajavi karettelevi
kohti kullaista kotia,
alla päin, pahoilla mielin,
kaiken kallella kypärin,
kun oli seppo Ilmarisen,
takojan iän-ikuisen,
luvannut lunastimeksi,
oman päänsä päästimeksi |
Corse via velocemente
verso la sua cara casa,
chino il capo, triste il core,
col cappuccio di traverso,
perché avea promesso il fabbro,
l'artigiano sempiterno
per sé stesso liberare,
la sua testa per salvare |
|
|
|
|
pimeähän Pohjolahan,
summahan Sariolahan. |
nello scuro di
Pohjola,
nelle nebbie di
Sariola. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Jop' on seisottui oronen
Osmon uuen pellon päähän.
Siitä vanha Väinämöinen
päätä korjasta kohotti:
kuuluvi pajasta pauke,
hilke hiilihuonehesta. |
Già il destriero egli ha fermato,
al confin del nuovo campo.
Quindi il vecchio
Väinämöinen
s'alza, scende dalla slitta:
si sentiva un martellare
dalla casa del carbone. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
60 |
Vaka vanha Väinämöinen
itse pistihe pajahan. |
Väinämöinen
veritiero
entrò allor nella fucina. |
|
|
|
|
Siell' on seppo Ilmarinen:
takoa taputtelevi. |
Ilmarinen fabbro stava
martellando, ripicchiando. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Sanoi seppo Ilmarinen:
«Oi sie vanha Väinämöinen!
Miss' olet viikon viipynynnä,
kaiken aikasi asunut?» |
Ilmarinen fabbro disse:
«O tu vecchio
Väinämöinen!
Dove fosti così a lungo,
tanto tempo rimanesti?» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
70 |
Vaka vanha Väinämöinen
itse tuon sanoiksi virkki:
«Tuoll' olen viikon viipynynnä,
kaiken aikani elellyt |
Väinämöinen
veritiero
disse allor queste parole:
«Sono stato così a lungo,
tanto tempo son rimasto |
|
|
|
|
pimeässä Pohjolassa,
summassa Sariolassa,
liukunut Lapin lauilla,
tietomiesten tienohilla». |
fra lo scuro di
Pohjola,
tra le nebbie di
Sariola,
fra le strade di Lapponia,
fra i sentier degli stregoni». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
80 |
Siitä seppo Ilmarinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
«Oi sie vanha Väinämöinen,
tietäjä iän-ikuinen!
Mitä lausut matkoiltasi
tultua kotituville?» |
Ilmarinen fabbro allora
così disse, gli rispose:
«O tu vecchio
Väinämöinen,
mago esperto sempiterno!
Cosa narri del tuo viaggio
or che a casa sei tornato?» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
90 |
Virkki vanha Väinämöinen:
«Äijä on mulla lausumista:
onp' on neiti Pohjolassa,
impi kylmässä kylässä,
jok' ei suostu sulhosihin,
mielly miehi'in hyvihin.
Kiitti puoli Pohjan maata,
kun onpi kovin korea:
kuuhut paistoi kulmaluilta,
päivä rinnoilta risotti, |
Disse il vecchio
Väinämöinen:
«Molto ho inver da raccontare:
c'è una vergine in
Pohjola
dentro al gelido villaggio,
che ogni sposo ha rifiutato,
il migliore disprezzato.
Mezza
Pohja lei proclama
la più bella veramente:
ha la luna sulle ciglia,
le risplende il sole in petto, |
|
|
|
|
otavainen olkapäiltä,
seitsentähtinen selältä. |
l'Orsa luce sulle ascelle
ed il Carro a lei sul collo. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
100 |
«Sinä, seppo Ilmarinen,
takoja iän-ikuinen,
lähe neittä noutamahan,
päätä kassa katsomahan!
Kun saatat takoa sammon,
kirjokannen kirjaella,
niin saat neion palkastasi,
työstäsi tytön ihanan». |
Ilmarinen, fabbro caro,
artigiano sempiterno!
Va' a cercare la fanciulla,
a mirar l'altochiomata!
Se riesci il
Sampo
a fare,
il coperchio ad adornare,
tua mercede sarà quella,
premio tuo sarà la bella». |
|
|
|
|
|
|
|
|
Ilmarinen
risponde che non andrà mai a
Pohjola; cosicché Väinämöinen è
costretto a ricorrere ad un altro
incantamento per far sì che, contro
sua voglia, si metta in viaggio |
110 |
Sanoi seppo Ilmarinen:
«Ohoh vanha Väinämöinen!
Joko sie minun lupasit
pimeähän Pohjolahan
oman pääsi päästimeksi,
itsesi lunastimeksi?
En sinä pitkänä ikänä,
kuuna kullan valkeana
lähe Pohjolan tuville,
Sariolan salvoksille, |
Ilmarinen fabbro disse:
«Oh, oh, vecchio
Väinämöinen!
tu me stesso promettesti
in
Pohjola tenebrosa
per far salva la tua testa,
per far libero te stesso!
Ma giammai, per nessun tempo,
finché splenda l'aurea luna,
alle stanze andrò di
Pohja,
alle case di
Sariola, |
|
|
|
|
miesten syöjille sijoille,
urosten upottajille». |
dove l'uomo è divorato
e l'eroe viene annegato.» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
120 |
Siitä vanha Väinämöinen
itse tuon sanoiksi virkki:
«Viel' on kumma toinen kumma:
onp' on kuusi kukkalatva,
kukkalatva, kultalehvä
Osmon pellon pientarella;
kuuhut latvassa kumotti,
oksilla otava seisoi». |
Ed il vecchio
Väinämöinen
disse allor queste parole:
«Ma c'è un'altra maraviglia,
c'è un bel larice fronzuto:
foglie d'oro, rami d'oro,
sul confin del campo d'Osmo;
c'è la luna fra le foglie,
splende l'Orsa sopra i rami». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Sanoi seppo Ilmarinen:
«En usko toeksi tuota,
kun en käyne katsomahan,
nähne näillä silmilläni». |
Ilmarinen fabbro disse:
«Io non credo che sia vero,
se a veder non vado io stesso,
se non guardo con questi occhi». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Sanoi vanha Väinämöinen:
«Kun et usko kuitenkana,
lähtekämme katsomahan,
onko totta vai valetta!» |
Disse il vecchio
Väinämöinen:
«Se non credi, ebbene andiamo,
a veder andiamo insieme
se ciò è vero, oppur menzogna!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
130 |
Lähettihin katsomahan
tuota kuusta kukkapäätä, |
S'avviaron per vedere
quel bel larice fronzuto, |
|
|
|
|
yksi vanha Väinämöinen,
toinen seppo Ilmarinen.
Sitte tuonne tultuansa
Osmon pellon pientarelle
seppo seisovi likellä,
uutta kuusta kummeksivi,
kun oli oksilla otava,
kuuhut kuusen latvasessa. |
prima il vecchio
Väinämöinen,
Ilmari fabbro secondo.
Quando là furono giunti
sul confin del campo d'Osmo,
si fermò vicino il fabbro,
ammirò l'albero nuovo,
l'Orsa limpida sui rami
e la luna fra le foglie. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
140 |
Siinä vanha Väinämöinen
itse tuon sanoiksi virkki: |
Ed il vecchio
Väinämöinen
disse allor queste parole: |
|
|
|
|
«Nyt sinä, seppo veikkoseni,
nouse kuuta noutamahan,
otavaista ottamahan
kultalatva-kuusosesta!» |
«Caro fabbro, fratellino,
sali su, piglia la luna,
prendi l'Orsa rilucente
da quel vertice dorato!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
150 |
Siitä seppo Ilmarinen
nousi puuhun korkealle,
ylähäksi taivahalle,
nousi kuuta noutamahan,
otavaista ottamahan
kultalatva-kuusosesta. |
Ilmarinen fabbro allora
salì sopra l'alber'alto,
salì verso l'alto cielo,
per tirare giù la luna,
prender l'Orsa rilucente
da quel vertice dorato. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Virkki kuusi kukkalatva,
lausui lakkapää petäjä:
«Voipa miestä mieletöintä,
äkkioutoa urosta!
Nousit, outo, oksilleni,
lapsen-mieli, latvahani
kuvakuun on nouantahan,
valetähtyen varahan!» |
Ed il larice diceva
dalla sua cima fronzuta:
«Ahimé, uom senza giudizio,
valoroso, ma inesperto!
Sali, sciocco, su' miei rami,
come un bimbo, fra 'l fogliame,
per l'immagin della luna,
per pigliare stelle false!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
160 |
Silloin vanha Väinämöinen
lauloa hyrähtelevi: |
Ed il vecchio
Väinämöinen
cantò piano, a bassa voce: |
|
|
|
|
lauloi tuulen tuppurihin,
ilman raivohon rakenti;
sanovi sanalla tuolla,
lausui tuolla lausehella:
«Ota, tuuli, purtehesi,
ahava, venosehesi
vieä vieretelläksesi
pimeähän Pohjolahan!» |
cantò un vento vorticoso,
mosse l'aria ad infuriarsi;
disse voci di magia,
pronunziò questo scongiuro:
«Portalo nella tua barca,
Vento, nella tua barchetta,
giunga rapido volando
a
Pohjola tenebrosa!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
170 |
Nousi tuuli tuppurihin,
ilma raivohon rakentui, |
Vorticoso sorse un vento,
entrò l'aria in grande furia, |
|
|
|
|
otti seppo Ilmarisen
vieä viiletelläksensä
pimeähän Pohjolahan,
summahan Sariolahan. |
Ilmarinen fabbro prese
e lo spinse a presto volo
verso
Pohjola nebbiosa,
vèr
Sariola tenebrosa. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
180 |
Siinä seppo Ilmarinen
jopa kulki jotta joutui!
Kulki tuulen tietä myöten,
ahavan ratoa myöten,
yli kuun, alatse päivän,
otavaisten olkapäitse; |
Ilmarinen fabbro allora
fe' così grande cammino
lungo la strada del vento
e la via della bufera,
sulla luna, sotto il sole,
e dell'Orsa sulle spalle; |
|
|
|
|
päätyi Pohjolan pihalle,
Sariolan saunatielle,
eikä häntä koirat kuullut
eikä haukkujat havainnut. |
alla soglia di
Pohjola
giunse, al bagno di
Sariola,
né dai cani fu sentito,
furon muti gli abbaianti. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
190 |
Louhi, Pohjolan emäntä,
Pohjan akka harvahammas
tuop' on päätyvi pihalle.
Itse ennätti sanoa:
«Mi sinä lienet miehiäsi
ja kuka urohiasi? |
Di
Pohjola la massaia,
Louhi, la vecchia sdentata,
si fe' avanti nel cortile,
gli parlò senza tardare:
«Chi degli uomini sei mai,
quale tu sei degli eroi? |
|
|
|
|
Tulit tänne tuulen tietä,
ahavan rekiratoa,
eikä koirat kohti hauku,
villahännät virkkaele!» |
Che quassù te ne venisti
sulla via della bufera,
senza che cane abbaiasse,
senza che coda latrasse?» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
200 |
Sanoi seppo Ilmarinen:
«En mä tänne tullutkana
kylän koirien kuluiksi,
villahäntien vihoiksi,
näillen ouoillen oville,
veräjille vierahille». |
Ilmarinen fabbro disse:
«Non son qui davver venuto
perché me sbranino i cani,
né mi assalgano i lanosi
presso queste porte ignote,
queste soglie forestiere». |
|
|
|
|
|
|
|
|
Ilmarinen
giunge a Pohjola, vi trova liete
accoglienze ed è invitato a
fucinare il Sampo |
210 |
Siitä Pohjolan emäntä
tutkaeli tullehelta:
«Oletko tullut tuntemahan,
kuulemahan, tietämähän
tuota seppo Ilmarista,
takojata taitavinta?
Jo on viikon vuotettuna
sekä kauan kaivattuna
näille Pohjolan perille
uuen sammon laaintahan». |
Di
Pohjola la massaia
chiese allora al sopraggiunto:
«Hai tu forse conosciuto,
hai sentito mai parlare
d'Ilmari
fucinatore,
dell'artefice valente?
Già da un pezzo egli è aspettato,
già da lungo desïato,
nelle terre di
Pohjola
nuovo
Sampo a fabbricare». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Se on seppo Ilmarinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
«Lienen tullut tuntemahan
tuon on seppo Ilmarisen,
kun olen itse Ilmarinen,
itse taitava takoja». |
Ilmarinen fabbro allora
così disse, le rispose:
«Certo ho bene conosciuto
Ilmarinen, quel tal fabbro:
Ilmarinen sono io stesso,
io l'artefice valente». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
220 |
Louhi, Pohjolan emäntä,
Pohjan akka harvahammas,
pian pistihe tupahan,
sanovi sanalla tuolla: |
Di
Pohjola la massaia,
Louhi, la vecchia sdentata,
corse tosto nella stanza
e così si fece udire: |
|
|
|
230 |
«Neityeni nuorempani,
lapseni vakavimpani!
Pane nyt päällesi parasta,
varrellesi valke'inta,
hempe'intä helmoillesi,
ripe'intä rinnoillesi,
kaulallesi kaunihinta,
kukke'inta kulmillesi,
poskesi punottamahan,
näköpääsi näyttämähän! |
«O mia giovane fanciulla,
o figliuola giudiziosa!
La migliore veste indossa,
metti l'abito più bianco,
con le perle le più vaghe:
il più fine panno al petto
ed al collo il più gentile,
sulla fronte il più fiorito:
splendan rosee le tue gote,
bello il viso a riguardare! |
|
|
|
|
Jo on seppo Ilmarinen,
takoja iän-ikuinen,
saanut sammon laaintahan,
kirjokannen kirjantahan». |
Già
Ilmari fabbro è venuto,
l'artigiano sempiterno
venne il
Sampo a fucinare
e il coperchio ad adornare». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
240 |
Tuop' on kaunis Pohjan tytti,
maan kuulu, ve'en valio,
otti vaattehet valitut,
pukehensa puhtahimmat;
viitiseikse, vaatiseikse,
pääsomihin suoritseikse, |
Di
Pohja la bella figlia,
della terra pregio e vanto,
prese l'abito più scelto,
la più nitida sua veste;
si vestì con lunga cura:
un diadema sopra il capo |
|
|
|
|
vaskipantoihin paneikse,
kultavöihin kummitseikse. |
mise e le fibbie di rame,
cinse d'oro la cintura. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
250 |
Tuli aitasta tupahan,
kaapsahellen kartanolta
silmistänsä sirkeänä,
korvistansa korkeana,
kaunihina kasvoiltansa,
poskilta punehtivana;
kullat riippui rinnan päällä,
pään päällä hopeat huohti. |
Venne, a passo saltellante,
dal cortile nella stanza:
le splendevan dolci gli occhi,
alto il lobo degli orecchi,
bella tutta la persona
e le guance rubiconde;
sopra al petto oro pendeva
ed argento risplendeva. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
260 |
Itse Pohjolan emäntä
käytti seppo Ilmarisen
noissa Pohjolan tuvissa,
Sariolan salvoksissa;
siellä syötti syöneheksi,
juotti miehen juoneheksi,
apatti ani hyväksi.
Sai tuosta sanelemahan:
«Ohoh seppo Ilmarinen,
takoja iän-ikuinen! |
La signora di
Pohjola
Ilmari
fabbro condusse
nelle stanze di
Pohjola,
nelle case di
Sariola;
gli die' cibo da saziarlo,
bere, che a piacer bevesse,
ogni cosa in abbondanza.
Prese quindi così a dire:
«Ilmarinen,
fabbro caro,
artigiano sempiterno! |
|
|
|
|
Saatatko takoa sammon,
kirjokannen kirjaella
joutsenen kynän nenästä,
maholehmän maitosesta,
ohran pienestä jyvästä,
kesäuuhen untuvasta,
niin saat neion palkastasi,
työstäsi tytön ihanan». |
Sai tu il
Sampo
fabbricare,
il coperchio puoi fregiare,
con la piuma sol d'un cigno,
d'una vacca soda il latte,
un granello solo d'orzo
e con un fiocco di lana?
tua mercede sarà quella,
premio tuo sarà la bella». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
270 |
Silloin seppo Ilmarinen
itse tuon sanoiksi virkki: |
Ilmarinen fabbro allora
le rispose in questo modo: |
|
|
|
280 |
«Saattanen takoa sammon,
kirjokannen kalkutella
joutsenen kynän nenästä,
maholehmän maitosesta,
ohran pienestä jyvästä,
kesäuuhen untuvasta,
kun olen taivoa takonut,
ilman kantta kalkuttanut
ilman alkusen alutta,
riporihman tehtyisettä». |
«Certo il
Sampo posso fare,
il coperchio ben fregiare
con la piuma sol d'un cigno,
d'una vacca soda il latte,
un granello solo d'orzo,
d'una pecora la lana:
poiché il cielo ho fucinato
e dell'aria il gran coperchio,
senza che nulla vi fosse,
niente fosse incominciato». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Läksi sammon laaintahan,
kirjokannen kirjontahan.
Kysyi paikalta pajoa,
kaipasi sepinkaluja:
ei ole paikalla pajoa,
ei pajoa, ei paletta,
ahjoa, alasintana,
vasarata, varttakana! |
Andò il
Sampo a fucinare,
il coperchio andò a fregiare,
chiese dove la fucina,
dove fossero gli arnesi:
ma non v'era la fucina,
non fucina, non soffietto,
non incudin, né fornello,
spranghe no, nessun martello! |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
290 |
Silloin seppo Ilmarinen
sanan virkkoi, noin nimesi: |
Ilmarinen fabbro allora
pronunziò queste parole: |
|
|
|
|
«Akatp' on epäelköhöt,
herjat kesken heittäköhöt,
eip' on mies pahempikana,
uros untelompikana!» |
«Qui una vecchia sgomentata
o un birbante, lascerebbe!
Non degli uomini il peggiore,
né il più pigro fra gli eroi!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Etsi ahjollen alusta,
leveyttä lietsehelle
noilla mailla, mantereilla,
Pohjan peltojen perillä. |
Cercò un posto pel fornello,
dove i mantici fissare,
sul confin di quelle terre,
lungo i campi di
Pohjola. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
300 |
Etsi päivän, etsi toisen.
Jo päivänä kolmantena |
Cercò un giorno, cercò un altro.
Ed al terzo, giunse dove |
|
|
|
|
tuli kirjava kivonen,
vahatukko vastahansa.
Tuohon seppo seisottihe,
takoja tulen rakenti;
päivän laati palkehia,
toisen ahjoa asetti. |
c'era un sasso variopinto
e di roccia un grosso masso.
Scelse il fabbro questo luogo,
si fermò, preparò il fuoco:
mise i mantici in un giorno,
la fornace il giorno dopo. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
310 |
Siitä seppo Ilmarinen,
takoja iän-ikuinen,
tunki ainehet tulehen,
takehensa alle ahjon; |
Ilmarinen fabbro allora,
l'artigiano sempiterno,
mise al fuoco i minerali
e i soffietti sotto il forno; |
|
|
|
|
otti orjat lietsomahan,
väkipuolet vääntämähän. |
prese schiavi per soffiare,
i men forti, ad attizzare. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Orjat lietsoi löyhytteli,
väkipuolet väännätteli
kolme päiveä kesäistä
ja kolme kesäistä yötä:
kivet kasvoi kantapäihin,
vahat varvasten sijoille. |
Forte soffiano gli schiavi,
pensan gli altri ad attizzare
per tre giorni dell'estate,
dell'estate per tre notti:
ed all'alluce, al tallone,
lor crescevan pietre e sassi. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
320 |
Niin päivänä ensimäisnä
itse seppo Ilmarinen |
Ora già nel primo giorno
Ilmarinen fabbro venne, |
|
|
|
|
kallistihe katsomahan
ahjonsa alaista puolta,
mitä tullehe tulesta,
selvinnehe valkeasta. |
curvò il capo, per vedere
dal disotto del braciere,
che venisse fuor dal fuoco,
che sorgesse dalla fiamma. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Jousi tungeikse tulesta,
kaasi kulta kuumoksesta,
kaari kulta, pää hopea,
varsi vasken-kirjavainen. |
Venne un arco fuor dal fuoco,
arco d'oro, dal braciere:
d'oro, e il capo era d'argento,
era il manico di rame. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
330 |
On jousi hyvän näköinen,
vaan onpi pahan tapainen: |
Bello è l'arco a rimirare,
ma ha ben tristi costumanze: |
|
|
|
|
joka päivä pään kysyvi,
parahana kaksi päätä. |
ogni dì vuole una testa,
due magari i dì di festa. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Itse seppo Ilmarinen
ei tuota kovin ihastu:
kaaren katkaisi kaheksi,
siitä tunkevi tulehen;
laitti orjat lietsomahan,
väkipuolet vääntämähän. |
Ilmarinen fabbro, ei stesso
ne provò poca allegrezza:
in due pezzi ruppe l'arco,
lo ficcò nel mezzo al fuoco;
disse ai servi di soffiare,
ai men forti, di attizzare. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
340 |
Jop' on päivänä jälestä
itse seppo Ilmarinen |
Quando venne l'indomani
Ilmarinen fabbro, ei stesso |
|
|
|
|
kallistihe katsomahan
ahjonsa alaista puolta:
veno tungeikse tulesta,
punapursi kuumoksesta,
kokat kullan kirjaeltu,
hangat vaskesta valettu. |
curvò il capo, per vedere
dal disotto del braciere.
Venne fuor dalla fornace
una barca rossa, con la
poppa tutta adorna d'oro
e con gli scalmi di rame. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
350 |
On veno hyvän näköinen,
ei ole hyvän tapainen:
suotta lähtisi sotahan,
tarpehetta tappelohon. |
A veder bella è la barca,
ma non buona è la sua usanza:
alla pugna va per giuoco,
a lottare senza scopo. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Se on seppo Ilmarinen
ei ihastu tuotakana:
venon murskaksi murenti,
tunkevi tulisijahan;
laitti orjat lietsomahan,
väkipuolet vääntämähän. |
Ilmarinen fabbro, ei stesso
ne provò poca allegrezza:
in frantumi fe' la barca,
la buttò nella fornace;
disse ai servi di soffiare,
ai men forti, di attizzare. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
360 |
Jo päivänä kolmantena
itse seppo Ilmarinen
kallistihe katsomahan
ahjonsa alaista puolta: |
Già venuto il terzo giorno
Ilmarinen fabbro, ei stesso
curvò il capo, per vedere
dal disotto del braciere. |
|
|
|
|
hieho tungeikse tulesta,
sarvi kulta kuumoksesta,
otsassa otavan tähti,
päässä päivän pyöryläinen. |
Una giovane giovenca
vien dal fuoco; corna d'oro,
stella in fronte, e sulla testa
porta il sol rotondeggiante. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
On hieho hyvän näköinen,
ei ole hyvän tapainen:
metsässä makaelevi,
maion maahan kaatelevi. |
Bella in vista è la giovenca,
ma non ha le buone usanze:
vuol dormire in mezzo al bosco,
fa cadere il latte in terra. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
370 |
Se on seppo Ilmarinen
ei ihastu tuotakana: |
Ilmarinen fabbro, ei stesso
ne provò poca allegrezza: |
|
|
|
|
lehmän leikkeli paloiksi,
siitä tunkevi tulehen;
laitti orjat lietsomahan,
väkipuolet vääntämähän. |
fece a pezzi la giovenca,
la buttò nella fornace;
disse ai servi di soffiare,
ai men forti, di attizzare. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
380 |
Jo päivänä neljäntenä
itse seppo Ilmarinen
kallistihe katsomahan
ahjonsa alaista puolta:
aura tungeikse tulesta,
terä kulta kuumoksesta, |
Già venuto il quarto giorno
Ilmarinen fabbro, ei stesso
curvò il capo, per vedere
dal disotto del braciere.
Un aratro vien dal fuoco,
dal braciere: taglio d'oro, |
|
|
|
|
terä kulta, vaski varsi,
hopeata ponnen päässä. |
taglio d'oro, asta di rame
e d'argento avea la punta. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
On aura hyvän näköinen,
ei ole hyvän tapainen:
kylän pellot kyntelevi,
vainiot vakoelevi. |
È l'aratro a veder bello,
ma non ha le buone usanze:
sgraffia i campi del villaggio,
solca i prati fra le siepi. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
390 |
Se on seppo Ilmarinen
ei ihastu tuotakana:
auran katkaisi kaheksi,
alle ahjonsa ajavi. |
Ilmarinen fabbro, ei stesso
ne provò poca allegrezza:
in due pezzi fe' l'aratro,
lo buttò sotto il fornello. |
|
|
|
|
Laittoi tuulet lietsomahan,
väkipuuskat vääntämähän. |
Fe' soffiare forte i venti,
avvivare i soffi ardenti. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
400 |
Lietsoi tuulet löyhytteli:
itä lietsoi, lietsoi länsi,
etelä enemmän lietsoi,
pohjanen kovin porotti.
Lietsoi päivän, lietsoi toisen,
lietsoi kohta kolmannenki:
tuli tuiski ikkunasta,
säkehet ovesta säykkyi, |
Soffia il vento impetuoso,
quel d'oriente e d'occidente,
fischia quel di mezzogiorno,
mugge l'aspra tramontana:
soffiò un giorno, soffiò un altro,
soffiò tutto il terzo giorno:
dalla porta e la finestra
guizzò fuoco, uscîr faville, |
|
|
|
|
tomu nousi taivahalle,
savu pilvihin sakeni. |
si levò la polve al cielo,
alle nubi il fumo fitto. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Se on seppo Ilmarinen
päivän kolmannen perästä
kallistihe katsomahan
ahjonsa alaista puolta:
näki sammon syntyväksi,
kirjokannen kasvavaksi. |
Ilmarinen fabbro, quando
fu passato il terzo giorno,
curvò il capo, per vedere
dal disotto del braciere:
vide il
Sampo ch'era nato,
il coperchio già formato. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
410 |
Siitä seppo Ilmarinen,
takoja iän-ikuinen, |
Ilmarinen fabbro allora,
l'artigiano sempiterno, |
|
|
|
|
takoa taputtelevi,
lyöä lynnähyttelevi.
Takoi sammon taitavasti:
laitahan on jauhomyllyn,
toisehen on suolamyllyn,
rahamyllyn kolmantehen. |
fucinava, martellava
e picchiava allegramente:
con grand'arte fece il
Sampo:
un mulino, la farina,
ed un altro sal versava,
e denaro un terzo dava. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
420 |
Siitä jauhoi uusi sampo,
kirjokansi kiikutteli,
jauhoi purnun puhtehessa:
yhen purnun syötäviä, |
Macinava il nuovo
Sampo
e girava il bel coperchio,
esce un moggio all'imbrunire:
serve un moggio per mangiare, |
|
|
|
|
toisen jauhoi myötäviä,
kolmannen kotipitoja. |
il secondo vien venduto
e si serba in casa il terzo. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
430 |
Niin ihastui Pohjan akka;
saattoi sitte sammon suuren
Pohjolan kivimäkehen,
vaaran vaskisen sisähän
yheksän lukon ta'aksi.
Siihen juuret juurrutteli
yheksän sylen syvähän:
juuren juurti maaemähän, |
Tutta lieta allor la vecchia,
prese il gran
Sampo, lo mise
sotto il colle dirupato
dentro il gran monte di rame,
chiuso con nove lucchetti.
Gli fe' prendere radice
nove tese di profondo:
nella terra una radice, |
|
|
|
|
toisen vesiviertehesen,
kolmannen kotimäkehen. |
dentro un gorgo d'acqua l'altra,
e la terza ov'è la casa. |
|
|
|
|
|
|
|
|
Ilmarinen fabbrica
il Sampo, che la signora di Pohjola
rinchiude nel monte roccioso.
Ilmarinen chiede la fanciulla in
ricompensa dell'opera compiuta: la
fanciulla pretesta ostacoli e dice
di non potere ancora abbandonare
casa sua |
|
Siitä seppo Ilmarinen
tyttöä anelemahan.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
«Joko nyt minulle neiti,
kun sai sampo valmihiksi,
kirjokansi kaunihiksi?» |
Ilmarinen fabbro allora,
la ragazza richiedeva
ed allor così diceva:
«Non mi date la fanciulla
or che il
Sampo ho fabbricato
e il coperchio variegato?» |
|
|
|
|
|
|
|
440 |
Tuop' on kaunis Pohjan tyttö
itse noin sanoiksi virkki: |
Ma la bella di
Pohjola
prese allora a così dire: |
|
|
|
|
«Kukapa tässä toisna vuonna,
kenpä kolmanna kesänä
käkiä kukutteleisi,
lintusia laulattaisi,
jos minä menisin muunne,
saisin, marja, muille maille! |
«E chi mai, di qui ad un anno
e chi, nella terza estate
sveglierà gli augelli al canto,
il cuculo al suo richiamo,
s'io men' vado, fragoletta,
volgo il piede ad altre terre? |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
450 |
«Jos tämä kana katoisi,
tämä hanhi hairahtaisi,
eksyisi emosen tuoma,
punapuola pois menisi, |
«S'io sparissi, io la colomba,
mi perdessi, io l'anatrella,
se partissi, figlia cara,
me n'andassi, bacca rossa, |
|
|
|
|
kaikkipa käet katoisi,
ilolinnut liikahtaisi
tämän kunnahan kukuilta,
tämän harjun hartehilta. |
se ne andrebbe ogni cuculo,
sparirebbe ogni uccellino
dalle alture, dalle vette
dal declivio della valle. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
460 |
«Enkä joua ilmankana,
pääse en neitipäiviltäni,
noilta töiltä tehtäviltä,
kesäisiltä kiirehiltä:
marjat on maalla poimimatta,
lahen rannat laulamatta, |
«No, non so mai rinunziare
ai miei giorni giovanili,
alle mie care fatiche,
dell'estate le faccende:
non ancor le bacche colsi,
non ancor cantai sul golfo, |
|
|
|
|
astumattani ahoset,
lehot leikin lyömättäni». |
non ancor girai pe' boschi
né giuocai per i boschetti». |
|
|
|
|
|
|
|
|
Ilmarinen
ottiene una barca, ritorna in
patria e racconta a Väinämöinen
com'egli abbia già fucinato il
Sampo a Pohjola |
470 |
Siitä seppo Ilmarinen,
takoja iän-ikuinen,
alla päin, pahoilla mielin,
kaiken kallella kypärin
jo tuossa ajattelevi,
pitkin päätänsä pitävi,
miten kulkea kotihin,
tulla maille tuttaville |
Ilmarinen fabbro allora,
l'artigiano sempiterno,
chino il capo, triste in core,
col cappuccio di traverso,
lungamente meditava,
dubitoso ripensava
come a casa sua tornare,
alle note sue contrade |
|
|
|
|
pimeästä Pohjolasta,
summasta Sariolasta. |
dallo scuro di
Pohjola,
dalle nebbie di
Sariola. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Sanoi Pohjolan emäntä:
«Ohoh seppo Ilmarinen!
Mit' olet pahoilla mielin,
kaiken kallella kypärin?
Laatisiko mieli mennä
elomaillen entisille?» |
Di
Pohjola la signora
ad
Ilmari fabbro disse:
«Perché sei di tristo umore,
col cappuccio di traverso?
pensi forse di tornare
alla tua prima dimora?» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
480 |
Sanoi seppo Ilmarinen:
«Sinne mieleni tekisi |
Ilmarinen fabbro disse:
«Là mi spinge il desiderio |
|
|
|
|
kotihini kuolemahan,
maalleni masenemahan». |
per morir nella mia patria,
invecchiar nella mia terra». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Siitä Pohjolan emäntä
syötti miehen, juotti miehen,
istutti perähän purren
melan vaskisen varahan;
virkki tuulen tuulemahan,
pohjasen puhaltamahan. |
Di
Pohjola la signora
da mangiar gli die', da bere:
nella barca poi lo mise
con un remo per timone;
pronunziò l'incantamento,
fe' soffiare forte il vento. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
490 |
Siitä seppo Ilmarinen,
takoja iän-ikuinen, |
E così l'eterno fabbro
Ilmari, valente artiere, |
|
|
|
|
matkasi omille maille
ylitse meren sinisen.
Kulki päivän, kulki toisen;
päivälläpä kolmannella
jo tuli kotihin seppo,
noille syntymäsijoille. |
iaggiò verso il suo paese,
al di là del mare azzurro.
Viaggiò un giorno, viaggiò un
altro;
ma venuto il terzo giorno
giunse il fabbro a casa sua,
alla terra sua natale. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
500 |
Kysyi vanha Väinämöinen
Ilmariselta sepolta:
«Veli, seppo Ilmarinen,
takoja iän-ikuinen! |
Chiese il vecchio
Väinämöinen
a
Ilmarinen, fabbro eterno:
«Ilmari,
fratello caro,
artigiano sempiterno, |
|
|
|
|
Joko laait uuen sammon,
kirjokannen kirjaelit?» |
fucinasti il nuovo
Sampo,
ne fregiasti il bel coperchio?» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
510 |
Sanoi seppo Ilmarinen,
itse laatija pakisi:
«Jopa jauhoi uusi sampo,
kirjokansi kiikutteli,
jauhoi purnun puhtehessa:
yhen purnun syötäviä,
toisen jauhoi myötäviä,
kolmannen pi'eltäviä». |
Ilmarinen fabbro disse,
ei l'artefice rispose:
«Macinò già il nuovo
Sampo,
e girò già il bel coperchio:
esce un moggio all'imbrunire,
serve un moggio per mangiare,
il secondo vien venduto
e si serba in casa il terzo». |
|
|
|
|
|
|
|
