|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
NELJÄSKYMMENES
RUNO |
IL QUARANTESIMO RUNO |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Nel loro viaggio
verso il Sampo, i tre giungono ad
una cascata dove la barca si
attacca al dorso di un grosso
luccio. |
|
Vaka vanha Väinämöinen
laskea karehtelevi
tuon on pitkän niemen päästä,
kylän kurjan kuuluvilta.
Laski laulellen vesiä,
ilon lyöen lainehia. |
Il verace Väinämöinen
spinse lieve la sua nave
da quel lungo promontorio,
da quel misero villaggio;
e riprese a navigare
con allegro canticchiare. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
10 |
Neiet niemien nenissä
katselevat, kuuntelevat:
«Mi lienee ilo merellä,
mikä laulu lainehilla, |
Ascoltavan le fanciulle
e guardavan, dalla punta:
«Qual letizia è questa in mare,
quale canto in mezzo all'onde, |
|
|
|
|
ilo entistä parempi,
laulu muita laatuisampi?» |
che sentito non l'abbiamo
prima d'ora così bello?» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Laski vanha Väinämöinen,
laski päivän maavesiä,
päivän toisen suovesiä,
kolmannen kosen vesiä. |
Corse il vecchio Väinämöinen
per un dì l'acque del lido,
l'altro di l'acque dei laghi,
quelle poi delle cascate. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
20 |
Siinä lieto Lemminkäinen
muisti muutaman sanansa
korvalla tulisen kosken,
pyhän virran pyörtehessä. |
Ed allora
Lemminkäinen
ricordò certe parole
per cascate vorticose,
per torrenti spumeggianti: |
|
|
|
|
Sanovi sanalla tuolla,
lausui tuolla lausehella: |
e parlò, si fece udire,
pronunziò questo scongiuro: |
|
|
Parole della
cascata. |
30 |
«Heitä, koski, kuohuminen,
vesi vankka, vellominen!
Kosken tyttö, kuohuneiti!
Istuite kihokivelle,
kihopaaelle paneite!
Sylin aaltoja aseta,
käsin kääri käppyröitä,
kourin kuohuja kohenna, |
«Cessa, rapida, il bollire,
acqua, l'alto spumeggiare!
Vergin della spuma, siedi
sullo scoglio del torrente
e del vortice sul sasso;
prendi l'onde fra le braccia,
tienle strette fra le mani
e la spuma pigia in pugno, |
|
|
|
|
jottei riusko rinnoillemme
eikä päällemme päräjä! |
che sul petto non ci spruzzi,
non ci goccioli sul capo! |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
40 |
«Akka aaltojen-alainen,
vaimo kuohun-korvallinen!
Nouse kourin kuohun päälle,
yskin aallollen ylene
kuohuja kokoamahan,
vaahtipäitä vaalimahan,
jottei syytöintä syseä,
viatointa vierettele! |
Vecchia che stai sotto l'onde
della spuma sui confini,
poggia i pugni sulla spuma,
alza il petto sopra all'onde
per raccogliere gli spruzzi,
per tenere fermi i flutti
che non urtin l'innocente
né colui che è senza colpa. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
«Kivet keskellä jokea,
paaet kuohun kukkuralla
otsansa alentakohon,
päälakensa painakohon
matkalta punaisen purren,
tieltä tervaisen venehen! |
Pietre in mezzo del torrente,
rocce al cuor della cascata,
ora abbassino la fronte,
ora pieghin sotto il capo
sulla via del battel rosso,
della barca incatramata! |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
50 |
«Kun ei tuosta kyllin liene,
Kivi-Kimmo, Kammon poika,
väännä reikä vääntimellä,
puhkaise purasimella |
Se bastar ciò non dovesse,
Kimmo vien', figliuol di Kammo,
e fa' un buco col trivello,
col tuo trapano fa' un foro |
|
|
|
|
keskelle kosen kiveä,
pahan paaen palleahan,
juosta purren puuttumatta,
venehen vikaumatta! |
attraverso questa roccia,
trista rupe del torrente,
che la barca non si fermi,
senza danno corra innanzi! |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
60 |
«Kun ei tuosta kyllin liene,
veen isäntä, vuon alio,
kivet saata sammaliksi,
hauin vuoluksi venonen
kuohuja kulettaessa,
mäkipäitä mentäessä! |
Se bastar ciò non.dovesse,
allor tu, signor dell'onde,
musco i sassi, e fa' la barca
qual di luccio la vescica
quando guizza fra la spuma
e fra le montagne d'acqua. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
70 |
«Neiti kosken-korvallinen,
impi virran-vierellinen!
Kehreäs utuinen lanka
utuisesta kuontalosta!
Veä lankasi ve'elle,
sinerväsi lainehelle,
jota pitkin purren juosta,
tervarinnan teuotella,
mennä miehen melkeänki,
äkkiouonkin osata! |
Verginella che sull'orlo
te ne stai della cascata!
un sottil filo dipana
dal gomitolo di nebbia,
stendi il filo sopra l'acqua,
sopra l'onde il filo azzurro,
che la barca incatramata
lungo il fil sicura corra
anche se da un inesperto
o da un debol sia guidata! |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
«Melatar on, mielivaimo!
Ota mieluisa melasi,
jollapa piät pereä,
noitivirrat viilettelet |
Melatar, donna gentile!
il timon tieni benigna
con il qual la barca guidi
fra le rapide stregate, |
 |
|
|
|
katehen koan e'etse,
noian ikkunan alatse! |
e del mago dalla casa
passi, sotto le finestre. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
80 |
«Kun ei tuosta kyllin liene,
Ukko, taivahan jumala,
piä miekalla pereä,
tuijota tupettomalla, |
Se bastar ciò non dovesse,
Ukko, dio che in cielo stai!
con la spada nuda guida
il battel, la via gli segna |
|
|
|
|
jotta juosta puisen purren,
mennä mäntyisen venehen!» |
sì che il legno corra innanzi,
che s'affretti al viaggio il pino!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Itse vanha Väinämöinen
laskea karehtelevi.
Laski louhien lomitse
noita kuohuja kovia;
eikä puutu puinen pursi,
vene tietäjän takellu. |
Ed il vecchio Väinämöinen
spinse lieve la sua nave,
la guidò fra mezzo a scogli,
fra la spuma ribollente;
né impigliato mai rimase
il battello del sapiente. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
90 |
Äsken tuonne tultuansa
noille väljille vesille |
Ma non tosto che fu giunto
dove libere van l'acque, |
|
|
|
|
puuttui pursi juoksemasta,
venonen pakenemasta.
Pursi puuttuvi lujahan,
vene vieremättömäksi. |
il battel fermò la corsa,
non andò la barca innanzi,
restò immobile la nave,
non si mosse da quel posto. |
|
|
|
|
|
|
|
|
Uccidono il
luccio e ne prendono a bordo la
parte anteriore, che fanno cuocere
e mangiano. |
100 |
Se on seppo Ilmarinen,
toinen lieto Lemminkäinen
pistivät melan merehen,
lastun kuusen lainehesen;
päästeä nytystelevät
tuota purtta puutoksesta: |
Ilmarinen fabbro allora
ed il vispo
Lemminkäinen
giù calaron la pagaia
e la pertica di pino:
pigian forte, dall'incaglio
per far libera la nave: |
|
|
|
|
ei ota venonen juosta
eikä pääse puinen pursi. |
ma il battello non si muove,
non s'avanza la barchetta. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
110 |
Vaka vanha Väinämöinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
«Oi sie lieto Lemmin poika!
Kallistaite katsomahan,
miss' on pursi puuttumassa,
venonen takistumassa
näillä väljillä vesillä,
vienolla alantehella, |
Il verace Väinämöinen
disse allor queste parole:
«Oh di Lempi allegro figlio,
piega un po' la testa e guarda
su che cosa s'è fermata
questa barca, s'è incagliata:
in quest'acque cosi aperte,
in quest'onde si tranquille; |
|
|
|
|
kivelläkö vai haolla
vaiko muulla vastuksella!» |
è uno scoglio, oppure un tronco,
o qualc'altro impedimento?» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
120 |
Se on lieto Lemminkäinen
pyörähtihe katsomahan.
Katsovi venosen alle,
sanan virkkoi, noin nimesi:
«Ei ole veno kivellä,
ei kivellä, ei haolla:
vene on hauin hartioilla,
ve'en koiran konkkaluilla!» |
Ed il vispo
Lemminkäinen
si piegò sotto a guardare,
alla chiglia guardò sotto,
disse poi queste parole:
«Non su sasso s'è incagliata,
non su sasso, né su tronco:
ma d'un luccio sulla schiena,
sullo scio d'un can di mare». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Vaka vanha Väinämöinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
«Jotaki joessa onpi, |
Ed il vecchio Väinämöinen
disse allor queste parole:
«C'è di tutto un po' nel fiume, |
|
|
|
|
hakojaki, haukiaki.
Kun lie hauin hartioilla,
ve'en koiran konkkaluilla,
veä miekalla vetehen,
katkaise kala kaheksi!» |
ci son tronchi, ci son lucci;
se d'un luccio sulla schiena
fermi siam, sopra lo scio,
picchia l'acqua con la spada,
in due pezzi taglia il pesce!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
130 |
Se on lieto Lemminkäinen,
poika, veitikkä verevä, |
E quel vispo
Lemminkäinen,
quel ragazzo scapestrato |
|
|
|
|
miekan vyöltänsä vetävi,
luunpurijan puoleltansa.
Veti miekalla meryttä,
alta laian laskettavi:
itse vierähti vetehen,
kourin aaltohon kohahti. |
trasse fuor dalla cintura
la sua spada, la mordi-ossi;
con la spada colpì il mare,
la calò sotto la chiglia:
scivolò nell'acqua ei pure,
giù nell'onda a mani tese. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
140 |
Siitä seppo Ilmarinen
tarttui tukkahan urosta,
nostalti merestä miehen.
Itse tuon sanoiksi virkki: |
Ilmarinen fabbro allora
pei capelli lo trattenne,
tirò su l'uomo dal mare
e cosi prese a parlare: |
|
|
|
|
«Kaikki on mieheksi kyhätty,
pantu parran kantajaksi,
lisäksi satalu'ulle,
tuhannelle täytteheksi!» |
«Ognun nasce per far l'uomo,
per portar barba sul mento,
per aggiunger uno a cento,
e per far pieno il migliaio». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
150 |
Miekan vyöltänsä vetävi,
tupestansa tuiman rauan,
jolla kalhaisi kaloa,
alta laian läimähytti:
miekka murskaksi mureni,
eipä hauki tiennytkänä. |
E dal fodero la spada
trasse, il ferro impetuoso:
tirò un colpo contro il pesce
dal disotto della chiglia:
si spezzò la spada, senza
che se n'accorgesse il luccio. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Vaka vanha Väinämöinen
tuossa tuon sanoiksi virkki:
«Ei ole teissä puolta miestä,
ei urosta kolmannesta!
Kun konsa tulevi tarve,
miehen mieltä vaaitahan,
silloin mieli melkeässä,
kaikki toimi toisialla». |
Il verace Väinämöinen
disse allor queste parole:
«Non metà d'uomo è tra voi,
non d'eroe la terza parte;
quando un uomo intelligente,
od un forte d'uopo sia,
il giudizio è quasi niente,
e la forza è andata via». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
160 |
Itse miekkansa veälti,
tempasi terävän rauan. |
Trasse fuori la sua spada,
il tagliente ferro strinse, |
|
|
|
|
Työnti miekkansa merehen,
alle laian langetteli
kalahauin hartioihin,
ve'en koiran konkkaluihin. |
tirò un colpo dentro l'acqua
dal disotto della chiglia;
colpi il luccio nella schiena,
nello scio quel can di mare. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
170 |
Miekka luottihe lujahan,
kitasihin kiinnittihe.
Siitä vanha Väinämöinen
nostalti kaloa tuota,
veti haukia ve'estä:
hauki katkesi kaheksi; |
S'attaccò la spada forte,
si ficcò dentro le branchie;
ed il vecchio Väinämöinen
tirò su quel grosso pesce,
trasse il luccio fuor dall'acqua;
si divise il luccio in due: |
|
|
|
|
pursto pohjahan putosi,
pää kavahti karpahasen. |
cadde in fondo al mar la coda,
e la testa nella barca. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
180 |
Jo otti venonen juosta,
pääsi pursi puutoksesta.
Vaka vanha Väinämöinen
luotti purren luotoselle,
ravahutti rantasehen.
Katselevi, kääntelevi
tuota hauin pääpaloa.
Itse tuon sanoiksi virkki: |
La sua corsa allor riprese,
liberata, la barchetta;
ed il vecchio Väinämöinen
la diresse a un isolotto,
l'arenò sopra la spiaggia;
e guardata attentamente
quella gran testa di luccio,
pronunziò queste parole: |
|
|
|
|
«Ken on vanhin sulholoista,
sepä hauki halkomahan,
kala viploin viiltämähän,
pää paloiksi pahkomahan!» |
«Degli sposi chi è il più vecchio,
dee costui tagliare il luccio,
deve fare a fette il pesce,
deve il capo spezzettare». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Miehet purresta puhuvat,
vaimot lausui laitasilta:
«Saajanpa käet sulimmat,
sormet pyytäjän pyhimmät». |
Disser gli uomini in risposta
e le donne di rimando:
«Chi lo prese, ha man più pure,
chi lo tien, dita più sante». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
190 |
Vaka vanha Väinämöinen
veti veitsen huotrastansa, |
Väinämöinen veritiero
tirò fuori il freddo ferro, |
|
|
|
|
kyleltänsä kylmän rauan,
jolla hauin halkaisevi,
pahkovi kalan paloiksi.
Itse tuon sanoiksi virkki:
«Ken on nuorin neitosista,
sepä hauki keittämähän
murkinaisiksi muruiksi,
kalaisiksi lounahiksi!» |
il coltel dalla guaina
che tagliar potesse il luccio,
quel gran pesce spezzettare;
disse poi queste parole:
«La più giovane donzella,
dee costei cuocere il luccio
per la prima colazione,
per un desinar di pesce!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
200 |
Kävi neiet keittämähän
- kävi kilvan kymmenenki. |
Le fanciulle a cuocer pronte,
dieci a gara alla cottura; |
|
|
|
|
Siitä hauki keitetähän,
murkinoiahan muruina.
Jäipä luita luotoselle,
kalanluita kalliolle. |
così cotto fu quel luccio
per la prima colazione;
lasciàr gli ossi sulla rupe
e le lische sullo scoglio. |
|
|
|
|
|
|
|
|
Con le mascelle
del luccio Väinämöinen fabbrica la
kantele, che parecchi si
provano a suonare, senza riuscirvi. |
210 |
Vaka vanha Väinämöinen
noita tuossa katselevi,
katselevi, kääntelevi.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
«Mikä tuostaki tulisi,
noista hauin hampahista, |
Ed il vecchio Väinämöinen
stava quelle a contemplare,
le voltava d'ogni parte,
poi diceva in questo modo:
«E che mai con questi denti,
che con queste ampie mascelle |
|
|
|
|
leveästä leukaluusta,
jos oisi sepon pajassa,
luona taitavan takojan,
miehen mahtavan käsissä?» |
un artefice farebbe
se le avesse fra le mani?
un artista che sapesse
lavorar che far potrebbe?» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
220 |
Sanoi seppo Ilmarinen:
«Ei tule tyhjästä mitänä,
kalan ruotasta kalua,
ei seponkana pajassa,
luona taitavan takojan,
miehen mahtavan käsissä». |
Ilmarinen fabbro disse:
«Non si fa cosa dal niente,
non di pesce dalle lische:
né un artefice valente
né un artista ne saprebbe,
pure esperto, fare niente». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Vaka vanha Väinämöinen
itse tuon sanoiksi virkki:
«Näistäpä toki tulisi
kalanluinen kanteloinen, |
Väinämöinen veritiero
disse allor queste parole:
«Eppur certo da quest'ossi
una kantele verrebbe, |
|
|
|
|
kun oisi osoajata,
soiton luisen laatijata». |
se un artefice ci fosse
una cetra a costruire». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
230 |
Kun ei toista tullutkana,
ei ollut osoajata,
soiton luisen laatijata,
vaka vanha Väinämöinen |
Ma poichè non c'era un altro,
un artefice mancava
che la cetra costruisse,
il verace Väinämöinen |
|
|
|
|
itse loihe laatijaksi,
tekijäksi teentelihe.
Laati soiton hauinluisen,
suoritti ilon ikuisen. |
mise mano a quel lavoro,
fece artefice sé stesso;
con le lische uno strumento
fabbricò di eterna gioia. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
240 |
Kust' on koppa kanteletta?
Hauin suuren leukaluusta.
Kust' on naulat kanteletta?
Ne on hauin hampahista.
Kusta kielet kanteletta?
Hivuksista Hiien ruunan. |
Donde prese egli la cassa?
la mascella del gran luccio.
E i cavicchi per la cetra?
sono i denti di quel luccio.
Donde corde alla kantele?
crini del cavallo d'Hiisi. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Jo oli soitto suorittuna,
valmihina kanteloinen,
soitto suuri hauinluinen,
kantelo kalaneväinen. |
Era fatto lo strumento,
era l'arpa già compiuta,
messa insieme con le lische,
con le pinne del gran pesce. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
250 |
Tuli tuohon nuoret miehet,
tuli nainehet urohot,
tuli pojat puol'-ikäiset
sekä pienet piikalapset,
tytöt nuoret, vaimot vanhat,
naiset keskikertaisetki, |
Colà venner giovinetti,
eroi vennero ammogliati,
bimbi per metà cresciuti
e fanciulli piccolini,
ragazzine, donne vecchie
e di media età zitelle |
|
|
|
|
kanteletta katsomahan,
soittoa tähyämähän. |
per guardare la kantele,
contemplare lo strumento. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Vaka vanha Väinämöinen
käski nuoren, käski vanhan,
käski keskikertaisenki
soittamahan sormillansa
tuota ruotaista romua,
kalanluista kanteletta. |
Il verace Väinämöinen
disse al giovane ed al vecchio
ed a quel di mezza etade
che suonasse con le dita
lo strumento sussurrante,
quella cetra d'ossa e lische. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
260 |
Soitti nuoret, soitti vanhat,
soitti keskikertaisetki. |
Suonò il giovin, suonò il vecchio,
suonò quel di mezza etade: |
|
|
|
|
Nuoret soitti, sormet notkui,
vanhat väänti, pää vapisi:
ei ilo ilolle nousnut,
soitto soitolle ylennyt. |
piegò il giovane le dita
ed il capo scosse il vecchio:
ma non sorse vera gioia,
non verace melodia. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
270 |
Sanoi lieto Lemminkäinen:
«Oi te pojat puol'älyiset,
teki tyttäret typerät
sekä muu katala kansa!
Ei ole teissä soittajata,
oike'in osoajata! |
Disse il vispo Lemminkäinen:
«Oh ragazzi a mezzo stolti
e voi stupide figliuole
e voi gente poveretta!
non c'è già fra voi chi sappia
ben suonare uno strumento: |
|
|
|
|
Tuokatte minulle soitto,
kantakatte kanteloinen
kahen polven pystyn päähän,
kynnen kymmenen nenähän!» |
date a me cotesta cetra,
mi recate la kantele
stesa sopra le ginocchia,
fra le punta delle dita!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
280 |
Siitä lieto Lemminkäinen
saip' on kantelon käsille,
ilon itsensä likemmä,
soiton alle sormiensa.
Soittoa sovittelevi,
kanteletta kääntelevi: |
Ora il vispo Lemminkäinen
avea l'arpa fra le mani:
lo strumento della gioia
stava accanto alle sue dita;
a suonare s'apprestava,
la kantele rivoltava; |
|
|
|
|
eipä soitto soitakana,
ei ilo iloakana. |
ma non già la melodia,
la letizia. non ne uscìa. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
290 |
Sanoi vanha Väinämöinen:
«Ei ole tässä nuorisossa,
kansassa kasuavassa
eikä vanhassa väessä
tuon on soiton soittajaista,
tuon ilon iloajaista.
Joko Pohjola paremmin
saisi soiton soittamahan, |
Disse il vecchio Väinämöinen:
«Non c'è in questa gioventute,
nella stirpe che su cresce
e non c'è nemmen fra i vecchi
chi letizia sappia trarre
dalla cetra della gioia;
forse a Pohjola migliore
troveremo un suonatore, |
|
|
|
|
tuon ilon iloamahan,
jospa laitan Pohjolahan?» |
che dall'arpa svegli gioia?
a Pohjola ch'io la mandi?» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
300 |
Laittoi soiton Pohjolahan,
saatatti Sariolahan.
Soitti pojat Pohjolassa,
soitti pojat jotta piiat,
soitti miehet naisekkahat
sekä naiset miehekkähät.
Itsekin emäntä soitti,
tuota käänti, tuota väänti, |
A Pohjola mandò l'arpa,
la kantele a Sariola:
la suonarono i ragazzi
di Pohjola, e le fanciulle:
la suonaron gli ammogliati
e le donne maritate,
la suonò pur la padrona:
la voltava e rivoltava, |
|
|
|
|
tuota sormin suoritteli,
kynsin kymmenin piteli. |
fra le mani la teneva,
su le dita vi poneva. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
310 |
Soitti pojat Pohjolassa,
soitti kansa kaikenlainen.
Ei ilo ilolle tunnu
eikä soitto soitannalle:
kielet kierohon kävivät,
jouhet parkuivat pahasti,
ääni kaikkui karkeasti,
soitto julmasti sorisi. |
La suonarono i ragazzi
e la gente d'ogni sorta;
melodia quella non era
né letizia veritiera:
si torcevano le corde
e stridevan le minugie,
aspra voce e suon molesto
dava solo lo strumento. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
320 |
Sokea sopessa nukkui,
ukko vanha uunin päällä.
Ukko uunilta havannut,
kiukahalta kirsahtanut
urahti unisijalta,
nurahutti nurkastansa:
«Heretkätte, heittäkätte,
luokatte, lopettakatte!
Puhki korvani puhuvi,
läpi pääni läylentävi, |
Dormìa un cieco nel cantuccio,
sulla stufa un uomo vecchio;
si svegliò su dalla stufa,
dal camin die' uno scossone,
brontolò dal focolare,
mormorò dal suo cantuccio:
«Deh cessate di suonare,
basti il chiasso, state zitti!
ché gli orecchi mi rintrona.
e la testa mi trapassa, |
|
|
|
|
kaikki käypi karvoilleni,
viepi viikoksi uneni! |
m'assordisce, e per un pezzo
m'impedisce di dormire. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
330 |
«Jos ei soitto Suomen kansan
vasta vaikuta ilolle
eli uuvuta unehen,
maku'usen maanittele,
niin vetehen visko'otte,
aaltoihin upottaotte,
tahi viekötte takaisin,
soitto tuonne saattaotte |
Se dall'arpa di Suomi
non isgorga vera gioia,
se di dolce sonnolenza
non ci copre, non ci culla;
oh buttatela nell'acqua,
giù scagliatela nell'onde:
oppur la restituite,
riportate lo strumento |
|
|
|
|
miehen tehnehen käsille,
sormille sovittelijan!» |
nella man di chi lo fece
e di chi lo mise insieme». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Soitto kielin kerkiävi,
kantelo sanoin kajahui:
«En vielä vetehen joua,
alle aaltojen asetu!
Ennen soitan soittajalla,
vangun vaivan nähnehellä». |
Ma la corda vibrò a un tratto
e rispose lo strumento:
«Non vo' andare sotto l'acqua,
esser messa sotto l'onde
pria d'aver dolce cantato
nella man che m'ha creato». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
340 |
Jopa vietihin visusti,
kannettihin kaunihisti |
Ed allor, con ogni cura
fu rimessa bellamente |
|
|
|
|
miehen laatijan kätehen,
pyytänehen polvuksille. |
nella mano, sui ginocchi
dell'artefice eccellente. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
