Torna ai cancelli del Ponte Arcobaleno
BIBLIOTECA

UGROFINNI
Finlandesi

MITI UGROFINNI
KALEVALA
L'Undicesimo Runo
L'UNDICESIMO RUNO
Note di P.E. Pavolini
Bibliografia
KALEVALA
L'Undicesimo Runo
Sunto del runo
         
         
YHDESTOISTA RUNO

L'UNDICESIMO RUNO

 
       
Lemminkäinen si reca a Saari per chiedere in isposa una donzella di nobile famiglia   Aika on Ahtia sanoa,
veitikkätä vieretellä.
Tempo è già di parlar d'Ahti,
dell'ardito, spensierato.
       
  Ahti poika Saarelainen,
tuo on lieto Lemmin poika,
kasvoi koissa korkeassa
luona armahan emonsa
laajimman lahen perällä,
Kaukoniemen kainalossa.
Quel volubile isolano,
che di Lempi era figliuolo,
nella nobil casa crebbe
presso la diletta madre,
lungo l'ampio, largo golfo,
dove piega il promontorio.
 
       
  10

Kaloin siinä Kauko kasvoi,
Ahti ahvenin yleni.

Là mangiava Kauko i pesci,
si nutriva Ahti di perche.
 
  20

Tuli mies mitä parahin,
puhkesi punaverinen,
joka päästänsä pätevi,
kohastansa kelpoavi;
vaan tuli vähän vialle,
tavoiltansa turmiolle:
ain' oli naisissa eläjä,
yli öitä öitsilöissä,
noien impien iloissa,
kassapäien karkeloissa.

Uom divenne de' più forti,
più robusti, più sanguigni;
per la testa ben valeva,
per la sua bella figura;
ma non senza alcun difetto,
nei costumi senza vizî:
alle donne sempre accanto,
sempre a notte in giro andava
fra la gioia, fra le danze
di fanciulle altochiomate.
       
    Kylli oli Saaren neiti,
Saaren neiti, Saaren kukka.
Kasvoi koissa korkeassa,
yleni ylen ehossa,
istuen ison majoilla,
peräpenkin notkumilla.
C'era a Saari una fanciulla
detta Kylli, il fior di Saari.
Là cresceva, quell'altera
nella nobile dimora,
nelle stanze di suo padre,
sulla seggiola seduta.
         
  30

Kauan kasvoi, kauas kuului:
kaukoa tuli kosijat
neien kuuluhun kotihin,
kaunoisehen kartanohon.

Corse lungi di lei fama:
a da lungi i pretendenti
accorrevan, da lontano
alle case della bella.
 
         
    Kosi Päivä poiallehen:
eip' on mennyt Päivälähän
Päivän luona paistamahan
kesäisillä kiirehillä.
Lei richiese il Sol, pel figlio,
ma dal Sole andar non volle
per brillargli accanto, quando
va d'estate, affaccendato.
 
         
    Kosi Kuuhut poiallehen:
eip' on mennyt Kuutolahan
Kuun luona kumottamahan,
kehät ilman kiertämähän.
Chiese lei, pel figlio, Luna:
dalla Luna andar non volle
per risplenderle d'accanto,
per girar del cielo i cerchi.
 
         
  40

Kosi Tähti poiallehen:
eip' on mennyt Tähtelähän

Per il figlio, poi, la Stella:
dalla Stella andar non volle,

 
    pitkin öitä pilkkimähän
talvisilla taivahilla.
presso a lei, per rischiarare
le invernali lunghe notti.
 
         
  50

Tulevi Virosta sulhot,
toiset tuolta Inkereltä:
eip' on neiti mennytkänä;
itse vasten vastaeli:
«Suotta kultanne kuluvi,
hopeanne hoikkenevi!
En lähe minä Virohon,
en lähe, lupoakana,

Venner forti dall'Estonia,
altri eroi venner dall'Ingria:
ma con loro andar non volle;
tal risposta diede loro:
«Senza scopo l'oro è speso,
consumato il vostro argento!
Non andrò mai nell'Estonia,
non andrò, ve lo prometto,

 
    Viron vettä soutamahan,
saarellista sauvomahan,
syömähän Viron kaloja,
Viron lientä lippomahan.
a remar d'Estonia l'acqua,
scandagliarla col bastone,
a mangiar d'Estonia i pesci,
trangugiar la vostra zuppa.
 
         
  60

«Enkä lähe Inkerelle,
penkerelle, pänkerelle;
siell' on nälkä, kaiken nälkä:
puun nälkä, pärehen nälkä,
ve'en nälkä, vehnän nälkä,
rukihisen leivän nälkä» .

«E nemmeno andrò dell'Ingria
alle rive dirupate;
là c'è fame d'ogni cosa:
fame d'alberi e di schegge,
fame d'acqua e di frumento
e di pane segaligno».
 
       
    Tuop' on lieto Lemminkäinen,
itse kaunis Kaukomieli,
Ma quel vispo Lemminkäinen,
quel leggiadro Kaukomieli,
    lähteäksensä lupasi
Saaren kukkoa kosihin,
tuota mointa morsianta,
kaunokaista kassapäätä.
si decise di partire,
pretendente al fior di Saari,
alla bella senza pari,
la graziosa altochiomata.
 
         
  70

Emo kielteä käkesi,
varoitteli vaimo vanha:
«Ellös menkö, poikaseni,
parempihin itseäsi!

Ma la madre il distoglieva,
gliel vietava la vecchietta:
«Non cercare, figliuol mio,
di colei di te più alta!

 
    Ei suattane sinua Saaren
suurehen sukuhun».
Tollerarti non saprebbe
di Saari l'alta stirpe».
 
         
    Sanoi lieto Lemminkäinen,
virkki kaunis Kaukomieli:
«Jos en ole koiltani korea,
su'ultani aivan suuri,
mie valitsen varrellani,
otan muilla muo'oillani».
Lemminkäinen spensierato,
il leggiadro Kauko, disse:
«Se non è sì grande stirpe
questa mia, mi faccio innanzi
per quest'alta mia statura,
per la mia corporatura».
 
         
  80

Aina kieltävi emonsa
lähtemästä Lemminkäistä

Pur la madre non cessava
di vietargli di cercare

 
    Saaren suurehen sukuhun,
laajahan lajiperähän:
«Siellä piiat pilkkoavat,
naiset nauravat sinua».
quella gran gente di Saari,
quella stirpe sì remota:
«Scherno avrai dalle fanciulle,
rideran di te le donne».
 
         
  90

Mitä huoli Lemminkäinen!
Itse tuon sanoiksi virkki:
«Kyllä hää'än naisten naurun,
soppityrskyt tyttärien:
potkaisen pojan povehen,
käsikannon kainalohon;

Non le bada Lemminkäinen!
Le risponde in questo modo:
«Ben rintuzzerò lo scherno
e il sogghigno delle donne:
quando avranno un bimbo al seno,
un piccino sulle braccia,

 
    siin' on pää hyvänki pilkan,
parahanki parjauksen».
i sogghigni taceranno
e gli scherni finiranno».
 
       

 

  100

Emo tuon sanoiksi virkki:
«Voi poloinen, päiviäni!
Nauraisitko Saaren naiset,
pitäisit pyhäiset piiat,
niin siitä tora tulisi,
sota suuri lankeaisi!
Saisi kaikki Saaren sulhot,
sata miestä miekkoinensa

Gli rispose allor la madre:
«Ahimé, miseri miei giorni!
Se da te saranno offese
le donzelle di Saari,
ne verran fiere contese,
nascerà grande battaglia!
E di Saari ogni guerriero, 
cento armati con la spada,

 
    päällesi sinun, poloisen,
yksinäisen ympärille».
contro te si scaglieranno,
meschinello, solo solo».
 
         
  110

Mitä huoli Lemminkäinen
varoituksista emonsa!
Ottavi hyvän orosen,
valjasti valion varsan;
ajavi karittelevi Saaren
kuuluhun kylähän
Saaren kukkoa kosihin,
Saaren mointa morsianta.

Ma non bada Lemminkäinen
all'avviso della madre!
Sella tosto il suo pulledro,
l'impeccabil destriero;
con la slitta va veloce
al villaggio celebrato,
pretendente al fior di Saari,
alla bella senza pari.
 
         
Le fanciulle di Saari dapprima lo deridono, ma ben presto prendono con lui grande dimestichezza   Nauroi naiset Lemminkäistä,
piiat pisti pilkkojansa,
kun ajoi kummasti kujalle,
kamalasti kartanolle:
ajoi korjansa kumohon,
veräjähän vierähytti.
Lui derisero le donne,
lui scherniron le fanciulle
quando entrò bizzarramente
nel sentiero, nel cortile,
rovesciando la sua slitta 
e battendo nel portone.
 
         
  120

Siinä lieto Lemminkäinen
murti suuta, väänti päätä,
murti mustoa haventa.
Itse tuon sanoiksi virkki:

Ma quel vispo Lemminkäinen
torse il labbro, piegò il capo, 
si tirò la nera barba.
Disse poi queste parole:

 
    «En ole tuota ennen nähnyt,
en ole nähnyt enkä kuullut
naisen nauravan minulle,
piian pilkkoja suannut».
«Non mai vidi prima d'ora,
non mai vidi né permisi
che di me donna ridesse,
né fanciulla mi schernisse».
 
         
  130

Mitä huoli Lemminkäinen!
Sanan virkkoi, noin nimesi:
«Onko saarella sijoa,
maata Saaren manterella,
minun leikki lyöäkseni,
tanner tanhuellakseni

Non si turba Lemminkäinen!
Dice allor queste parole:
«Non c'è forse un posto a Saari,
qui di Saari sulla terra,
dov'io possa porre giuochi
e ballar su terra liscia

 
    Saaren impien iloissa,
kassapäien karkeloissa?»
con le liete giovanette,
danzatrici altochiomate?»
 
         
  140

Saaren impyet sanovat,
niemen neiet vastoavat:
«Onp' on Saarella sijoa,
maata Saaren manterella,
sinun leikki lyöäksesi,
tanner tanhuellaksesi
karjalaisna kaskimailla,
paimenpoikana palolla:

E di Saari le fanciulle
gli risposero e le donne:
«Certamente che c'è posto
qui di Saari sulla terra,
perché tu vi ponga giuochi
e su liscio suolo balli;
purché tu faccia il mandriano
sulle terre dissodate:

 
    lapset on laihat Saaren mailla,
lihavat hevosen varsat».
magre a Saari le fanciulle,
i pulledri sono grassi».
 
         
    Mitä huoli Lemminkäinen!
Palkkasihe paimeneksi:
kävi päivät paimenessa,
yöt on impien iloissa,
noien neitojen kisoissa,
kassapäien karkeloissa.
Non si turba Lemminkäinen!
E si assolda qual pastore:
va di giorno a pascolare,
va di notte a rallegrare
con gli scherzi e con le danze
quelle donne altochiomate.
 
         
  150

Sillä lieto Lemminkäinen,
itse kaunis Kaukomieli,

Ed il vispo Lemminkäinen
il leggiadro Kaukomieli,

 
    jopa hääti naisen naurun,
piätteli piian pilkan.
Ei ollut sitä tytärtä,
piikoa pyhintäkänä,
kuta hän ei kosketellut,
jonk' ei vieressä venynyt.
rintuzzò così lo scherno,
delle donne frenò il riso;
né ci fu da allor ragazza,
né pudica verginella 
ch'egli non accarezzasse 
ed accanto non le stesse.
 
         
  160

Yksi on impi kaikkinensa
Saaren suuressa su'ussa,
jok' ei suostu sulhasihin,
mielly miehi'in hyvihin:

Una sola era fra tutte
le fanciulle di Saari,
che gli sposi non curava,
agli amori non pensava:

 
Solamente di Kyllikki, per amor della quale era partito, non gli riesce di guadagnarsi l'affetto; cosicché alla fine egli la rapisce a forza, la getta nella slitta e mette in viaggio   se oli Kyllikki korea,
Saaren kukka kaunokainen.
era Kyllikki l'altera,
di Saari il più bel fiore.
 
       
  Tuop' on lieto Lemminkäinen,
itse kaunis Kaukomieli,
sa'at saappahat kulutti,
sa'at airot poikki souti
tuota neittä saaessansa,
Kyllikkiä pyytessänsä.
Ed il vispo Lemminkäinen
il leggiadro Kaukomieli,
consumò cento stivali,
cento remi ruppe, mentre
corteggiava la fanciulla,
volea Kyllikki in isposa.
 
       
  170

Kyllikki, korea neiti,
hänpä tuon sanoiksi virkki:

Kyllikki, bella fanciulla,
disse allor queste parole:

 
    «Mitä, kehno, kierteletki,
rannan raukuja, ajelet,
täältä tyttöjä kyselet,
tinavöitä tieustelet?
En mä tästä ennen joua,
«A che, misero, t'aggiri,
vai e vieni qual piviero,
le ragazze interrogando
che han di stagno ornato il petto?
Io di qua non andrò via
    kuin kiven kuluksi jauhan,
pieksän petkelen periksi,
huhmaren sukuksi survon.
se la macina consunta,
se il pestel non sarà rotto
e il mortaio frantumato.
 
         
  180

«Enkä huoli huitukoille,
huitukoille, haitukoille;

Io non cerco un buono a nulla, 
buono a nulla, vagabondo;
 
    mie tahon tasaisen
varren tasaiselle varrelleni,
tahon muo'on muhkeamman
muhke'ille muo'oilleni
sekä kasvon kaunihimman
kaunihille kasvoilleni».
voglio un uomo svelto, come
svelta è pur la mia figura;
voglio un uomo bello e prestante,
come son prestante anch'io;
voglio sia d'alta statura,
come è pur alta la mia».
 
         
  190

Oli aikoa vähäisen,
kului tuskin puoli kuuta.
Jo päivänä muutamana,
iltana moniahana

Poco tempo era passato
forse appena un mezzo mese.
Quando venne un certo giorno,
capitò una certa sera,

 
    neitoset kisaelevi,
kaunokaiset karkelevi
mannerpuolella saloa
kaunihilla kankahalla;
Kyllikki ylinnä muita,
Saaren kukka kuuluisinna.
e scherzavan le fanciulle
e danzavano le belle
presso il campo, in mezzo all'aia,
presso i floridi scopeti;
e Kyllikki pria dell'altre,
di Saari il più bel fiore.
 
       
  200

 Tuli veitikkä verevä,
ajoi lieto Lemminkäinen
orihillansa omalla,
valitulla varsallansa

Venne il giovane giulivo,
Lemminkäinen spensierato,
con la slitta e il suo stallone,
l'impeccabile destriero;

 
    keskelle kisaketoa,
kaunokaisten karkeloa;
reutoi Kyllikin rekehen,
viene al luogo degli scherzi,
alla danza delle belle;
e Kyllikki nella slitta
    koppoi neien korjahansa,
tuon asetti taljallensa,
liitti liistehyisillensä.
via trascina, la rapisce:
la coperta la ricopre
e la cinghia la tien ferma.
 
         
  210

Laski ruoskalla hevoista,
nauskahutti nauhasella,
siitä läksi liukumahan.
Lähtiessänsä sanovi:

Il cavallo frustò forte,
lo toccò pur con le briglie,
e nel correr via veloce
pronunziò queste parole:

 
    «Elkätte minua, immet,
ilmi antako ikänä,
minun täällä käyneheni,
täältä neien vieneheni!
«Mai, fanciulle, non dovete
a nessuno far sapere
che quaggiù sono venuto,
che ho rapito la fanciulla!
 
         
  220

«Jos ette totelle tuosta,
niin teille paha paneikse:
laulan sulhonne sotahan,
nuoret miehet miekan alle,
ettei kuulla kuuna päänä,
nähä ilmoisna ikänä

E se voi non mi ubbidite,
vi côrrà certo un malanno:
canterò sposi e mariti
con la spada, alla battaglia,
né di giorno, né di notte
giammai più voi li udirete

 
    kujasilla kulkemassa,
ahoilla ajelemassa.»
pei sentieri camminare,
per i boschi cavalcare!»
 
         
Kyllikki piange e s'angustia soprattutto per l'umore bellicoso di Lemminkäinen; questi promette di non andar mai più in guerra, purchè Kyllikki prometta di non andar mai a danzare nel villaggio; e scambievolmente ne fanno giuramento  

Kyllä Kyllikki valitti,
Saaren kukka kuikutteli:
«Päästä jo minua poies,
laske lasta vallallensa,
kotihinsa kulkemahan
luoksi itkevän emonsa!

Ben Kyllikki si lamenta, 
il bel fior di Saari piange:
«Ormai libera mi lascia,
lascia andar questa bambina,
ch'io ritorni a casa mia,
dalla mamma mia che piange.
 
       
230

«Jos et laskea luvanne
kotihini kulkemahan,

Se non vuoi lasciarmi andare,
sì ch'io torni a casa mia,

 
    viel' on viisi veljeäni,
seitsemän setäni lasta
jänön jälen polkijaksi,
neien pään perilliseksi».
ho laggiù cinque fratelli,
sette figli di mio zio,
che la lepre troveranno, 
la faranno ritornare».
 
         
  240

Kun ei pääsnyt kuitenkana,
itse itkulle hyräytyi.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
«Joutenpa, poloinen, synnyin,
jouten synnyin, jouten kasvoin,
jouten aikani elelin;

Quando vide che a lasciarla
non pensava, scoppiò in pianto
e di nuovo così disse:
«Nacqui invano, miserella,
nacqui invano, invano crebbi,
vissi invano la mia vita,

 
    jo nyt sainki joutavalle,
miehelle mitättömälle,
suojihin soankävijän, a
ina tuiman tappelijan!»
poiché sono or capitata
con quest'uomo buono a nulla,
che la guerra sempre cerca,
che non pensa che a battaglie!»
 
   

 

   
  250

Virkki lieto Lemminkäinen,
sanoi kaunis Kaukomieli:
«Kyllikki, syänkäpyni,
minun maire marjueni!
Ellös olko milläkänä!
En sua pahoin pitäne:

Le rispose Lemminkäinen
il leggiadro Kauko disse:
«O Kyllikki, coccolina
del mio cuore, dolce bacca!
Non avere alcun pensiero!
Vo' tenerti sempre bene:

 
    sylissäni syöessäni,
käsissäni käyessäni,
sivullani seistessäni,
vieressä venyessäni.
fra le braccia, mentr'io mangio,
per la mano, se cammino,
se mi fermo, a me d'accanto,
quando dormo, al fianco mio.
 
         
  260 «Mitäpä sinä sureksit,
mitä huollen huokaelet?
Tuotako sinä sureksit,
tuota huollen huokaelet,
lehmityyttä, leivätyyttä
ja kaiken elon vähyyttä?
«Perché tu così t'affliggi
e sospiri pensierosa?
Forse tu così t'affliggi
e sospiri pensierosa,
perché pan mi manchi, e vacche
e il bisogno della vita?
 
         
  270

«Ellös olko milläkänä!
Mont' on lehmeä minulla,
monta maion antajata:
yks' on suolla Muurikkinen,
toinen mäellä Mansikkinen,
kolmas Puolukka palolla.
Ne on syömättä soreat,
katsomatta kaunokaiset;
ei ole illoin kytkemistä
eikä aamuin laskemista,

Non avere alcun pensiero: 
perché è mia più d'una vacca,
molto latte mi largisce:
nel palude la Muurikki,
sopra il colle la Mansikki,
terza, al bosco la Puolukka.
Sono belle anche a digiuno,
belle senza custodirle;
non si legano la sera,
non si sciolgon la mattina,

 
    heinävihkon heittämistä,
suolan, suuruksen surua.
non importa di dar loro
erba, sale o farinata.
 
         
    «Vaiko tuotaki surisit,
tuota huollen huokoaisit,
ettei oo sukuni suuri,
kovin korkea kotini?
«Oppur tu così t'affliggi
e sospiri pensierosa,
perché grande la mia stirpe
non è, nobil la mia casa?
 
         
  280

«Jos en oo su'ulta suuri
enkä korkea ko'ilta,
on mulla tulinen miekka,
säkenevä säilärauta.

«Ma se grande la mia stirpe
non è, nobil la mia casa,
ho una spada fiammeggiante,
una lama scintillante.

 
    Se onpi sukua suurta,
laajoa lajipereä:
onp' on Hiiessä hiottu,
jumaloissa kirkastettu.
Sillä suurennan sukuni,
laajennan lajini kaiken,
miekalla tuliterällä,
säilällä säkenevällä».
Questa vien da nobil schiatta, 
da remota, vasta sede:
presso Hiisi fu affilata,
fu forbita presso i Numi.
E con questa farò grande
la mia stirpe, la mia patria,
con la spada che scintilla,
con la lama che sfavilla».
 
         
  290

Neiti parka huokoaikse,
itse tuon sanoiksi virkki:

Sospirò la poveretta,
così disse la fanciulla:

 
    «Oi on Ahti, Lemmin poika!
Jos tahot minuista neittä
ikuiseksi puolisoksi,
kainaloiseksi kanaksi,
sie vanno valat ikuiset
et sotia käyäksesi
kullankana tarpehella,
 hopeankana halulla!»
«Ahti, tu, figliol di Lempi!
Se tu vuoi ch'io ti sia moglie,
per la vita tua consorte,
colombella nelle braccia,
giura eterno un giuramento:
che mai più tu in guerra andrai,
anche se bisogno d'oro
o desìo tu abbia d'argento!»
 
         
  300

Siinä tuo lieto Lemminkäinen
itse tuon sanoiksi virkki:

Lemminkäinen spensierato
così allora le rispose:

 
    «Vannon mie valat ikuiset
en sotia käyäkseni
kullankana tarpehella,
hopeankana halulla.
Sie itse valasi vanno
et kyliä käyäksesi
hyvänki hypyn halulla,
tanhujuoksun tarpehella!»
«Giuro eterno giuramento
di mai più partire in guerra,
per bisogno che abbia d'oro,
per desìo che abbia d'argento!
Ma tu stessa dêi giurare
che al villaggio mai più andrai,
per desìo tu abbia di danze
e di balli in doppia schiera!»
 
         
  310

Siitä vannoivat valansa,
laativat ikilupansa

Così fecer giuramento
e promessa fêro eterna,

 
    eessä julkisen Jumalan,
alla kasvon kaikkivallan,
ei Ahin sotia käyä
eikä Kyllikin kyleä.
in cospetto al Dio presente
dappertutto e onnipotente:
Ahti più non andrà in guerra,
né più Kyllikki al villaggio.
 
         
La madre di Lemminkäinen si compiace della giovane nuora 320

Siitä lieto Lemminkäinen
veti virkkua vitsalla,
löi oritta ohjaksella.
Itse tuon sanoiksi virkki:
«Jää hyvästi, Saaren nurmet,
kuusen juuret, tervaskannot,

Ed il vispo Lemminkäinen
frustò forte il suo corsiero,
lo toccò pur con le briglie.
Pronunziò queste parole:
«Addio, prati di Saari,
addio abeti incatramati,

 
    joit' olen kesän kävellyt,
talvet kaiket tallaellut,
piileskellen pilviöillä,
paeten pahalla säällä,
tätä pyytä pyytessäni,
allia ajellessani!»
che girai tutta l'estate,
calpestai tutto l'inverno,
nelle notti nuvolose,
fra le piogge tempestose,
per cercar la gallinella,
per scovar la folaghella!»
 
       
  330

Ajoa hypittelevi:
jo kohta koti näkyvi.
Neiti tuon sanoiksi virkki,
itse lausui, noin nimesi:

Galoppavano veloci:
presto apparve la casetta.
Ed allora la fanciulla
disse a lui queste parole:

 
    «Tupa tuolla tuulottavi,
nälkäraunio näkyvi.
Kenen onpi tuo tupanen,
kenen koti kunnottoman?»
«Da lontan quella capanna
sembra il mucchio della fame.
Di chi è mai quella stanzetta,
quella casa da furfante?»
   

 

   
  340

Se on lieto Lemminkäinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
«Elä sie sure tuvista,
huokaele huonehista!
Tuvat toiset tehtänehe,
paremmaiset pantanehe

Lemminkäinen spensierato
disse allor queste parole: 
«Non t'affligger per la stanza,
non turbarti per la casa!
Ti farò dell'altre stanze,
delle stanze assai migliori,

 
    hirve'istä hirsiköistä,
parahista parsikoista».
tutte di fusto d'abete
e di fusto di buon pino».
 
         
    Siitä lieto Lemminkäinen
jo kohta kotihin saapi
luoksi armahan emonsa,
tykö valtavanhempansa.
Ed il vispo Lemminkäinen
giunse tosto a casa sua,
presso la diletta madre, 
la sua vecchia genitrice.
 
         
  350 Emo tuon sanoiksi virkki,
itse lausui, noin nimesi:
«Viikon viivyit, poikaseni,
viikon mailla vierahilla».
Gli parlò così la madre,
disse allor queste parole:
«Lungo tempo, mio figliuolo,
rimanesti in strania terra».
 
         
  360

Lausui lieto Lemminkäinen,
sanan virkkoi, noin nimesi:
«Piti naiset naurellani,
kostoa pyhäiset piiat
piännästä pitkän pilkan,
naurannoistansa minulle.
Sain parahan korjahani,
tuon asetin taljalleni,
liitin liistehyisilleni,
alle viltin vierähytin.

Lemminkäinen spensierato
disse allor queste parole:
«Bisognò pur che le donne
e le vergini pudiche
mi pagassero lo scherno
e scontassero il sogghigno.
Nella slitta la più bella 
misi, sopra la pelliccia,
con la cinghia intorno stretta,
la coprii con la coperta.

 
    Sillä maksoin naisten naurun,
piikojen ilopiännän.
E così delle fanciulle 
ho pagato scherno e risa.
 
         
  370 «Oi emoni, kantajani,
äitini, ylentäjäni!
Mitä läksin, senpä sainki,
kuta pyysin, sen tapasin.
Pane nyt patjasi parahat,
pehme'immät päänalaiset,
maatani omalla maalla
nuoren neiteni keralla!»
«Tu che in seno mi portasti,
madre, tu che m'allevasti!
Io trovai quel che cercavo,
ebbi ciò che sospiravo.
I guanciali tuoi migliori,
i più molli metti fuori,
perché alfine in casa, stanco,
della bella dorma al fianco!»
 
         
  380 Emo tuon sanoiksi virkkoi,
itse lausui ja pakisi:
«Ole nyt kiitetty, Jumala,
ylistetty, Luoja, yksin,
kun annoit miniän mulle,
toit hyvän tulen puhujan,
oivan kankahan kutojan,
aivan kenstin kehreäjän,
pulskin poukkujen pesijän,
vaattehien valkaisijan!
A lui disse allor la madre, 
gli rispose in tal maniera:
«Ringraziato ora tu sia,
Dio creatore, celebrato,
che mi desti tale nuora, 
buona per soffiar nel fuoco,
brava a tesser col telaio,
abilissima a filare,
eccellente pel bucato,
e le vesti ad imbiancare!
 
         
  390

«Itse kiitä onneasi!
Hyvän sait, hyvän tapasit,
hyvän Luojasi lupasi,
hyvän antoi armollinen:
puhas on pulmonen lumella,
puhtahampi puolellasi;
valkea merellä vaahti,
valkeampi vallassasi;
sorea merellä sorsa,
soreampi suojassasi;

Tu ringrazia la tua sorte!
A te pur bene è toccato,
a te ben conceder volle
il Creator misericorde:
puro è il passer sulla neve,
ma più pura la tua cara;
bianca la spuma nel mare,
ma più bianca la tua donna;
svelta l'anatra nel mare,
ma più svelta la consorte;

 
    kirkas tähti taivahalla,
kirkkahampi kihloissasi.
rilucente in ciel la stella,
la tua sposa più lucente.
 
         
  400

«Laai nyt lattiat laveat,
hanki ikkunat isommat,
seisottele seinät uuet,
tee koko tupa parempi,
kynnykset tuvan etehen,
uuet ukset kynnykselle,
nuoren neien saatuasi,
kaunihin katsottuasi,

Ora, allarga il pavimento,
fa' più grandi le finestre,
alza su nuove pareti,
fa' miglior tutta la stanza;
della stanza, pria le soglie,
delle soglie, pria le porte,
poiché scelta tu ti sei
questa bella giovinetta,

 
    paremmaisen itseäsi,
sukuasi suuremmaisen!»
ch'è di te più nobil nata,
d'alta stirpe generata!»
 
         

NOTE
di P.E. Pavolini

1 — Ahti, adoprato come variante per Lemminkäinen, col quale originariamente non ha nulla a che fare. RITORNA

20 — Kassapää, la fanciulla che ha «la tête garnie d'une riche chevelure revelèe en chignon» (Koskinen 1900). RITORNA

26 — Cioè, senza lavorare. RITORNA

62 — Kaukomieli: «Che pensa [-mieli] a cose lontane [kauko]». RITORNA

175-178 — Cioè, «di qua non partirò mai». RITORNA

203-204 — Il ratto della fidanzata era uso predominante presso i nostri antenati, come anche adesso presso altri popoli di stirpe finnica. Toccava al fidanzato di pagare il riscatto, spesso molto forte, al padre della ragazza; ma se la povertà non glielo consentiva, s'impadroniva a forza (mediante il ratto) della sposa, generalmente con il consenso di lei. La cosa veniva poi accomodata coi genitori della ragazza. (Nota dalla terza edizione del Kalevala, 1887). RITORNA

NOTE
della Redazione Bifröst

331-332 — L'edizione 1910 del Kalevala tradotto da Paolo Emilio Pavolini traduce: «Da lontan quella capanna | sembra il mucchio della fame». Nell'edizione 1935 questi due versi sono riportati in modo diverso: «S'intravede là una stanza | sbircio il mucchio della fame». Nella nostra pagina si è riportato il testo della prima edizione. RITORNA

Bibliografia

  • KIRBY William Forsell [traduzione inglese e note]: Kalevala, The Land of the Heroes. Londra 1907.
  • KOSKINEN: Dictionnaire finnois-français. Helsinki, 1900.
  • LÉOUZON LE DUC Louis Antoine [traduzione francese e note]: La Finlande (Kalevala). 1845, 1867.
  • LÖNNROT Elias: (Vanha) Kalevala. Helsinki 1835.
  • LÖNNROT Elias: (Uusi) Kalevala. Helsinki, 1849, 1887.
  • PAVOLINI Paolo Emilio [traduzione italiana e note]: Kalevala: Poema nazionale finnico. Remo Sandron, Milano 1910.
  • PAVOLINI Paolo Emilio [traduzione italiana e note]: Kalevala: Poema nazionale finnico (Ed. ridotta). Sansoni, Milano 1935.
  • SCHIEFNER Anton [traduzione tedesca e note]: Kalevala: Das Nationalepos der Finnen. 1852.

[BIBLIOGRAFIA FINNICA COMPLETA]

Biblioteca - Guglielmo da Baskerville.
Area Finnica - Vaka Vanha Väinö.
Traduzione e note di Paolo Emilio Pavolini (1910).
Pagina originale: 18.05.2005
Ultima modifica: 10.04.2013
 
POSTA
© BIFRÖST
Tutti i diritti riservati