|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
KUUDES RUNO |
IL SESTO RUNO |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Joukahainen porta
odio a Väinämoinen e si pone in
agguato per sorprenderlo nel suo
viaggio verso Pohja |
|
Vaka vanha Väinämöinen
lähteäksensä käkesi
tuonne kylmähän kylähän,
pimeähän Pohjolahan. |
Il verace
Väinämöinen
a partir volse il pensiero
verso il gelido villaggio,
vèr
Pohjola tenebrosa. |
|
|
|
|
|
|
10 |
Otti olkisen orihin,
hernevartisen hevosen,
pisti suitset kullan suuhun,
päitsensä hopean päähän:
itse istuvi selälle,
löihe reisin ratsahille. |
Un destriero come paglia
prese, o stelo di pisello;
alla bocca, briglie d'oro
e le redini d'argento:
gli montò sull'ampio dorso,
prese tosto a cavalcare. |
|
|
|
Ajoa hyryttelevi,
matkoansa mittelevi
orihilla olkisella,
hernevarrella hevolla. |
Corse innanzi canticchiando
fece il viaggio lentamente
col cavallo color paglia,
pari a stelo di pisello. |
|
|
|
|
|
|
|
20 |
Ajoi Väinölän ahoja,
Kalevalan kankahia:
hepo juoksi, matka joutui,
koti jääpi, tie lyheni.
Jo ajoi meren selälle,
ulapalle aukealle |
Passò i campi di
Väinölä,
di
Kalevala le lande:
casa e via restava indietro,
affrettandosi il destriero.
Già correva lungo la spiaggia,
sopra i ciottoli del mare, |
|
|
|
kapioisen kastumatta,
vuohisen vajoumatta. |
né lo zoccolo bagnava,
né il tallone si umettava. |
|
|
|
|
|
|
|
|
Olipa nuori Joukahainen,
laiha poika lappalainen.
Piti viikoista vihoa,
ylen kauaista kaetta
kera vanhan Väinämöisen,
päälle laulajan ikuisen. |
C'era il giovin
Joukahainen,
magro figlio di Lapponia,
che portava in petto l'odio,
che nutriva lunga invidia
contro il vecchio
Väinämöinen,
il cantore sempiterno. |
|
|
|
|
|
|
|
30 |
Laativi tulisen jousen,
jalon kaaren kaunistavi: |
Apprestò l'arco di fuoco,
adornò l'arco potente, |
|
|
|
kaaren rauasta rakenti,
vaskesta selän valavi;
noita on kullalla kuvaili,
hopealla huolitteli. |
fucinò di ferro l'arco,
rinforzò col rame il dorso,
lo fregiò d'oro e d'argento,
di leggiadro adornamento. |
|
|
|
|
|
|
|
|
Mistä siihen nauhan saapi,
kusta jäntehen tapasi?
Hiien hirven suoniloista,
Lemmon liinanuorasista! |
Donde mai la corda ha preso,
dove ha il tendine trovato?
Presa l'ha dall'alce d'Hiisi,
dalle canape di
Lempo! |
|
|
|
|
|
|
|
40 |
Sai
kaaren kanineheksi,
jousen varsin valmihiksi. |
Era l'arco già approntato,
era in ordine già l'arma. |
|
|
|
Kaari on kaunihin näköinen,
jousi jonki maksavainen:
hevonen selällä seisoi,
varsa juoksi vartta myöten,
kapo kaarella makasi,
jänö jäntimen sijassa. |
Bello l'arco a rimirarsi,
caro prezzo aveva l'arma:
sopra il dorso, un cavallino,
lungo il manico, un vitello,
una bimba, sulla piega,
una lepre, sullo scatto. |
|
|
|
|
|
|
|
50 |
Vuoli piiliä pinosen,
kolmisulkia kokosen:
varret tammesta vanuvi,
päät tekevi tervaksesta. |
Tagliò frecce, una catasta,
dardi, un mucchio, di tre punte;
fece i manichi rotondi,
fece le punte di pino. |
|
|
|
Minkä saapi valmihiksi,
sen sitte sulittelevi
pääskyn pienillä sulilla,
varpusen vivustimilla. |
E via via che le avea pronte
impennò le frecce, con le
penne della rondinella,
della coda del fringuello. |
|
|
|
|
|
|
|
|
Karkaeli nuoliansa,
puretteli piiliänsä
maon mustissa mujuissa,
käärmehen kähyverissä. |
Indurì quelle sue frecce,
acuì que' lunghi dardi
nella bava del serpente,
della vipera nel sangue. |
|
|
|
|
|
|
|
60 |
Sai
vasamat valmihiksi,
jousen jänniteltäväksi. |
Quando fùr le freccie pronte,
quand'egli ebbe teso l'arco, |
|
|
|
Siitä vuotti Väinämöistä,
saavaksi suvantolaista;
vuotti illan, vuotti aamun,
vuotti kerran keskipäivän. |
colà attese, che passasse
Väinämöinen di Suvanto;
aspettò sera e mattina,
aspettò nel mezzogiorno. |
|
|
|
|
|
|
|
70 |
Viikon vuotti Väinämöistä,
viikon vuotti, ei väsynyt,
istuellen ikkunoissa,
valvoen vajojen päissä,
kuunnellen kujan perällä,
vahtaellen vainiolla, |
L'aspettò per lungo tempo,
lungamente, né era stanco;
or seduto alla finestra,
or vegliando dalla soglia,
or dal viottolo origliando,
stando attento dal rinchiuso, |
|
|
|
viini nuolia selässä,
hyvä kaari kainalossa. |
col turcasso sulle spalle,
il buon arco fra l'ascella. |
|
|
|
|
|
|
|
|
Vuotteli ulompanaki,
talon toisen tuolla puolla:
nenässä tulisen niemen,
tulikaiskun kainalossa,
korvalla tulisen kosken,
pyhän virran viertimellä. |
Facea guardia ancor più lungi,
al di là dell'altra casa:
sull'ardente promontorio,
sopra l'ismo fiammeggiante,
sul pendìo della cascata,
dietro il vortice fumante. |
|
|
|
|
|
|
Lo vede traversare
il fiume cavalcando e gli scaglia
un dardo, ma colpisce solamente il
cavallo |
80 |
Niin päivänä muutamana,
huomenna moniahana |
Così venne un certo giorno,
una certa mattinata, |
|
|
loi silmänsä luotehelle,
käänti päätä päivän alle;
keksi mustasen merellä,
sinerväisen lainehilla:
«Onko se iässä pilvi,
päivän koite koillisessa?» |
gettò gli occhi vèr maestro,
voltò il capo verso il sole;
vide un che di nero al mare
e di azzurro sopra l'onde.
«È
una nube nell'oriente
o del giorno lo spuntare?» |
|
|
|
|
|
|
|
90 |
Ei
ollut iässä pilvi,
päivän koite koillisessa:
oli vanha Väinämöinen,
laulaja iän-ikuinen, |
Nube non era ad oriente,
né del giorno lo spuntare:
era il vecchio
Väinämöinen,
il cantore sempiterno, |
|
|
|
matkoava Pohjolahan,
kulkeva Pimentolahan
orihilla olkisella,
hernevarrella hevolla. |
che viaggiava vèr
Pohjola,
verso la terra del buio
col cavallo color paglia,
come stelo di pisello. |
|
|
|
|
|
|
|
100 |
Tuop' on nuori Joukahainen,
laiha poika lappalainen,
jou'utti tulisen jousen,
koppoi kaaren kaunihimman
pään varalle Väinämöisen,
surmaksi suvantolaisen. |
Joukahainen
giovanetto,
magro figlio di Lapponia,
approntò l'arma di fuoco,
in assetto mise l'arco
contro il capo del cantore,
contro il vecchio
Väinämöinen. |
|
|
|
|
|
|
|
|
Ennätti emo kysyä,
vanhempansa tutkaella:
«Kellen jousta jouahutat,
kaarta rauta rauahutat?» |
Fece in tempo a domandare
la sua mamma, a interrogare:
«Contro chi tu afferri l'arma.
contro chi l'arco di ferro?» |
|
|
|
|
|
|
|
110 |
Tuop' on nuori Joukahainen
sanan virkkoi, noin nimesi:
«Tuohon jousta jouahutan,
kaarta rauta rauahutan:
pään varalle Väinämöisen,
surmaksi suvantolaisen. |
Joukahainen giovanetto
disse allor queste parole:
«Contro lui afferro l'arma,
contro lui l'arco di ferro:
contro il capo tiro, contro
Väinämöinen di Suvanto. |
|
|
|
Ammun vanhan Väinämöisen,
lasken laulajan ikuisen
läpi syämen, maksan kautta,
halki hartiolihojen». |
Tiro al vecchio
Väinämöinen,
scaglio un dardo al mago eterno;
per il fegato, pel cuore,
tra la carne delle spalle». |
|
|
|
|
|
|
|
120 |
Emo
kielti ampumasta,
emo kielti ja epäsi:
«Elä ammu Väinämöistä,
kaota kalevalaista!
Väinö on sukua suurta:
lankoni sisaren poika. |
Ma la madre lo trattenne
dal tirare e gliel vietava:
«Contro
Väinö non tirare,
è costui di grande stirpe!
È figliuol di mia cognata
il cantore di
Kaleva. |
|
|
|
|
|
|
|
|
«Ampuisitko
Väinämöisen,
kaataisit kalevalaisen,
ilo ilmalta katoisi,
laulu maalta lankeaisi.
Ilo on ilmalla parempi,
laulu maalla laatuisampi,
kuin onpi Manalan mailla,
noilla Tuonelan tuvilla». |
«Se tirassi a
Väinämöinen,
se uccidessi il mago eterno,
sparirebbe la letizia
ed il canto dalla terra.
Meglio sta nel mondo gioia,
è quaggiù più dolce il canto
che nei regni di
Manala
nelle stanze di
Tuonela». |
|
|
|
|
|
|
|
130 |
Tuossa nuori Joukahainen
jo vähän ajattelevi, |
Joukahainen giovanetto
rifletté per un pochino, |
|
|
|
pikkuisen piättelevi:
käsi käski ampumahan,
käsi käski, toinen kielti,
sormet suoniset pakotti. |
si trattenne un momentino:
una man volea tirare,
l'altra no, ma sulla corda
già premevano le dita. |
|
|
|
|
|
|
|
140 |
Virkki viimeinki sanoiksi,
itse lausui, noin nimesi:
«Kaotkohot jos kahesti
kaikki ilmaiset ilomme,
kaikki laulut langetkohot!
Varsin ammun, en varanne». |
Finalmente prese a dire,
tali detti a proferire:
«Vadan pure alla malora,
fosser pure belli il doppio,
tutti i canti e le allegrezze,
purch'io tiri! Che m'importa!» |
|
|
|
|
|
|
|
150 |
Jännitti tulisen jousen,
veti vaskisen vekaran
vasten polvea vasenta,
jalan alta oikeansa.
Veti viinestä vasaman,
sulan kolmikoipisesta,
otti nuolen orhe'imman,
valitsi parahan varren;
tuon on juonelle asetti,
liitti liinajäntehelle. |
Tese allor l'arma di fuoco
e poggiò l'arco di rame
da sinistra, sul ginocchio
e sul piede, dalla destra.
Trasse fuori dal turcasso
una freccia con tre penne,
scelse il dardo più lisciato,
con il manico migliore,
e lo pose sopra l'arco,
lo poggiò contro la corda. |
|
|
|
|
|
|
|
160 |
Oikaisi tulisen jousen
olallehen oikealle,
asetaiksen ampumahan,
ampumahan Väinämöistä.
Itse tuon sanoiksi virkki:
«Iske nyt, koivuinen sakara,
petäjäinen selkä, lyö'ös,
jänne liina, lippaellos!
Min käsi alentanehe,
sen nuoli ylentäköhön; |
Appoggiò l'arco di fuoco
alla spalla destra: e mentre
a tirar si preparava,
a scagliar a
Väinö il dardo,
pronunziò queste parole:
«Picchia, punta di betulla,
batti pur, dorso di pino!
Muoviti, corda dell'arco!
Se la man lo lancia basso,
possa il dardo su levarsi! |
|
|
|
min käsi ylentänehe,
sen nuoli alentakohon!» |
Se lo lancia troppo in alto,
possa il dardo giù abbassarsi!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
Lekahutti liipaisinta,
ampui nuolen ensimäisen:
se meni kovan ylätse,
päältä pään on taivahalle,
pilvihin pirajavihin,
hattaroihin pyörivihin. |
Premé allora sul grilletto
e tirò quel primo dardo:
volò quello troppo in alto,
al di su del capo, al cielo,
fino ai nuvoli dispersi,
alle vaghe nuvolette. |
|
|
|
|
|
|
|
170 |
Toki ampui, ei totellut.
Ampui toisen nuoliansa: |
Tirò ancora, non importa!
Scagliò ancora un'altra freccia: |
|
|
|
se meni kovan alatse,
alaisehen maa-emähän;
tahtoi maa manalle mennä,
hietaharju halkiella. |
andò questa troppo basso,
nelle viscere del suolo;
fu la terra per crollare
ed il colle per cascare. |
|
|
|
|
|
|
|
180 |
Ampui kohta kolmannenki:
kävi kohti kolmannesti,
sapsohon sinisen hirven
alta vanhan Väinämöisen;
ampui olkisen orihin,
hernevartisen hevosen |
Tirò tosto un terzo dardo,
colpì giusto: nella spalla
di quell'alce azzurro, sotto
al verace
Väinämöinen;
il destrier colpì qual paglia,
quale stelo di pisello, |
|
|
|
läpi länkiluun lihoista,
kautta kainalon vasemman. |
tra la carne delle spalle,
sotto l'ascella sinistra. |
|
|
|
|
|
|
Väinämöinen
precipita nell' acqua; una violenta
tempesta lo trascina in alto mare,
mentre Joukahainen gioisce,
pensando che il rivale abbia ormai
cantato per l'ultima volta |
|
Siitä vanha Väinämöinen
sormin suistuvi sulahan,
käsin kääntyi lainehesen,
kourin kuohu'un kohahti
selästä sinisen hirven,
hernevartisen hevosen. |
Ed il vecchio
Väinämöinen
piombò in mare con le dita,
con le mani dentro l'onde,
cadde giù nella risacca
con i pugni, giù dal dorso
del cavallo color paglia. |
|
|
|
|
|
|
|
190 |
Nousi siitä suuri tuuli,
aalto ankara merellä; |
Si levò quindi un gran vento,
grosse ondate sopra il mare; |
|
|
|
kantoi vanhan Väinämöisen,
uitteli ulomma maasta
noille väljille vesille,
ulapoille auke'ille. |
trascinaron
Väinämöinen
lo portàr lungi da terra,
sopra l'acque ampiodistese,
dentro il mare sconfinato |
|
|
|
|
|
|
|
200 |
Siitä nuori Joukahainen
itse kielin kerskaeli:
«Et sinä, vanha Väinämöinen,
enämpi elävin silmin
sinä ilmoisna ikänä,
kuuna kullan valkeana |
Joukahainen giovinetto
disse in tuono di spavaldo:
«Ma più, vecchio
Väinämöinen,
mai cogli occhi tuoi veggenti,
giammai più nella tua vita,
finché splenda l'aurea luna, |
|
|
|
astu Väinölän ahoja,
Kalevalan kankahia! |
passerai di
Väinö i campi
e le lande di
Kaleva! |
|
|
|
|
|
|
|
210 |
«Kupli
nyt siellä kuusi vuotta,
seuro seitsemän kesyttä,
karehi kaheksan vuotta
noilla väljillä vesillä,
lake'illa lainehilla:
vuotta kuusi kuusipuuna,
seitsemän petäjäpuuna,
kannon pölkkynä kaheksan!» |
«Per sei anni or laggiù nuota,
sette estati ti rivolta
e ti muovi per ott'anni
su quell'acque ampiodistese,
su quell'onde rigonfiate:
per sei anni, quale abeto,
per sett'anni, come un pino,
e per otto, come un ciocco!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
Siitä pistihe sisälle.
Sai emo kysyneheksi:
«Joko ammuit Väinämöisen,
kaotit Kalevan poian?» |
Ritornato che fu a casa,
la sua mamma a interrogarlo:
«Forse a
Väinö già tirasti,
al figliuolo di
Kaleva?» |
|
|
|
|
|
|
|
220 |
Tuop' on nuori Joukahainen
sanan vastahan sanovi:
«Jo nyt ammuin Väinämöisen
ja kaaoin kalevalaisen,
loin on merta luutimahan,
lainetta lakaisemahan. |
Joukahainen giovinetto
le rispose in questo modo:
«Già ho tirato, già colpito
ho il figliuolo di
Kaleva
sì che egli ora spazzi il mare,
una scopa sia per l'onde. |
|
|
|
Tuohon lietohon merehen,
aivan aaltojen sekahan
sortui ukko sormillehen,
kääntyi kämmenyisillehen;
siitä kyykertyi kylelle,
selällehen seisottihe
meren aaltojen ajella,
meren tyrskyn tyyräellä». |
Dentro questo ondoso mare,
dentro gli sconvolti flutti
cadde il vecchio con le dita,
ruzzolò giù con le palme;
poi sul fianco s'è voltato
e sul dorso sollevato
per vagare sopra all'onde,
girellar nella risacca». |
|
|
|
|
|
|
|
230 |
Tuon emo sanoiksi virkki:
«Pahoin teit sinä poloinen, |
A lui disse allor la madre:
«Male, misero, facesti |
|
|
|
kun on ammuit Väinämöisen,
kaotit kalevalaisen,
Suvantolan suuren miehen,
Kalevalan kaunihimman!» |
a tirare a
Väinämöinen,
ad uccidere il cantore,
il grand'uomo di Suvanto,
di
Kalevala il più bello!» |
|
|
|
|
|
|