Torna ai cancelli del Ponte Arcobaleno
BIBLIOTECA

UGROFINNI
Finlandesi

MITI UGROFINNI
KALEVALA
Il Sesto Runo
IL SESTO RUNO
Note di P.E. Pavolini
Bibliografia
KALEVALA
Il Sesto Runo
Sunto del runo
         
         
KUUDES RUNO

IL SESTO RUNO

 
         
         
Joukahainen porta odio a Väinämoinen e si pone in agguato per sorprenderlo nel suo viaggio verso Pohja   Vaka vanha Väinämöinen
lähteäksensä käkesi
tuonne kylmähän kylähän,
pimeähän Pohjolahan.
Il verace Väinämöinen
a partir volse il pensiero
verso il gelido villaggio,
vèr Pohjola tenebrosa.
 
     
  10

Otti olkisen orihin,
hernevartisen hevosen,
pisti suitset kullan suuhun,
päitsensä hopean päähän:
itse istuvi selälle,
löihe reisin ratsahille.

Un destriero come paglia
prese, o stelo di pisello;
alla bocca, briglie d'oro
e le redini d'argento:
gli montò sull'ampio dorso,
prese tosto a cavalcare.

    Ajoa hyryttelevi,
matkoansa mittelevi
orihilla olkisella,
hernevarrella hevolla.
Corse innanzi canticchiando
fece il viaggio lentamente
col cavallo color paglia,
pari a stelo di pisello.
 
         
  20

Ajoi Väinölän ahoja,
Kalevalan kankahia:
hepo juoksi, matka joutui,
koti jääpi, tie lyheni.
Jo ajoi meren selälle,
ulapalle aukealle

Passò i campi di Väinölä,
di Kalevala le lande:
casa e via restava indietro,
affrettandosi il destriero.
Già correva lungo la spiaggia,
sopra i ciottoli del mare,

 
    kapioisen kastumatta,
vuohisen vajoumatta.
né lo zoccolo bagnava,
né il tallone si umettava.
 
         
    Olipa nuori Joukahainen,
laiha poika lappalainen.
Piti viikoista vihoa,
ylen kauaista kaetta
kera vanhan Väinämöisen,
päälle laulajan ikuisen.
C'era il giovin Joukahainen,
magro figlio di Lapponia,
che portava in petto l'odio,
che nutriva lunga invidia
contro il vecchio Väinämöinen,
il cantore sempiterno.
 
         
  30

Laativi tulisen jousen,
jalon kaaren kaunistavi:

Apprestò l'arco di fuoco,
adornò l'arco potente,

 
    kaaren rauasta rakenti,
vaskesta selän valavi;
noita on kullalla kuvaili,
hopealla huolitteli.
fucinò di ferro l'arco,
rinforzò col rame il dorso,
lo fregiò d'oro e d'argento,
di leggiadro adornamento.
 
         
    Mistä siihen nauhan saapi,
kusta jäntehen tapasi?
Hiien hirven suoniloista,
Lemmon liinanuorasista!
Donde mai la corda ha preso,
dove ha il tendine trovato?
Presa l'ha dall'alce d'Hiisi,
dalle canape di Lempo!
 
         
  40

Sai kaaren kanineheksi,
jousen varsin valmihiksi.

Era l'arco già approntato,
era in ordine già l'arma.
 
    Kaari on kaunihin näköinen,
jousi jonki maksavainen:
hevonen selällä seisoi,
varsa juoksi vartta myöten,
kapo kaarella makasi,
jänö jäntimen sijassa.
Bello l'arco a rimirarsi,
caro prezzo aveva l'arma:
sopra il dorso, un cavallino,
lungo il manico, un vitello,
una bimba, sulla piega,
una lepre, sullo scatto.
 
         
  50

Vuoli piiliä pinosen,
kolmisulkia kokosen:
varret tammesta vanuvi,
päät tekevi tervaksesta.

Tagliò frecce, una catasta,
dardi, un mucchio, di tre punte;
fece i manichi rotondi,
fece le punte di pino.

 
    Minkä saapi valmihiksi,
sen sitte sulittelevi
pääskyn pienillä sulilla,
varpusen vivustimilla.
E via via che le avea pronte
impennò le frecce, con le
penne della rondinella,
della coda del fringuello.
 
         
    Karkaeli nuoliansa,
puretteli piiliänsä
maon mustissa mujuissa,
käärmehen kähyverissä.
Indurì quelle sue frecce,
acuì que' lunghi dardi
nella bava del serpente,
della vipera nel sangue.
 
         
  60

Sai vasamat valmihiksi,
jousen jänniteltäväksi.

Quando fùr le freccie pronte,
quand'egli ebbe teso l'arco,

 
    Siitä vuotti Väinämöistä,
saavaksi suvantolaista;
vuotti illan, vuotti aamun,
vuotti kerran keskipäivän.
colà attese, che passasse
Väinämöinen di Suvanto;
aspettò sera e mattina,
aspettò nel mezzogiorno.
 
       
  70

Viikon vuotti Väinämöistä,
viikon vuotti, ei väsynyt,
istuellen ikkunoissa,
valvoen vajojen päissä,
kuunnellen kujan perällä,
vahtaellen vainiolla,

L'aspettò per lungo tempo,
lungamente, né era stanco;
or seduto alla finestra,
or vegliando dalla soglia,
or dal viottolo origliando,
stando attento dal rinchiuso,

    viini nuolia selässä,
hyvä kaari kainalossa.
col turcasso sulle spalle,
il buon arco fra l'ascella.
 
         
    Vuotteli ulompanaki,
talon toisen tuolla puolla:
nenässä tulisen niemen,
tulikaiskun kainalossa,
korvalla tulisen kosken,
pyhän virran viertimellä.
Facea guardia ancor più lungi,
al di là dell'altra casa:
sull'ardente promontorio,
sopra l'ismo fiammeggiante,
sul pendìo della cascata,
dietro il vortice fumante.
 
         
Lo vede traversare il fiume cavalcando e gli scaglia un dardo, ma colpisce solamente il cavallo 80

Niin päivänä muutamana,
huomenna moniahana

Così venne un certo giorno,
una certa mattinata,

 
  loi silmänsä luotehelle,
käänti päätä päivän alle;
keksi mustasen merellä,
sinerväisen lainehilla:
«Onko se iässä pilvi,
päivän koite koillisessa?»
gettò gli occhi vèr maestro,
voltò il capo verso il sole;
vide un che di nero al mare
e di azzurro sopra l'onde.
«È una nube nell'oriente
o del giorno lo spuntare?»
 
         
  90

Ei ollut iässä pilvi,
päivän koite koillisessa:
oli vanha Väinämöinen,
laulaja iän-ikuinen,

Nube non era ad oriente,
né del giorno lo spuntare:
era il vecchio Väinämöinen,
il cantore sempiterno,

 
    matkoava Pohjolahan,
kulkeva Pimentolahan
orihilla olkisella,
hernevarrella hevolla.
che viaggiava vèr Pohjola,
verso la terra del buio
col cavallo color paglia,
come stelo di pisello.
 
       

 

  100

Tuop' on nuori Joukahainen,
laiha poika lappalainen,
jou'utti tulisen jousen,
koppoi kaaren kaunihimman
pään varalle Väinämöisen,
surmaksi suvantolaisen.

Joukahainen giovanetto,
magro figlio di Lapponia,
approntò l'arma di fuoco,
in assetto mise l'arco
contro il capo del cantore,
contro il vecchio Väinämöinen.
 
         
    Ennätti emo kysyä,
vanhempansa tutkaella:
«Kellen jousta jouahutat,
kaarta rauta rauahutat?»
Fece in tempo a domandare
la sua mamma, a interrogare:
«Contro chi tu afferri l'arma.
contro chi l'arco di ferro?»
 
         
  110

Tuop' on nuori Joukahainen
sanan virkkoi, noin nimesi:
«Tuohon jousta jouahutan,
kaarta rauta rauahutan:
pään varalle Väinämöisen,
surmaksi suvantolaisen.

Joukahainen giovanetto
disse allor queste parole:
«Contro lui afferro l'arma,
contro lui l'arco di ferro:
contro il capo tiro, contro
Väinämöinen di Suvanto.

 
    Ammun vanhan Väinämöisen,
lasken laulajan ikuisen
läpi syämen, maksan kautta,
halki hartiolihojen».
Tiro al vecchio Väinämöinen,
scaglio un dardo al mago eterno;
per il fegato, pel cuore,
tra la carne delle spalle».
 
       
  120

Emo kielti ampumasta,
emo kielti ja epäsi:
«Elä ammu Väinämöistä,
kaota kalevalaista!
Väinö on sukua suurta:
lankoni sisaren poika.

Ma la madre lo trattenne
dal tirare e gliel vietava:
 «Contro Väinö non tirare,
è costui di grande stirpe!
È figliuol di mia cognata
il cantore di Kaleva.

 
       
    «Ampuisitko Väinämöisen,
kaataisit kalevalaisen,
ilo ilmalta katoisi,
laulu maalta lankeaisi.
Ilo on ilmalla parempi,
laulu maalla laatuisampi,
kuin onpi Manalan mailla,
noilla Tuonelan tuvilla».
 «Se tirassi a Väinämöinen,
se uccidessi il mago eterno,
sparirebbe la letizia
ed il canto dalla terra.
Meglio sta nel mondo gioia,
è quaggiù più dolce il canto
che nei regni di Manala
nelle stanze di Tuonela».

 
         
  130

Tuossa nuori Joukahainen
jo vähän ajattelevi,

Joukahainen giovanetto
rifletté per un pochino,

 
    pikkuisen piättelevi:
käsi käski ampumahan,
käsi käski, toinen kielti,
sormet suoniset pakotti.
si trattenne un momentino:
una man volea tirare,
l'altra no, ma sulla corda
già premevano le dita.
 
         
  140

Virkki viimeinki sanoiksi,
itse lausui, noin nimesi:
«Kaotkohot jos kahesti
kaikki ilmaiset ilomme,
kaikki laulut langetkohot!
Varsin ammun, en varanne».

Finalmente prese a dire,
tali detti a proferire:
«Vadan pure alla malora,
fosser pure belli il doppio,
tutti i canti e le allegrezze,
purch'io tiri! Che m'importa!»
 
         
  150 Jännitti tulisen jousen,
veti vaskisen vekaran
vasten polvea vasenta,
jalan alta oikeansa.
Veti viinestä vasaman,
sulan kolmikoipisesta,
otti nuolen orhe'imman,
valitsi parahan varren;
tuon on juonelle asetti,
liitti liinajäntehelle.
Tese allor l'arma di fuoco
e poggiò l'arco di rame
da sinistra, sul ginocchio
e sul piede, dalla destra.
Trasse fuori dal turcasso
una freccia con tre penne,
scelse il dardo più lisciato,
con il manico migliore,
e lo pose sopra l'arco,
lo poggiò contro la corda.
 
         
  160 Oikaisi tulisen jousen
olallehen oikealle,
asetaiksen ampumahan,
ampumahan Väinämöistä.
Itse tuon sanoiksi virkki:
«Iske nyt, koivuinen sakara,
petäjäinen selkä, lyö'ös,
jänne liina, lippaellos!
Min käsi alentanehe,
sen nuoli ylentäköhön;

Appoggiò l'arco di fuoco
alla spalla destra: e mentre
a tirar si preparava,
a scagliar a Väinö il dardo,
pronunziò queste parole:
«Picchia, punta di betulla,
batti pur, dorso di pino!
Muoviti, corda dell'arco!
Se la man lo lancia basso,
possa il dardo su levarsi!

 
    min käsi ylentänehe,
sen nuoli alentakohon!»
Se lo lancia troppo in alto,
possa il dardo giù abbassarsi!»
 
         
    Lekahutti liipaisinta,
ampui nuolen ensimäisen:
se meni kovan ylätse,
päältä pään on taivahalle,
pilvihin pirajavihin,
hattaroihin pyörivihin.
Premé allora sul grilletto
e tirò quel primo dardo:
volò quello troppo in alto,
al di su del capo, al cielo,
fino ai nuvoli dispersi,
alle vaghe nuvolette.
 
         
  170

Toki ampui, ei totellut.
Ampui toisen nuoliansa:

Tirò ancora, non importa!
Scagliò ancora un'altra freccia:

 
    se meni kovan alatse,
alaisehen maa-emähän;
tahtoi maa manalle mennä,
hietaharju halkiella.
andò questa troppo basso,
nelle viscere del suolo;
fu la terra per crollare
ed il colle per cascare.
 
         
  180

Ampui kohta kolmannenki:
kävi kohti kolmannesti,
sapsohon sinisen hirven
alta vanhan Väinämöisen;
ampui olkisen orihin,
hernevartisen hevosen

Tirò tosto un terzo dardo,
colpì giusto: nella spalla
di quell'alce azzurro, sotto
al verace Väinämöinen;
il destrier colpì qual paglia,
quale stelo di pisello,

 
    läpi länkiluun lihoista,
kautta kainalon vasemman.
tra la carne delle spalle,
sotto l'ascella sinistra.
 
         
Väinämöinen precipita nell' acqua; una violenta tempesta lo trascina in alto mare, mentre Joukahainen gioisce, pensando che il rivale abbia ormai cantato per l'ultima volta   Siitä vanha Väinämöinen
sormin suistuvi sulahan,
käsin kääntyi lainehesen,
kourin kuohu'un kohahti
selästä sinisen hirven,
hernevartisen hevosen.
Ed il vecchio Väinämöinen
piombò in mare con le dita,
con le mani dentro l'onde,
cadde giù nella risacca
con i pugni, giù dal dorso
del cavallo color paglia.
 
         
  190

Nousi siitä suuri tuuli,
aalto ankara merellä;

Si levò quindi un gran vento,
grosse ondate sopra il mare;

 
    kantoi vanhan Väinämöisen,
uitteli ulomma maasta
noille väljille vesille,
ulapoille auke'ille.
trascinaron Väinämöinen
lo portàr lungi da terra,
sopra l'acque ampiodistese,
dentro il mare sconfinato
 
         
  200

Siitä nuori Joukahainen
itse kielin kerskaeli:
«Et sinä, vanha Väinämöinen,
enämpi elävin silmin
sinä ilmoisna ikänä,
kuuna kullan valkeana

Joukahainen giovinetto
disse in tuono di spavaldo:
«Ma più, vecchio Väinämöinen,
mai cogli occhi tuoi veggenti,
giammai più nella tua vita,
finché splenda l'aurea luna,

 
    astu Väinölän ahoja,
Kalevalan kankahia!
passerai di Väinö i campi
e le lande di Kaleva!
 
         
  210 «Kupli nyt siellä kuusi vuotta,
seuro seitsemän kesyttä,
karehi kaheksan vuotta
noilla väljillä vesillä,
lake'illa lainehilla:
vuotta kuusi kuusipuuna,
seitsemän petäjäpuuna,
kannon pölkkynä kaheksan!»
«Per sei anni or laggiù nuota,
sette estati ti rivolta
e ti muovi per ott'anni
su quell'acque ampiodistese,
su quell'onde rigonfiate:
per sei anni, quale abeto,
per sett'anni, come un pino,
e per otto, come un ciocco!»
 
         
    Siitä pistihe sisälle.
Sai emo kysyneheksi:
«Joko ammuit Väinämöisen,
kaotit Kalevan poian?»
Ritornato che fu a casa,
la sua mamma a interrogarlo:
«Forse a Väinö già tirasti,
al figliuolo di Kaleva
 
         
  220

Tuop' on nuori Joukahainen
sanan vastahan sanovi:
«Jo nyt ammuin Väinämöisen
ja kaaoin kalevalaisen,
loin on merta luutimahan,
lainetta lakaisemahan.

Joukahainen giovinetto
le rispose in questo modo:
«Già ho tirato, già colpito
ho il figliuolo di Kaleva
sì che egli ora spazzi il mare,
una scopa sia per l'onde.

 
    Tuohon lietohon merehen,
aivan aaltojen sekahan
sortui ukko sormillehen,
kääntyi kämmenyisillehen;
siitä kyykertyi kylelle,
selällehen seisottihe
meren aaltojen ajella,
meren tyrskyn tyyräellä».
Dentro questo ondoso mare,
dentro gli sconvolti flutti
cadde il vecchio con le dita,
ruzzolò giù con le palme;
poi sul fianco s'è voltato
e sul dorso sollevato
per vagare sopra all'onde,
girellar nella risacca».
 
         
  230

Tuon emo sanoiksi virkki:
«Pahoin teit sinä poloinen,

A lui disse allor la madre:
«Male, misero, facesti

 
    kun on ammuit Väinämöisen,
kaotit kalevalaisen,
Suvantolan suuren miehen,
Kalevalan kaunihimman!»
a tirare a Väinämöinen,
ad uccidere il cantore,
il grand'uomo di Suvanto,
di Kalevala il più bello!»
 
         

NOTE
di P.E. Pavolini

5-6 ― Cioè di forme svelte e sottili. RITORNA

65-66 ― Una settimana [viikko], cioè un tempo assai lungo. RITORNA

119 ― Più esattamente: «È figliuolo della sorella di mio cognato». Nel Vecchio Kalevala: «Väinö è figlio di tua zia». Ma nel primo runo Väinämöinen è figlio di Luonnotar. La madre di Joukahainen ha forse «recours à cette fiction pour détourner plus facilement son fils de son méchant dessin» (Léouzon Le Duc 1845-1867). RITORNA

127-128 ― «Si credeva che le ombre dei morti continuassero in Tuonela nelle loro abituali occupazioni» (nota dalla terza edizione del Kalevala, 1887). RITORNA

Bibliografia

  • KIRBY William Forsell [traduzione inglese e note]: Kalevala, The Land of the Heroes. Londra 1907.
  • KOSKINEN: Dictionnaire finnois-français. Helsinki, 1900.
  • LÉOUZON LE DUC Louis Antoine [traduzione francese e note]: La Finlande (Kalevala). 1845, 1867.
  • LÖNNROT Elias: (Vanha) Kalevala. Helsinki 1835.
  • LÖNNROT Elias: (Uusi) Kalevala. Helsinki, 1849, 1887.
  • PAVOLINI Paolo Emilio [traduzione italiana e note]: Kalevala: Poema nazionale finnico. Remo Sandron, Milano 1910.
  • PAVOLINI Paolo Emilio [traduzione italiana e note]: Kalevala: Poema nazionale finnico (Ed. ridotta). Sansoni, Milano 1935.
  • SCHIEFNER Anton [traduzione tedesca e note]: Kalevala: Das Nationalepos der Finnen. 1852.

[BIBLIOGRAFIA FINNICA COMPLETA]

Biblioteca - Guglielmo da Baskerville.
Area Finnica - Vaka Vanha Väinö.
Traduzione e note di Paolo Emilio Pavolini (1910).
Pagina originale: 07.03.2005
Ultima modifica: 18.06.2013
 
POSTA
© BIFRÖST
Tutti i diritti riservati