|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
YHDEKSÄSSVIIDETTÄ
RUNO |
IL QUARANTANOVESIMO RUNO |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Ilmarinen
fucina un nuovo sole e una nuova
luna, ma non riesce a farli
risplendere |
10 |
Ain' on päivä paistamatta,
kuu kulta kumottamatta
noilla Väinölän tuvilla,
Kalevalan kankahilla.
Vilu viljalle tulevi,
karjoille olo kamala,
outo ilman lintusille,
ikävä imehnoisille,
kun ei konsa päivyt paista
eikä kuuhuet kumota. |
Or non più brillava il sole,
non splendeva l'aurea luna
nelle stanze di Väinöla,
nelle lande di Kaleva.
Tormentava il gel le piante
e soffrivano le mandre;
per gli uccelli, turbamento,
e, per gli uomini, gran noia
ché non mai brillasse il sole
né la luna risplendesse. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Hauki tiesi hauan pohjat,
kokko lintujen kulennan,
tuuli haahen päiväyksen;
ei tieä imehnon lapset,
milloin aamu alkanevi,
milloin yö yrittänevi
nenässä utuisen niemen,
päässä saaren terhenisen. |
Ben sapeva il luccio i buchi,
degli uccelli il viaggio il falco
ed il vento della nave,
ma degli uomini i figliuoli
non sapevan più il principio
del mattino e della notte,
sulla punta tenebrosa
dentro l'isola nebbiosa. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
20 |
Nuoret neuvoa pitävät,
ikäpuolet arvelevat, |
Ed i giovani e gli adulti
fra di lor tenean consiglio, |
|
|
|
|
kuinka kuutta lietänehe,
päivättä elettänehe
noilla raukoilla rajoilla,
poloisilla Pohjan mailla. |
come viver si potrebbe
senza luna, senza sole,
nelle misere contrade,
nelle terre desolate. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
30 |
Neiet neuvoa pitävät,
orpanat osaelevat.
Päätyvät sepon pajahan.
Sanovat sanalla tuolla:
«Nouse, seppo, seinän alta,
takoja, kiven takoa |
Si consiglian le ragazze
e ricercano un ripiego.
Van del fabbro alla fucina
e gli parlano in tal modo:
«Sorgi, fabbro, dal lettuccio,
dalla pietra del camino, |
|
|
|
|
takomahan uutta kuuta,
uutta auringon keheä!
Pah' on kuun kumottamatta,
outo päivän paistamatta». |
nuova luna a fucinare,
nuovo sole a tondeggiare!
Male stiamo senza luna,
senza sole nell'angoscia». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
40 |
Nousi seppo seinän alta,
takoja kiven takoa
takomahan uutta kuuta,
uutta auringon kehäistä.
Kuun on kullasta kuvasi,
hopeasta päivän laati. |
Sorse il fabbro dal lettuccio,
dalla pietra del camino,
nuova luna a fucinare,
nuovo sole a tondeggiare.
E formò la luna d'oro
e d'argento fece il sole. |
 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Tuli vanha Väinämöinen,
ovelle asetteleikse.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
«Oi on seppo veikkoseni!
Mitä paukutat pajassa,
ajan kaiken kalkuttelet?» |
Venne il vecchio Väinämöinen,
si fermò presso la porta.
Così disse, parlò allora:
«Fabbro caro, fratellino,
cosa batti, cosa picchi
e martelli tutto il tempo?» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
50 |
Se on seppo Ilmarinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
«Kuuta kullaista kuvoan,
hope'ista aurinkoa |
Ilmarinen, fabbro allora,
gli rispose, così disse:
«Una luna faccio d'oro
e d'argento un sole picchio |
|
|
|
|
tuonne taivahan laelle,
päälle kuuen kirjokannen». |
per sospenderli nel cielo,
sopra il sesto dei coperchi». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Silloin vanha Väinämöinen
itse tuon sanoiksi virkki:
«Ohoh seppo Ilmarinen!
Jo nyt laait joutavia!
Ei kumota kulta kuuna,
paista päivänä hopea». |
Quindi il vecchio Väinämöinen
pronunziò queste parole:
«Ilmarinen, fabbro caro!
T'affatichi a cosa vana!
Luna d'oro non risplende,
non riscalda sol d'argento». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
60 |
Seppo kuuhuen kuvasi,
takoi päivän valmihiksi. |
Compì il fabbro il suo lavoro,
fucinò la luna e il sole. |
|
|
|
|
Noita nosteli halulla,
kaunihisti kannatteli,
kuun on kuusen latvasehen,
päivän pitkän männyn päähän.
Hiki vieri viejän päästä,
kaste kantajan otsasta
työssä tuiki työlähässä,
nostannassa vaikeassa. |
Li innalzò, tutto contento,
li tirò su, piano piano
dell'abete sul fogliame
ed in vetta al lungo pino.
Il sudore giù dal capo
gli colava e dalla fronte
pel difficile lavoro,
per la dura sua fatica. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
70 |
Saipa kuun kohotetuksi,
auringon asetetuksi, |
Era già la luna alzata
ed il sole messo a posto |
|
|
|
|
kuun on kuusen kukkuralle,
päivyen petäjän päähän:
eipä kuu kumotakana
eikä päivyt paistakana. |
sulla vetta dell'abete
ed in cima al lungo pino:
ma la luna non risplende
e nemmeno il sole brilla. |
|
|
|
|
|
|
|
|
Traendo le sorti,
Väinämöinen apprende che il sole e
la luna si trovano dentro il monte
di Pohjola; si reca colà, combatte
con quelle genti e le sconfigge |
|
Silloin vanha Väinämöinen
itse tuon sanoiksi virkki:
«Nyt on aika arvan käyä, |
Quindi il vecchio Väinämöinen
pronunziò queste parole:
«Tempo è d'agitar le sorti, |
|
|
80 |
miehen merkkiä kysyä,
minne meiltä päivä päätyi,
kunne meiltä kuu katosi». |
di cercare coi presagi
dove il sol da noi fuggito
e la luna sia scomparsa». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Itse vanha Väinämöinen,
tietäjä iän-ikuinen,
leikkasi lepästä lastut,
laittoi lastut laaullensa,
kävi arvat kääntämähän,
sormin arvat suortamahan.
Sanovi sanalla tuolla,
lausui tuolla lausehella: |
Ed il vecchio Väinämöinen,
il sapiente sempiterno,
tagliò trucioli d'ontano
ed in ordine li mise,
prese a volgere le sorti,
a cercarle con le dita.
E parlò, si fece udire,
pronunziò questo scongiuro: |
|
|
Parole del
sortilegio |
90 |
«Kysyn Luojalta lupoa,
vaain varsin vastinetta. |
«Dal Creator chiedo novella
e risposta veritiera. |
|
|
|
Sano totta, Luojan merkki,
juttele, Jumalan arpa:
minne meiltä päivä päätyi,
kunne meiltä kuu katosi,
kun ei ilmoisna ikänä
nähä noita taivahalla? |
Dimmi il ver, segno di Dio,
scheggia d'Jumala, racconta
dove il sol da noi fuggito
e la luna ov'è scomparsa,
che noi più non li vediamo
né giammai splendono in cielo? |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
100 |
«Sano, arpa, syytä myöten,
elä miehen mieltä myöten,
tuo tänne toet sanomat,
varmat liitot liikahuta! |
«Sorte, di' secondo il vero,
non dell'uomo al desiderio,
porta qua notizia salda
e messaggio veritiero! |
|
|
|
|
Jos arpa valehteleisi,
niin arvo alennetahan:
arpa luoahan tulehen,
merkki miesten poltetahan». |
Se le sorti son mendaci,
butto giù cotesti segni,
io le sorti getto al fuoco
e dell'uomo brucio i segni». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
110 |
Toi arpa toet sanomat,
merkki miesten vastoavi:
sanoi päivän saaneheksi,
kuun tuonne kaonneheksi
Pohjolan kivimäkehen,
vaaran vaskisen sisähän. |
Dièr le sorti nuova vera,
ben risposero i presagi,
disser dove il sole andato
e la luna ove scomparsa:
dentro il colle di Pohjola,
dentro il gran monte di rame. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Vaka vanha Väinämöinen
siitä tuon sanoiksi virkki:
«Jos ma nyt lähen Pohjolahan,
Pohjan poikien poluille,
saan ma kuun kumottamahan,
päivä kullan paistamahan». |
Il verace Väinämöinen
disse allor queste parole:
«Se a Pohjola ora mi reco,
di
Pohja dai figli vado,
farò splendere la luna
e brillare il sole d'oro». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
120 |
Jopa läksi jotta joutui
pimeähän Pohjolahan.
Astui päivän, astui toisen:
päivänäpä kolmantena |
E partì, corse veloce
verso
Pohjola nebbiosa.
Corse un giorno, corse un altro:
e venuto il terzo giorno, |
|
|
|
|
jo näkyvi Pohjan portti,
kivikummut kuumottavi. |
già le porte di Pohjola
vide, e il colle dirupato. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Ensin huuti huikahutti
tuolla Pohjolan joella:
«Tuokatte venettä tänne
joen poikki päästäkseni!» |
Gridò forte, appena giunse
al torrente di
Pohjola:
«Una barca qua portate
perch'io passi all'altra sponda!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
130 |
Kun ei huuto kuulununna
eikä tuotuna venettä,
keräsi kekosen puita,
kuivan kuusen lehväsiä; |
Poiché il grido non è udito
né la barca gli si porta,
rami secchi egli raccoglie
ed un gran mucchio di foglie; |
|
|
|
|
teki tulen rantaselle,
saavutti savun sakean.
Tuli nousi taivahalle,
savu ilmahan sakeni. |
sulla riva il fuoco accende,
fumo fitto ne fa uscire.
Verso il cielo il fumo ascende
e nell'aria il fumo a spire. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
140 |
Louhi, Pohjolan emäntä,
itse päätyi ikkunahan.
Katsoi tuonne salmen suuhun,
sanan virkkoi, noin nimesi:
«Mi tuolla tuli palavi,
tuolla saaren salmen suulla? |
Lohui, di
Pohja signora,
s'affacciava alla finestra.
Vèr la bocca dello stretto
guardò, disse in questo modo:
«Quale fuoco colà brucia,
sulla bocca dello stretto? |
|
|
|
|
Pieni on sotatuliksi,
suuri nuottavalke'iksi». |
Piccol, per fuoco di guerra;
grande, per fuoco da rete». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Itse poika pohjolaisen
pian pistihe pihalle
katsomahan, kuulemahan,
tarkasti tähyämähän:
«On tuolla joen takana
mies kempi kävelemässä». |
Il figliuolo di
Pohjola
corse tosto nel recinto
per vedere, per udire,
per guardare attentamente:
«Sulla riva del torrente
muove i passi un uom valente». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
150 |
Siinä vanha Väinämöinen
jo huhusi toisen kerran: |
Quindi il vecchio Väinämöinen
gridò la seconda volta: |
|
|
|
|
«Tuo venettä, Pohjan poika,
Väinämöiselle venettä!» |
«Porta, figlio di
Pohjola,
la barchetta a Väinämöinen!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Niin sanovi Pohjan poika,
itse lausui, vastaeli:
«Ei täältä venehet joua.
Tule sormin soutimina,
kämmenin käsimeloina
poikki Pohjolan joesta!» |
Il figliuolo di
Pohjola
così disse, gli rispose:
«Non ci son qui barche pronte!
Vieni e rema con le dita,
tieni il piede per timone
e di
Pohja il fiume passa!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
160 |
Siinä vanha Väinämöinen
arvelee, ajattelevi: |
Quindi il vecchio Väinämöinen
sì pensava, rifletteva: |
|
|
|
|
«Sep' ei miesi lienekänä,
ku on tieltä myösteleikse».
Meni haukina merehen, |
«Uom non è colui che torna
senza il viaggio aver compiuto».
Come luccio va nel mare, |
|
|
|
|
siikana silajoelle,
pian uipi salmen poikki,
välehen välin samosi.
Astui jalan, astui toisen,
Pohjan rannalle rapasi. |
lavareto, dentro il fiume,
passa a nuoto per lo stretto
e veloce lo traversa.
Muove un piede, muove l'altro,
di
Pohja tocca la sponda. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
170 |
Niin sanovi Pohjan poiat,
paha parvi pauhoavi: |
Di
Pohja dissero i figli,
borbottò la triste banda: |
|
|
|
|
«Käypä Pohjolan pihalle!»
Meni Pohjolan pihalle. |
«Va' di
Pohja nel recinto!»
Nel recinto andò di
Pohja. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Pohjan poikaset sanovat,
paha parvi pauhoavi:
«Tules Pohjolan tupahan!»
Meni Pohjolan tupahan. |
Di
Pohja dissero i figli,
borbottò la triste banda:
«Va' di
Pohja nella stanza!»
Nella stanza andò di
Pohja. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
180 |
Jalan polki porstuahan,
laski kääkähän kätensä,
siitä tunkihe tupahan,
ajoihe katoksen alle. |
Mise il piede nel cortile
e la man sulla maniglia,
entrò quindi nella stanza,
si fe' innanzi sotto il tetto. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Siellä miehet mettä juovat,
simoa sirettelevät,
miehet kaikki miekka vyöllä,
urohot sota-aseissa
pään varalle Väinämöisen,
surmaksi suvantolaisen. |
Là bevevan l'idromele,
tracannavan colà il mosto,
tutti avean la spada al cinto
quegli eroi, nel pugno l'armi
contro il capo del cantore
e di
Väinö per la morte. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
190 |
Nuo kysyivät tullehelta,
sanoivat sanalla tuolla:
«Ku sanoma kurjan miehen,
tuuma uinehen urohon?» |
Domandarono a lui giunto,
gli rivolser la parola:
«Che novella porta il tristo,
che notizia il nuotatore?» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Vaka vanha Väinämöinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
«Kuusta on sanomat kummat,
päivästä iki-imehet.
Minnes meiltä päivä päätyi,
kunnes meiltä kuu katosi?» |
Il verace Väinämöinen
così disse, parlò allora:
«Strane nuove della luna,
io dirò, del sol prodigi.
Dove è il sol da noi fuggito
e la luna ov'è scomparsa? |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
200 |
Pohjan poikaset sanovi,
paha parvi lausueli:
«Tuonne teiltä päivä päätyi,
päivä päätyi, kuu katosi |
Di
Pohja dissero i figli,
sì parlò la triste banda:
«È da voi fuggito il sole,
sparve il sole con la luna |
|
|
|
|
kirjarintahan kivehen,
rautaisehen kalliohon.
Sielt' ei pääse päästämättä,
selviä selittämättä». |
nella rupe variegata,
dentro lo scoglio ferrigno.
Mai più esce luna e sole,
se non dici le parole». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
210 |
Silloin vanha Väinämöinen
itse tuon sanoiksi virkki:
«Kun ei kuu kivestä pääsne,
pääsne päivä kalliosta,
käykämme käsirysyhyn,
ruvetkamme miekkasille!» |
Quindi il vecchio Väinämöinen
così disse, parlò allora:
«se la luna dalla rupe
non si libera, né il sole,
alle mani noi verremo
e le spade proveremo!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Veti miekan, riisti rauan,
tempasi tupesta tuiman,
jonka kuu kärestä paistoi,
päivä västistä välähyi,
hepo seisovi selällä,
kasi naukui naulan tiessä. |
Trasse allor la spada, il ferro
tirò fuor dalla guaina:
splendea il sole sopra l'elsa
e la luna sulla punta,
un caval sul dorso stava
ed un gatto miagolava. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
220 |
Mittelivät miekkojansa,
koittelivat korttiansa:
olipa pikkuista pitempi
miekka vanhan Väinämöisen, |
Misuraron le lor spade
e provarono le lame:
era un pochettin più lunga
di Väinämöinen
la spada, |
|
|
|
|
yhtä ohrasen jyveä,
olen kortta korkeampi. |
quanto d'orzo un granellino
e di paglia un fuscellino. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
230 |
Mentihin ulos pihalle,
tasarinnan tanterelle.
Siitä vanha Väinämöinen
löip' on kerran leimahutti,
löipä kerran, löipä toisen:
listi kuin naurihin napoja,
lippasi kuin liinan päitä
päitä Pohjan poikasien. |
Uscîr fuori dal recinto
sopra il campo ben spianato.
Quindi il vecchio Väinämöinen
trasse forte il primo colpo,
tirò un colpo, un altro colpo:
come radiche di rape
e di lino come gambi
tagliò i capi a quei di
Pohja. |
|
|
|
|
|
|
|
|
Vede il sole e
la luna dentro il monte, ma non
riesce a penetrarvi |
|
Siitä vanha Väinämöinen
kävi kuuta katsomahan,
päiveä kerittämähän
kirjarinnasta kivestä,
vuoresta teräksisestä,
rautaisesta kalliosta. |
Quindi il vecchio Väinämöinen
andò per veder la luna
e per ripigliare il sole
dalla rupe variegata,
dell'acciaro dal macigno
e dal gran masso ferrigno. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
240 |
Astui tietä pikkuruisen,
kulki matkoa vähäisen,
niin näki vihannan saaren.
Saarell' on komea koivu, |
Fe' di strada un pezzettino,
andò innanzi un pochettino,
vide un'isoletta verde
con una bella betulla. |
|
|
|
|
koivun alla paasi paksu,
alla paaen kallioinen,
yheksin ovia eessä,
saoin salpoja ovilla. |
Sotto a quella un grosso masso
e una gran rupe di sasso,
nella rupe, nove porte
chiuse con cento paletti. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Keksi piirtämän kivessä,
valeviivan kalliossa.
Veti miekkansa tupesta,
kirjoitti kivehen kirjan |
Vede un frego nella rupe,
una piccola fessura.
Trae dal fodero la spada,
scrive un segno sullo scoglio |
|
|
|
250 |
miekalla tuliterällä,
säilällä säkenevällä: |
con la spada fiammeggiante,
con la lama sfavillante: |
|
|
|
|
katkesi kivi kaheksi,
paasi kolmeksi pakahtui. |
tosto ruppe in due la rupe,
in tre pezzi spezzò il masso. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Vaka vanha Väinämöinen
katsovi kiven rakohon:
siellä kyyt olutta juovat,
maot vierrettä vetävät
kirjavan kiven sisässä,
maksankarvaisen malossa. |
Guardò il vecchio Väinämöinen
per lo spacco dello scoglio:
bevon vipere la birra
e serpenti il mosto a gocce
dentro la rupe screziata,
dietro allo scoglio rossiccio. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
260 |
Sanoi vanha Väinämöinen,
itse lausui, noin nimesi: |
Disse il vecchio Väinämöinen,
pronunziò queste parole: |
|
|
|
|
«Sentähen emäntä raukat
vähemmin olutta saavat,
kunp' on kyyt oluen juovat,
maot viertehen vetävät». |
«Le massaie poverette
han perciò sì poca birra,
bevon vipere la birra
e i serpenti succhian mosto». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
270 |
Leikkasip' on pään maolta,
katkoi kaulan käärmeheltä.
Sanovi sanalla tuolla,
lausui tuolla lausehella:
«Elköhön sinä ikänä,
tämän päivyen perästä |
Tagliò agli aspidi la testa,
spezzò il collo dei serpenti.
Parlò allora, così disse,
pronunziò questo scongiuro:
«Giammai più, da questo giorno,
beveran la nostra birra |
|
|
|
|
kyyt juoko olosiamme,
maot mallasjuomiamme!» |
i serpenti, mai più i vermi
sorbiranno il nostro mosto!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Siitä vanha Väinämöinen,
tietäjä iän-ikuinen,
kourin koitteli ovia,
salpoja sanan väellä:
ei ovet käsin avau,
salvat ei sanoista huoli. |
Quindi il vecchio Väinämöinen
provò a scuotere le porte
con i pugni, con la forza
di scongiuri i chiavistelli:
non le porte curan i pugni,
non scongiuri i chiavistelli. |
|
|
|
|
|
|
|
|
Torna in patria
per procurarsi degli arnesi coi
quali aprire il monte. Mentre
Ilmarinen glieli lavora, la signora
di Pohjola, impaurita del malanno
che le sovrasta, libera il sole e
la luna dal monte. |
280 |
Silloin vanha Väinämöinen
itse tuon sanoiksi virkki: |
Väinämöinen vecchio, allora,
pronunziò queste parole: |
|
|
|
«Akka mies asehitoinna,
konna kirves-kuokatoinna». |
«L'uom senz'arme è come donna,
senza scure, nulla vale». |
|
|
|
|
|
|
|
|
Kohta lähtevi kotia,
alla päin, pahoilla mielin,
kun ei vielä kuuta saanut
eikä päiveä tavannut. |
Tosto a casa fe' ritorno,
chino il capo, triste il core,
ché la luna non ancora
ritrovato aveva, e il sole. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
290 |
Sanoi lieto Lemminkäinen:
«Ohoh vanha Väinämöinen!
Miks'et ottanut minua
kanssasi karehtijaksi? |
Disse il vispo Lemminkäinen:
«Oh tu, vecchio Väinämöinen,
perché non mi hai preso teco
per compagno di magia? |
|
|
|
|
Oisi lukot luikahtanna,
takasalvat taittununna,
pääsnyt kuu kumottamahan,
nousnut päivä paistamahan». |
Si sarebber spalancati
i paletti, i chiavistelli,
sole e luna liberati
per risplendere più belli». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
300 |
Vaka vanha Väinämöinen
itse tuon sanoiksi virkki:
«Ei salvat sanoilla taitu,
lukot loihulla murene
eikä kourin koskemalla,
käsivarsin vääntämällä». |
Il verace Väinämöinen
gli rispose in tal maniera:
«Non con magiche parole
s'aprirebbe un chiavistello,
né per stringere di pugni
né di braccia per voltare». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Meni sepponsa pajahan.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
«Ohoh seppo Ilmarinen!
Taos kuokka kolmihaara,
tao tuuria tusina,
avaimia aika kimppu,
jolla kuun kivestä päästän,
päivän päästän kalliosta!» |
Va dal fabbro, dal suo amico,
dice allor queste parole:
«Ilmarinen fabbro, fammi
una forca di tre punte
e di biette una dozzina
e di chiavi un grosso mazzo,
sì ch'io liberi la luna
dalla rupe, il sol dal masso!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
310 |
Se on seppo Ilmarinen,
takoja iän-ikuinen, |
Ilmarinen fabbro allora,
l'artigiano sempiterno |
|
|
|
|
takoi miehen tarpehia;
takoi tuuria tusinan,
avaimia aika kimpun,
kelpo kimpun keihä'itä,
eikä suurta eikä pientä,
takoi kerran keskoisia. |
fucinò pel suo bisogno,
fe' di biette una dozzina
e di chiavi un grosso mazzo,
un buon fascio di picconi,
grandi no, nemmen piccini,
li fe' di misura giusta. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
320 |
Louhi, Pohjolan emäntä,
Pohjan akka harvahammas,
siitti siivet sulkinensa,
levahutti lentämähän. |
La signora di
Pohjola,
Louhi, la sdentata vecchia,
ali fecesi, pennute,
si levò con quelle a volo. |
|
|
|
|
Lenteli liki kotia,
tuosta loihe loitommaksi,
poikki Pohjolan merestä
sepon Ilmarin pajalle. |
Volò prima intorno a casa,
poi si spinse più lontano,
attraversò il mar di
Pohja,
fin d'Ilmari alla fucina. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Aukoi seppo ikkunansa,
katsoi, kuin tulisi tuuli:
ei ollut tulento tuulen,
oli harmoa havukka. |
Aprì il fabbro la finestra,
pensò che venisse il vento:
non il vento era venuto,
era uno sparviero grigio. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
330 |
Se on seppo Ilmarinen
sanan virkkoi, noin nimesi: |
Ilmarinen fabbro allora
gli rivolse la parola: |
|
|
|
|
«Mit' olet, otus, hakeva,
istut alla ikkunani?» |
«Cosa cerchi, uccel silvestre,
presso della mia finestra?» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Lintu kielelle paneikse,
havukkainen haastelevi:
«Ohoh seppo Ilmarinen,
takoja alinomainen,
kuin olet kovin osaava,
varsin taitava takoja!» |
A parlar prese l'uccello,
a rispondere lo sparviero:
«Ilmarinen fabbro, senti!
Tu fucini senza posa,
tu valente sei davvero,
fabbro sei di gran perizia!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
340 |
Sanoi seppo Ilmarinen,
itse lausui, noin nimesi: |
Ilmarinen fabbro disse,
parlò allora, si fe' udire: |
|
|
|
|
«Ei tuo kumma ollekana,
jos olen takoja tarkka,
kun olen taivoa takonut,
ilman kantta kalkutellut». |
«Non è punto meraviglia
ch'io valente fabbro sia,
perché il cielo ho fucinato
e dell'aria il gran coperchio». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Lintu kielelle paneikse,
havukkainen haastelevi:
«Mitä, seppo, siitä laait,
kuta, rautio, rakennat?» |
E l'uccel riprese a dire,
lo sparviero a domandare:
«Ora, fabbro, che prepari,
artigiano, che fucini?» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
350 |
Se on seppo Ilmarinen
sanan vastaten sanovi: |
Ilmarinen fabbro allora
così disse di rimando: |
|
|
|
|
«Taon kaularenkahaista
tuolle Pohjolan akalle,
jolla kiinni kytketähän
vaaran vankan liepehesen». |
«Un collare fo, per gogna
della vecchia di
Pohjola,
per tenerla imprigionata
alle falde del gran monte». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
360 |
Louhi, Pohjolan emäntä,
Pohjan akka harvahammas,
jo tunsi tuhon tulevan,
hätäpäivän päälle saavan.
Heti loihe lentämähän,
pääsi poies Pohjolahan. |
La signora di
Pohjola,
Louhi, la sdentata vecchia,
la sventura sentì presso,
sul suo capo il dì fatale.
Si levò veloce a volo,
in
Pohjola cercò scampo. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Laski kuun kivestä irti,
päästi päivän kalliosta. |
Liberò tosto la luna,
tolse il sole dallo scoglio. |
|
|
|
|
|
|
|
|
Väinämöinen,
veduti il sole e la luna nel cielo,
li saluta ed augura che sempre così
belli sorgano ed apportino
prosperità alla terra |
|
Itse muuksi muutaltihe,
kyhäisihe kyyhkyseksi;
lenteä lekuttelevi
sepon Ilmarin pajahan.
Lenti lintuna ovelle,
kyyhkysenä kynnykselle. |
Cambiò forma un'altra volta,
prese aspetto di colomba;
si levò su svolazzando
fin d'Ilmari
alla fucina.
Come uccello, sulla porta,
qual colomba, sulla soglia. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
370 |
Se on seppo Ilmarinen
sanan virkkoi, noin nimesi: |
Ilmarinen fabbro allora
le rivolse la parola: |
|
|
|
|
«Mitä, lintu, tänne lennit,
tulit, kyyhky, kynnykselle?» |
«Perché, uccello, qui te n' voli,
o colomba, sulla soglia?» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Vastasi otus ovelta,
virkkoi kyyhky kynnykseltä:
«Tuota lienen kynnyksellä
sanomata saattamassa:
jopa kuu kivestä nousi,
päivä pääsi kalliosta». |
Il silvestre uccel rispose,
così disse la colomba:
«Sulla soglia son volata
per portarti la notizia:
già la luna liberata
ed il sol sorto è dal sasso». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
380 |
Se on seppo Ilmarinen
kävi itse katsomahan. |
Ilmarinen fabbro, ei stesso
andò tosto sulla porta, |
|
|
|
|
Astuvi pajan ovelle,
katsoi tarkan taivahalle:
katsoi kuun kumottavaksi,
näki päivän paistavaksi. |
per veder, dalla fucina.
Guardò attento verso il cielo,
vide splendere la luna
e brillar del sole i raggi. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
390 |
Meni luoksi Väinämöisen,
sanan virkkoi, noin nimesi:
«Ohoh vanha Väinämöinen,
laulaja iän-ikuinen!
Käypä kuuta katsomahan,
päiveä tähyämähän! |
Se n'andò da Väinämöinen
gli parlò, così gli disse:
«Senti, vecchio Väinämöinen,
sempiterno incantatore!
Vien' la luna a contemplare,
vieni il sole ad ammirare! |
|
|
|
|
Jo ovat tarkoin taivahalla,
sijoillansa muinaisilla». |
Son davver tornati in cielo,
alle sedi lor primiere». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Vaka vanha Väinämöinen
itse pistihe pihalle,
varsin päätänsä kohotti,
katsahtavi taivahalle:
kuu oli nousnut, päivä pääsnyt,
taivon aurinko tavannut. |
Il verace Väinämöinen
corse tosto nel recinto,
sollevò la testa in alto,
guardò fisso verso il cielo:
già la luna era levata,
movea il sol per la via usata. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
400 |
Silloin vanha Väinämöinen
sai itse sanelemahan. |
Quindi il vecchio Väinämöinen
egli stesso prese a dire, |
|
|
|
|
Sanovi sanalla tuolla,
lausui tuolla lausehella:
«Terve, kuu, kumottamasta,
kaunis, kasvot näyttämästä,
päivä kulta, koittamasta,
aurinko, ylenemästä! |
pronunziò queste parole,
fece udir questo scongiuro:
«Salve, luna, che di nuovo,
splendi e mostri il tuo bel volto,
e tu salve, sole d'oro,
che radiante in ciel t'innalzi! |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
410 |
«Kuu kulta, kivestä pääsit,
päivä kaunis, kalliosta,
nousit kullaisna käkenä,
hope'isna kyyhkyläisnä |
«Luna, libera dal sasso,
caro sole, dalla rupe,
qual cucul d'or, tornasti,
qual d'argento colombella, |
|
|
|
|
elollesi entiselle,
matkoillesi muinaisille. |
alle sedi tue primiere,
a rifare il noto viaggio. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
«Nouse aina aamusilla
tämän päivänki perästä!
Teepä meille terveyttä,
siirrä saama saatavihin,
pyytö päähän peukalomme,
onni onkemme nenähän! |
«Sorgi or sempre alla mattina
a partir da questo giorno!
A noi dona la salute
ed accresci i nostri beni,
porta al pollice la preda,
la fortuna in cima all'amo! |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
420 |
«Käy nyt tiesi tervehenä,
matkasi imantehena, |
«Or procedi prosperoso
e felice nel tuo viaggio! |
|
|
|
|
päätä kaari kaunihisti,
pääse illalla ilohon!» |
Volgi lieto la tua slitta
alla gioia della sera!» |
|
|
|
|
|
|
|
