|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
KAHDESVIIDETTÄ
RUNO |
IL QUARANTADUESIMO RUNO |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Gli eroi
giungono a Pohjola e Väinämöinen
dice che sono venuti per il Sampo,
se non lo avranno con le buone, lo
porteranno via a forza |
10 |
Vaka vanha Väinämöinen,
toinen seppo Ilmarinen,
kolmas lieto Lemmin poika,
tuo on kaunis Kaukomieli,
läksi selvälle merelle,
lake'ille lainehille
tuonne kylmähän kylähän,
pimeähän Pohjolahan,
miehen syöjähän sijahan,
urohon upottajahan. |
Uno, il vecchio Väinämöinen,
Ilmari fabbro il secondo,
ed il terzo
Lemminkäinen,
il leggiadro
Kaukomieli,
se n'andavan sul mar chiaro,
sopra l'onde ampiodistese
verso quel freddo villaggio,
verso Pohjola
nebbiosa,
dove l'uomo è divorato
e l'eroe vien sterminato. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Kenpä tuossa soutajaksi?
Yks' on seppo Ilmarinen.
Sepä tuossa soutajaksi
airoillen ylimäisille;
toinen lieto Lemminkäinen
airoillen alimaisille. |
E a remare chi fu messo?
Ilmarinen fabbro l'uno.
Era questi il rematore
per i remi della prora;
l'altro il vispo
Lemminkäinen
per i remi della poppa. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
20 |
Vaka vanha Väinämöinen
itse istuihe perähän.
Laskea karehtelevi;
laski halki lainehien, |
Ed il vecchio Väinämöinen
al timone s'era messo.
A guidar la barca lieve,
a condurla in mezzo all'onde, |
|
|
|
|
noien kuohujen kovien,
lakkipäien lainehien
vasten Pohjan valkamoita,
ennen tiettyjä teloja. |
per i flutti ribollenti,
per le ondate spumeggianti,
fin di Pohjola
ai cantieri,
ai parati già pria noti. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
30 |
Jopa tuonne tultuansa,
matkan päähän päästyänsä
vetivät venosen maalle,
tempasivat tervarinnan
teloille teräksisille,
valkamoille vaskisille. |
Quando furon colà giunti,
giunti al termine del viaggio,
trasser il battello a terra,
lo spalmato di catrame,
lungo i rulli ben ramati
e i parati rinforzati. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Tulivat tuville tuosta,
pian pistihe sisälle.
Kysyi Pohjolan emäntä,
tutkaeli tullehilta:
«Mipä miehillä sanoma,
urohilla uusi tieto?» |
S'avviarono alle case
ed entraron nelle stanze.
La signora di Pohjola
chiese, disse ai sopraggiunti:
«Che venite a dire, voi?
che notizie avete, eroi?» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
40 |
Vaka vanha Väinämöinen,
tuopa tuohon vastoavi:
«Sammosta sanomat miesten,
kirjokannesta urosten: |
Il verace Väinämöinen
le rispose in tal maniera:
«Siam venuti a dir del Sampo,
del coperchio variopinto: |
|
|
|
|
saimme sampuen jaolle,
kirjokannen katselulle». |
teco il
Sampo dividiamo
e il coperchio contempliamo!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
50 |
Itse Pohjolan emäntä
sanan virkkoi, noin nimesi:
«Ei pyyssä kahen jakoa,
oravassa miehen kolmen.
Hyvä on sampuen hyrätä,
kirjokannen kahnatella
Pohjolan kivimäessä,
vaaran vaskisen sisässä. |
La signora di Pohjola
così disse di rimando:
«Né scoiattol, né piccione,
si spartisce in tre persone.
Ben sta il
Sampo a sussurrare,
il coperchio a macinare
sotto il colle dirupato,
dentro il gran monte di rame. |
|
|
|
|
Hyvä olla itseniki
sammon suuren haltijana». |
Ed io stessa qui sto bene,
io padrona del gran
Sampo». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Vaka vanha Väinämöinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
«Kun et antane osoa,
tuota sammon toista puolta,
niin on kaiken kantanemme,
vienemme venehesemme». |
Il verace Väinämöinen
parlò ancora, così disse:
«Se una parte non ne dài,
né metà del
Sampo cedi,
tutto quanto lo prendiamo,
lo mettiam dentro la barca». |
|
|
|
|
|
|
|
|
La
signora di Pohjola non vuol darlo
né con le buone né con le cattive,
e raduna la sua gente per resistere |
60 |
Louhi, Pohjolan emäntä,
tuo tuosta pahoin pahastui. |
Louhi, di
Pohja signora,
fu dall'ira presa allora. |
|
|
|
Kutsui Pohjolan kokohon,
nuoret miehet miekkoinensa,
urohot asehinensa
pään varalle Väinämöisen. |
Chiamò Pohja tutta insieme,
giovanetti con le spade
ed eroi provvisti d'armi
contro il vecchio Väinämöinen. |
|
|
|
|
|
|
|
|
Väinämöinen
prende la kantele, comincia
a suonare e addormenta con la sua
musica tutta la gente di Pohjola;
va poi coi compagni a cercare il
Sampo; riescono a trarlo dal monte
roccioso e lo trasportano nella
barca. |
70 |
Vaka vanha Väinämöinen
kävi kanteloisehensa,
itse istui soittamahan,
alkoi soittoa somasti.
Tuota kaikki kuulemahan,
iloa imehtimähän, |
Ma il verace Väinämöinen
prese allor la sua kantele,
si sedé per accordarla,
a suonar prese soave.
Tutti allora ad ascoltare,
tutti lieti ad ammirare, |
|
|
|
miehet mielellä hyvällä,
naiset suulla nauravalla,
urohot vesissä silmin,
pojat maassa polvillansa. |
eran gli uomini contenti
e le donne sorridenti,
chi ascoltò bagnati gli occhi,
chi curvato sui ginocchi. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
80 |
Väkeä väsyttelevi,
rahvahaista raukaisevi:
kaikki nukkui kuuntelijat
sekä vaipui katselijat;
nukkui nuoret, nukkui vanhat
Väinämöisen soitantohon. |
Fece stanca quella gente,
assopì tutta la folla:
prese ognun la sonnolenza,
un torpore invase ognuno;
dormon giovin, dormon vecchi
al suonar di Väinämöinen. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
90 |
Siitä viisas Väinämöinen,
tietäjä iän-ikuinen,
tapasi on taskuhunsa,
kulki kukkaroisehensa.
Ottavi uniset neulat,
voiteli unella silmät,
ripset ristihin panevi,
painoi luomet lukkosehen
väeltä väsyneheltä,
urohilta uinuvilta: |
Quindi il saggio Väinämöinen,
il sapiente sempiterno,
frugò dentro la sua tasca,
nel suo magico sacchetto.
E del sonno prese gli aghi,
spalmò gli occhi di sopore,
chiuse in croce i sopraccigli,
le palpébre col lucchetto
alla gente affaticata,
a quei forti già assopiti: |
|
|
|
|
pani pitkähän unehen,
viikommaksi nukkumahan
koko Pohjolan perehen
ja kaiken kyläisen kansan. |
che dormisse lungamente,
s'assopisse per un pezzo
la famiglia di Pohjola
e la gente del villaggio. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
100 |
Meni sammon saa'antahan,
kirjokannen katsontahan
Pohjolan kivimäestä,
vaaran vaskisen sisästä,
yheksän lukon takoa,
takasalvan kymmenennen. |
Andò il
Sampo per pigliare,
il coperchio a contemplare
sotto il colle dirupato,
sotto il gran monte di rame,
dietro nove chiavistelli,
dietro il decimo paletto. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Tuossa vanha Väinämöinen
lauloa hyrähtelevi
vaaran vaskisen ovilla,
kivilinnan liepehillä:
jopa liikkui linnan portit,
järkkyi rautaiset saranat. |
Väinö quindi, a mezza voce
cantò un canto di magia
presso alle porte di rame,
presso alle soglie di pietra:
e si scossero i battenti
sopra i cardini di ferro. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
110 |
Itse seppo Ilmarinen,
tuopa tuossa toisna miesnä.
Voilla voiti lukkoloita,
saranoita rasvasilla, |
Ilmarinen fabbro allora,
ei, compagno del cantore,
i lucchetti unse di burro
ed i cardini di grasso, |
|
|
|
|
jottei ukset ulvahuisi
eikä naukuisi saranat.
Lukot sormin luksutteli,
salvat kuokalla kohotti:
jo lukot lusuna vieri,
ovet vahvat aukieli. |
che non stridano le soglie,
che non cigolino i perni.
Con le dita i chiavistelli
alzò, i cardini col gancio:
s'apron già le serrature,
si spalancano le porte. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
120 |
Siitä vanha Väinämöinen
itse tuon sanoiksi virkki:
«Oi sie lieto Lemmin poika,
ylimäinen ystäväni! |
Ed il vecchio Väinämöinen
disse allor queste parole:
«Oh di Lempi vispo figlio,
più d'ogni altro caro amico! |
|
|
|
|
Mene sampo ottamahan,
kirjokansi kiskomahan!» |
Ora il
Sampo va' a pigliare,
il coperchio a sradicare!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
130 |
Tuopa lieto Lemminkäinen
tahi kaunis Kaukomieli,
kyllä kärkäs käskemättä,
kehumattaki kepeä,
meni sammon saa'antahan,
kirjokannen kiskontahan.
Sanoi tuonne mennessänsä,
kerskaeli käyessänsä: |
Quindi il vispo
Lemminkäinen,
il leggiadro
Kaukomieli,
pronto pur senza preghiera
e senz'ordin sempre svelto,
andò il
Sampo per pigliare,
il coperchio a sradicare.
E diceva, mentre andava,
in tal guisa si vantava: |
|
|
|
|
«Mi lienee minussa miestä,
urosta Ukon pojassa,
senpä sampo siirtyköhön,
kirjokansi kääntyköhön
jalan oikean avulla,
takakannan koskemalla!» |
«Com'è ver ch'io sono un uomo,
un eroe figliuolo d'Ukko,
sarà il
Sampo sradicato,
il coperchio rivoltato
quando sol col piede destro
io lo tocchi, o col calcagno!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
140 |
Siirrytteli Lemminkäinen,
siirrytteli, käännytteli,
sylin sampoa syleili,
polvin maassa puuhaeli: |
Pigiò forte
Lemminkäinen
e voltò con tutta forza,
strinse il
Sampo con le braccia,
puntò a terra le ginocchia: |
|
|
|
|
eipä sampo liikukana,
kirjokansi kallukana;
sen oli juuret juurruteltu
yheksän sylen syvähän. |
non si mosse il
Sampo punto,
né il coperchio variopinto;
ché radice aveva messo
nove tese nel profondo. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
150 |
Hyvä on härkä Pohjolassa,
jok' on vahva vartalolta,
ylen sitkeä sivulta,
suonilta kovin sorea;
sen on syltä sarvet pitkät,
puolentoista turpa paksu. |
C'è in Pohjola un bue robusto,
forte, ed alto di statura,
che massicci ha i fianchi e duri
ed i muscoli potenti;
una tesa lunghi i corni,
una tesa e mezzo il muso. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Otti härän heinikosta,
auran pellon pientarelta;
sillä kynti sammon juuret,
kirjokannen kiinnittimet:
saipa sampo liikkumahan,
kirjokansi kallumahan. |
Via dall'erba menò il bove,
un aratro prese al campo
per arare le radici
e del
Sampo i filamenti:
allor sì si scuolte il
Sampo,
il coperchio allor vacilla. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
160 |
Siitä vanha Väinämöinen,
toinen seppo Ilmarinen,
kolmas lieto Lemminkäinen
saattelivat sammon suuren |
Prima il vecchio Väinämöinen,
Ilmarinen fabbro poi,
terzo, il vispo
Lemminkäinen,
fuori trassero il gran
Sampo |
|
|
|
|
Pohjolan kivimäestä,
vaaran vaskisen sisästä.
Veivät sen venosehensa,
latjasivat laivahansa. |
da quel colle dirupato,
da quel gran monte di rame.
Lo portaron nel battello,
lo nascoser nella nave. |
|
|
|
|
|
|
|
|
Col Sampo nella
barca, partono da Pohjola e fanno
vela felicemente verso la patria |
170 |
Saivat sammon purtehensa,
kirjokannen kaarillensa;
työntivät venon vesille,
satalauan lainehille.
Tyrskähti veno vetehen,
läksi laioin lainehesen. |
Messo il
Sampo nella barca,
il coperchio sotto il ponte,
quella nave dai cent'assi
essi spinsero nell'acqua.
Con i fianchi già nell'onde
un fruscìo diede il battello. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Kysyi seppo Ilmarinen,
sanan virkkoi, noin nimesi:
«Minne sampo saatetahan,
kunnepa kuletetahan
näiltä paikoilta pahoilta,
poloisesta Pohjolasta?» |
Ilmarinen fabbro chiese,
così disse, parlò allora:
«Dove il
Sampo metteremo,
dove noi lo porteremo
via da questi luoghi tristi,
dalla povera
Pohjola?» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
180 |
Vaka vanha Väinämöinen
itse virkki, noin nimesi:
«Tuonne sampo saatetahan,
kirjokansi kaimatahan |
Il verace Väinämöinen
a lui disse di rimando:
«Colà il
Sampo porteremo,
il coperchio metteremo: |
|
|
|
|
nenähän utuisen niemen,
päähän saaren terhenisen,
siellä onnen ollaksensa,
ainian asuaksensa.
On siellä vähän sijoa,
toki paikkoa palanen,
syömätöintä, lyömätöintä,
miekan miehen käymätöintä». |
sulla punta tenebrosa
di quell'isola nebbiosa
perché là prosperi in pace
e vi resti eternamente.
C'è colà di certo un tratto,
un pezzetto di terreno
non colpito, non mangiato
né da spada mai toccato». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
190 |
Siitä vanha Väinämöinen
läksi poies Pohjolasta, |
Quindi il vecchio Väinämöinen
partì lieto da Pohjola, |
|
|
|
|
läksi mielellä hyvällä,
iloten omille maille.
Itse tuossa noin saneli:
«Käänny, pursi, Pohjolasta,
käännäite kohen kotia,
perin maille vierahille! |
se n'andò, di buon umore,
verso casa, lieto in core.
Parlò ancora, così disse:
«Barca, stàccati da Pohja,
verso casa volgi il corso,
oltre le terre straniere! |
|
|
|
|
|
|
|
|
Parole del
rematore |
200 |
«Tuuittele, tuuli, purtta,
soutele, vesi, venettä,
anna airoillen apua,
huoparille huoitusta |
«Culla, vento, la barchetta,
acqua, innanzi la sospingi,
in soccorso vien' de' remi,
delle pertiche in aiuto |
 |
|
|
|
noilla väljillä vesillä,
ulapoilla auke'illa! |
su quest'onde ampiodistese,
sull'aperta superficie! |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
210 |
«Oisiko airot pikkaraiset,
soutajat vähäväkiset,
pienoiset peränpitäjät,
lapset laivan hallitsijat,
anna, Ahto, airojasi,
venettäsi, veen isäntä,
airot uuet ja paremmat,
mela toinen ja lujempi, |
«Fosse il remo piccolino
e chi voga, debolino,
il nocchier fosse piccino
e il padron come un bambino,
Ahto, dàcci i remi tuoi,
la tua barca, re dell'acqua,
remi nuovi e assai migliori,
più robusta la pagaia, |
|
|
|
|
itse airoillen asetu,
sovitaite soutamahan!
Anna juosta puisen purren,
rautahangan hakkaella
halki kuohujen kovien,
lakkipäien lainehien!» |
e tu stesso i remi piglia,
a vogare ti prepara!
Sì che corra la barchetta,
sì che stridano gli scalmi,
attraverso la risacca,
sopra i flutti spumeggianti!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
220 |
Siitä vanha Väinämöinen
laskea karehtelevi.
Itse seppo Ilmarinen,
toinen lieto Lemminkäinen, |
Quindi il vecchio Väinämöinen
guidò lieve la barchetta.
Ilmari fabbro, egli stesso
con il vispo
Lemminkäinen, |
|
|
|
|
nepä tuossa soutelevat,
soutelevat, joutelevat
selviä selän vesiä,
lake'ita lainehia. |
ambedue stavano ai remi
e vogavan con ardore
sopra l'acque trasparenti,
la tranquilla superficie. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
230 |
Sanoi lieto Lemminkäinen:
«Olipa ennen aikoinani,
oli vettä soutajalla
sekä virttä laulajalla.
Vaan ei nyt, nykyisin aioin
tuota kuulla kulloinkana |
Disse il vispo
Lemminkäinen:
«Una volta a' tempi miei,
acqua aveva il vogatore
ed avea versi il cantore.
Oggi invece non si sente,
non più capita di udire |
|
|
|
|
venehessä vierentätä,
lainehilla laulantata». |
che si canti nella barca,
che s'intuoni un canto in mare». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
240 |
Vaka vanha Väinämöinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
«Ei vesillä vieremistä,
lainehilla laulamista!
Laulu laiskana pitävi,
virret sou'un viivyttävi.
Päivä kultainen kuluisi,
yöhyt kesken yllättäisi |
Il verace Väinämöinen
disse allor queste parole:
«Il cantare non sta bene
sopra l'acque, in mezzo all'onde!
Ci fa pigri il canto e tardi,
ci trattiene dal remare.
Se n'andrebbe il sole d'oro,
si farebbe notte a un tratto, |
|
|
|
|
näillä väljillä vesillä,
lake'illa lainehilla». |
mentre siamo in alto mare,
sopra queste acque tranquille». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Se on lieto Lemminkäinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
«Aika kuitenki kuluvi, |
Ed il vispo
Lemminkäinen
a lui disse di rimando:
«Sempre il tempo se ne corre, |
|
|
|
250 |
päivä kaunis karkelevi,
yö tulla tuhuttelevi,
hämärä häkyttelevi,
jos et laula polvenasi,
hyrehi sinä ikänä». |
il bel giorno fugge via,
vien la notte inavvertita
e il crepuscolo veloce,
anche se tu mai non canti
e non strilli in vita tua». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
260 |
Laski vanha Väinämöinen
selkeä meren sinisen,
laski päivän, laski toisen.
Päivänäpä kolmantena
tuo on lieto Lemminkäinen
kerran toisen kertaeli:
«Miks' et laula, Väinämöinen,
hyrehi, hyväntöläinen,
hyvän sammon saatuasi,
tien oikein osattuasi?» |
Andò il vecchio Väinämöinen
sopra il mar dal dorso azzurro,
andò un giorno, un altro giorno.
Ma venuto il terzo giorno
quell'allegro
Lemminkäinen
chiese una seconda volta:
«Perché, Väinö, tu non canti
e non moduli la voce,
poiché il
Sampo hai conquistato
e la buona via trovato?» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Vaka vanha Väinämöinen,
hänpä varman vastoavi:
«Varahainen laulannaksi,
aikainen ilonpioksi.
Äsken laulanta sopisi,
ilon teentä kelpoaisi,
kun omat ovet näkyisi,
omat ukset ulvahtaisi». |
Il verace Väinämöinen
gli rispose da prudente:
«Troppo presto è per cantare,
non ancor tempo di gioia:
opportuno sarà il canto,
sarà l'ora di gioire
quando veda le tue porte,
cigolar senta le soglie». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
270 |
Sanoi lieto Lemminkäinen:
«Oisinko itse perässä, |
Disse il vispo
Lemminkäinen:
«S'io al timone mi trovassi, |
|
|
|
|
lauleleisin voiessani,
kukkuisin kyetessäni;
ehk' ei toiste voiakana,
ei kyllin kyetäkänä.
Kun et lauloa luvanne,
itse laululle rupean». |
canterei con ogni possa,
alzerei forte la voce;
ora sì, ma un'altra volta
non potrei forse cantare.
Se cantar tu non prometti,
voglio io stesso cominciare». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
280 |
Siinä lieto Lemminkäinen,
tuo on kaunis Kaukomieli,
suutansa sovittelevi,
säveltänsä säätelevi. |
Quindi il vispo
Lemminkäinen,
quel leggiadro Kaukomieli,
mise in ordine la bocca,
accordò per ben la voce. |
|
|
|
|
Sai itse hyräilemähän,
loihe, kurja, kukkumahan
äreällä äänellänsä,
käreällä kulkullansa. |
E s'accinse a modulare
il suo canto rumoroso
con un'aspra acuta voce
dal suo roco gorgozzule. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
290 |
Lauloi lieto Lemminkäinen,
karjahteli Kaukomieli;
suu liikkui, järisi parta,
leukapielet lonkaeli.
Laulu kuului loitommalle,
vierähys vesien poikki, |
Cantò il vispo
Lemminkäinen,
strepitò Kauko leggiadro;
gli tremava bocca e barba,
s'agitavan le mascelle.
Ben da lungi s'udìa il canto
e la voce sopra l'acqua, |
|
|
|
|
kuului kuutehen kylähän,
seitsemän selän ylitse. |
giunse fine al sesto borgo,
oltre il settimo dei golfi. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Kurki istui kannon päässä,
märän mättähän nenässä,
sormiluitansa lukevi,
jalkojansa nostelevi.
Sepä säikähti kovasti
Lemminkäisen laulantata. |
Sopra un tronco una cicogna
stava, in cima ad una zolla
e le zampe sollevava
ché volea contarsi l'unghie.
Ma si scosse per paura
all'udir di
Lempi il canto. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
300 |
Päästi kurki kumman kulkun,
säikähti pahan sävelen; |
Gettò un urlo la cicogna,
gridò con stridula voce, |
|
|
|
|
heti loihe lentämähän,
lenti poikki Pohjolahan.
Sitte tuonne tultuansa,
Pohjan suolle saatuansa
vielä parkaisi pahasti,
äkeästi ärjähteli:
sillä Pohjolan herätti,
pahan vallan valveutti. |
s'innalzò tosto nell'aria
e volò verso Pohjola.
Non appena fu arrivata
di Pohjola sul padule
urlò forte un'altra volta,
gridò con la voce roca:
a Pohjola ruppe il sonno,
risvegliò la trista gente. |
|
|
|
|
|
|
|
|
Dopo tre giorni
la signora di Pohjola si sveglia
dal sonno e, accortasi del
rapimento del Sampo, suscita una
nebbia fitta, un forte vento ed
altri ostacoli per trattenere i
rapitori, affinché potesse
raggiungerli; durante la tempesta
la kantele di Väinämöinen
precipita in mare. |
310 |
Nousi Pohjolan emäntä
unen pitkän maattuansa. |
La padrona di Pohjola
si svegliò dal lungo sonno. |
|
|
|
Kävi karjakartanohon,
juoksi riistariihen luoksi;
katselevi karjoansa,
elojansa arvelevi:
ei ollut karjoa kaonnut,
riistettynä riistojansa. |
Vèr le stalle del bestiame
corse tosto, ed al granaio;
guardò e vide le sue mandre,
contò il gran con l'occhio attento:
non perduta era la gregge,
non disperso era il frumento. |
|
|
|
|
|
|
|
320 |
Jo kävi kivimäelle,
vaaran vaskisen ovelle.
Sanoi tuonne tultuansa:
«Voi, poloinen, päiviäni! |
Andò al colle dirupato,
sotto al gran monte di rame.
Così disse, colà giunta:
«Ahimé, miseri miei giorni! |
|
|
|
|
Jop' on täällä vieras käynyt,
kaikki lukot lonkaellut,
liikutellut linnan portit,
särkenyt saranarauat!
Oisko täältä sampo saatu,
otettu omin lupinsa?» |
Uom straniero è qui venuto,
rotte son le serrature,
son le porte spalancate
ed i cardini divelti!
Forse sarà stato preso
di qui il Sampo a viva forza?» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
330 |
Jo oli sieltä sampo saatu,
anastettu kirjokansi
Pohjolan kivimäestä,
vaaran vaskisen sisästä, |
Già era il Sampo stato preso,
già rapito il bel coperchio
da quel colle dirupato,
da quel gran monte di rame, |
|
|
|
|
yheksän lukon takoa,
takasalvan kymmenennen. |
dietro il nono chiavistello,
dietro il decimo lucchetto. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
340 |
Louhi, Pohjolan emäntä,
tuo tuosta pahoin pahastui,
katsoi valtansa vajuvan,
alenevan arvionsa.
Uutarta rukoelevi:
«Ututyttö, terhenneiti!
Seulo seulalla utua,
terhenistä tepsuttele, |
La signora di Pohjola
fu da grande rabbia presa,
poiché giù vide cadere
la sua fama, il suo potere.
Volse a Uutar queste preghiere:
«O tu, figlia della nebbia,
staccia bruma fina fina,
goccia giù la nebbia fitta, |
|
|
|
|
laske talma taivahalta,
auer ilmasta alenna
selvälle meren selälle,
ulapalle aukealle,
jottei päästä Väinämöisen,
osata uvantolaisen! |
giù dal ciel densi vapori,
giù dall'aria un velo spesso
sopra il dorso del mar chiaro,
sull'aperta superficie:
ché non possa Väinämöinen
ire innanzi d'un sol passo! |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
«Kun ei tuosta kyllin tulle,
Iku-Turso, Äijön poika, |
«Se bastar ciò non dovesse,
Turso, figlio del gran Vecchio, |
|
|
|
350 |
nosta päätäsi merestä,
lakkoasi lainehesta! |
alza il capo su dal mare,
il cocuzzolo dall'onde! |
|
|
|
|
Kaataos Kalevan miehet,
upota uvantolaiset,
hävitä häjyt urohot
alle aaltojen syvien!
Saata sampo Pohjolahan
venehestä vierimättä! |
Ed annega di Kaleva
e d'Uvantola la gente;
quei malvagi eroi sommergi,
giù li butta nel profondo!
Qua riporta il Sampo, senza
ruzzolarlo dalla barca! |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
360 |
«Kun ei tuosta kyllin tulle,
oi Ukko, ylijumala,
ilman kultainen kuningas,
hope'inen hallitsija, |
«Se bastar ciò non dovesse,
Ukko, tu supremo dio,
tu dell'aria signor d'oro,
tu d'argento rivestito, |
|
|
|
|
rakenna rajuinen ilma,
nosta suuri säien voima!
Luo tuuli, lähetä aalto
aivan vastahan venettä,
jottei päästä Väinämöisen,
kulkea uvantolaisen!» |
metti insieme un
uragano,
leva su forte bufera!
Manda il vento, spingi l'onde
tutte contro quella barca,
ché non vada innanzi Väinö,
né si muova
Uvantolainen!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
370 |
Ututyttö, neiti terhen,
u'un huokuvi merelle,
sumun ilmahan sukesi;
piti vanhan Väinämöisen |
Della nebbia la figliuola
un vapor soffiò sul mare,
una bruma sopra l'aria;
tenne il vecchio Väinämöinen |
|
|
|
|
kokonaista kolme yötä
sisässä meren sinisen
pääsemättänsä perille,
kulkematta kunnekana. |
fermo per tre notti intiere,
fermo in mezzo al mare azzurro,
senza che fornire il viaggio
né che muoversi potesse. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
380 |
Yön kolmen levättyänsä
sisässä meren sinisen
virkki vanha Väinämöinen,
itse lausui, noin nimesi:
«Ei ole mies pahempikana,
uros untelompikana |
Riposatosi tre notti
fermo in mezzo al mare azzurro,
parlò il vecchio Väinämöinen,
pronunziò queste parole:
«Non c'è uomo ancor peggiore,
non eroe più sonnolento |
|
|
|
|
u'ulla upottaminen,
terhenellä voittaminen». |
che la nebbia abbia annegato
o la bruma giù prostrato». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
390 |
Veti vettä kalvallansa,
merta miekalla sivalti.
Sima siukui kalvan tiestä,
mesi miekan roiskehesta:
nousi talma taivahalle,
utu ilmoillen yleni.
Selvisi meri sumusta,
meren aalto auteresta; |
Batté l'acqua con la lama,
scosse il mare con la spada.
Dalla lama stillò miele,
mosto al tocco della spada:
si levò la bruma al cielo
e la nebbia si disperse.
Tornò chiaro sopra il mare,
il vapor fuggì dall'onda; |
|
|
|
|
meri suureksi sukeutui,
maailma isoksi täytyi. |
più disteso, senza il velo,
parve il mare, parve il cielo. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Oli aikoa vähäinen,
pirahteli pikkarainen.
Jo kuului kova kohina
viereltä veno punaisen;
nousi kuohu korkeaksi
vasten purtta Väinämöisen. |
Era scorso un po' di tempo,
un momento era passato.
E s'udì forte un brusìo
sotto al fianco della barca:
si levò gigante un'onda
contro la nave di
Väinö. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
400 |
Siinä seppo Ilmarinen
toki säikähti kovasti: |
Ilmari fabbro, davvero
sentì allora gran spavento: |
|
|
|
|
veret vieri kasvoiltansa,
puna poskilta putosi.
Veti viltin päänsä päälle,
yli korvien kohenti,
peitti kasvot kaunihisti,
silmänsä sitäi paremmin. |
calò il sangue giù dal viso,
dalle rosse gote scese.
Si coprì con la coperta,
la tirò fin su gli orecchi,
si tappò per bene il viso
ed ancora meglio gli occhi. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
410 |
Itse vanha Väinämöinen
katsoi vierellä vesiä,
loi silmät sivulle purren.
Näki kummoa vähäisen: |
Ed il vecchio Väinämöinen
guardò intorno, sopra l'acque
ed a fianco della barca
vide un piccolo prodigio: |
|
|
|
|
Iku-Turso, Äijön poika,
vieressä veno punaisen
nosti päätänsä merestä,
lakkoansa lainehesta. |
Turso, figlio del gran Vecchio,
stava a fianco del battello,
su dal mar levava il capo,
il cocuzzolo dall'onde. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
420 |
Vaka vanha Väinämöinen
saipa korvat kourihinsa.
Korvista kohottelevi,
kysytteli, lausutteli,
sanan virkkoi, noin nimesi:
«Iku-Turso, Äijön poika! |
Il verace Väinämöinen
tosto il prende per gli orecchi.
Per gli orecchi su lo tira
e gli chiede ad alta voce,
così dice, gli domanda:
«Turso, figlio del gran Vecchio! |
|
|
|
|
Miksi sie merestä nousit,
kuksi aallosta ylenit
etehen imehnisille,
saanikka Kalevan poian?» |
Perché t'alzi su dal mare,
ti sollevi su dall'onde
a noi uomini dinnanzi,
ed al figlio di
Kaleva?» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Iku-Turso, Äijön poika,
eikä tuo ihastu tuosta
eikä tuo kovin pelästy
eikä varsin vastaele. |
Turso, figlio del gran Vecchio,
né gioì di questa cosa,
né fu molto spaventato,
né rispose poco o punto. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
430 |
Vaka vanha Väinämöinen
tarkoin toiste tutkaeli, |
Il verace Väinämöinen
forte ancora lo richiese, |
|
|
|
|
kolmasti kovin kysyvi:
«Iku-Turso, Äijön poika!
Miksi sie merestä nousit,
kuksi aallosta ylenit?» |
e severo un'altra volta:
«Turso, figlio del gran Vecchio!
Perché t'alzi su dal mare,
ti sollevi su dall'onde?» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
440 |
Iku-Turso, Äijön poika,
jo kerralla kolmannella
sanan vastaten sanovi:
«Siksi mie merestä nousin,
siksi aallosta ylenin:
oli mielessä minulla |
Turso, il figlio del gran Vecchio,
alla terza volta disse
in risposta tal parola:
«Per ciò su dal mar m'alzai,
su dall'onde mi levai:
che volevo sterminare |
|
|
|
|
surmata suku Kalevan,
saa'a sampo Pohjolahan.
Kun nyt lasket lainehisin,
heität vielä herjan hengen,
enpä toiste tullekana
etehen imehnisille». |
i figliuoli di
Kaleva,
riportare a
Pohja il
Sampo.
Se or mi cali giù nei flutti,
se risparmi la mia vita,
non verrò più un'altra volta
in cospetto degli umani». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
450 |
Silloin vanha Väinämöinen
heitti herjan lainehisin.
Itse tuon sanoiksi virkki:
«Iku-Turso, Äijön poika! |
Ed il vecchio Väinämöinen
lasciò il misero nei flutti,
pronunziò queste parole:
«Turso, figlio del gran Vecchio! |
|
|
|
|
Ellös sie merestä nousko,
ellös aallosta yletkö
etehen imehnisille
tämän päivyen perästä!» |
Non levarti più sul mare,
non alzarti più sull'onde
in cospetto degli umani
a partir da questo giorno!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
460 |
Senpä päivyen perästä
ei Turso merestä nouse
etehen imehnisille,
kuni kuuta, aurinkoa,
kuni päiveä hyveä,
ilmoa ihailtavata. |
Da quel giorno in poi, giammai
si levò Turso dal mare
in cospetto degli umani
finché luna e sole splenda,
finché brilli il giorno chiaro
e ci faccia lieti l'aria. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Siitä vanha Väinämöinen
laski eelle laivoansa.
Oli aikoa vähäinen,
pirahteli pikkarainen.
Jo Ukko, ylijumala,
itse ilmojen isäntä,
virkki tuulet tuulemahan,
säät rajut rajuamahan. |
Quindi il vecchio Väinämöinen
spinse innanzi la sua nave.
Era scorso un po' di tempo,
un momento era passato.
E già
Ukko, dio supremo,
il signor dell'alto cielo,
fe' soffiare i venti tutti,
scatenarsi gli uragani. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
470 |
Nousi tuulet tuulemahan,
säät rajut rajuamahan. |
A soffiar presero i venti,
a infuriare le tempeste. |
|
|
|
|
Kovin läikkyi länsituuli,
luoetuuli tuikutteli;
enemmän etelä tuuli,
itä inkui ilkeästi;
kauheasti kaakko karjui,
pohjonen kovin porasi. |
Il ponente soffiò forte,
il libeccio impetuoso,
piombò rapido il levante,
lo scirocco con un urlo;
e con fischi spaventosi,
il grecale e il tramontano. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
480 |
Tuuli puut lehettömäksi,
havupuut havuttomaksi,
kanervat kukattomaksi,
heinät helpehettömäksi. |
Tolse agli alberi le foglie,
rubò gli aghi alle pinete,
rapì i fiori alle brughiere,
disseccò le fibre all'erba. |
|
|
|
|
Nosti mustia muria
päälle selvien vesien. |
Sollevò la mota nera
fino in cima all'onde chiare. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
490 |
Kovin silloin tuulet tuuli,
aallot hakkasi alusta.
Veivät harpun hauinluisen,
kantelon kalaneväisen
väen Vellamon hyväksi,
Ahtolan iki-iloksi.
Ahto aalloilta havainnut,
Ahon lapset lainehilta; |
Aspro soffia allora il vento,
batte l'onda nel battello,
porta via l'arpa di luccio,
quella kantele di pinne,
per la gente di Vellamo
e d'Ahtola a gioia eterna.
Se n'accorse Ahto fra l'onde,
d'Ahto i figli in mezzo ai flutti; |
|
|
|
|
ottivat sorean soiton,
kotihinsa korjasivat. |
preser la leggiadra cetra,
la portàr nelle lor case. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
500 |
Siinä vanhan Väinämöisen
ve'et silmihin vetihe.
Itse tuon sanoiksi virkki:
«Sinne sattui saalahani,
meni mielisoittimeni,
katosi iki-iloni!
En tuota enämpi saane
sinä ilmoisna ikänä |
Ma del vecchio Väinämöinen
si riempir gli occhi di pianto.
Così disse, parlò allora:
«Se n'è andato il mio lavoro,
è sparito il mio conforto,
la mia gioia sempiterna!
Non potrò più, d'ora innanzi
fin ch'io viva, trarre gioia |
|
|
|
|
hauin hampahan iloa,
kalanluista luikutusta». |
delle zanne del gran luccio
e letizia delle lische». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
510 |
Itse seppo Ilmarinen,
tuopa tuiki tuskautui.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
«Voi, poloinen, päiviäni,
kun läksin selille näille,
ulapoille auke'ille,
polin puulle pyörivälle,
varvalle vapisevalle! |
Ilmari fabbro egli stesso,
si sentì preso da angoscia.
Così disse, parlò allora:
«Ahimé, miseri miei giorni,
da che venni su quest'onde,
sull'aperta superficie,
sopra il legno ruzzolante,
sopra il ramo tremolante! |
|
|
|
520 |
Jo on tukka tuulta nähnyt,
hivus säätä hirveätä,
parta päiviä pahoja,
nähnyt näilläki vesillä;
harvoin on havaita tainnut
tuulta ennen tuon näöistä,
noita kuohuja kovia,
lakkipäitä lainehia.
Jo nyt on tuuli turvanani,
meren aalto armonani!» |
La mia chioma ha visto il vento
già altre volte, e l'uragano,
la mia barba tristi giorni
vide sopra questi flutti;
ma di rado ha conosciuto
prima un vento cosiffatto,
tal di schiume ribollire,
biancheggiare tale d'onde.
Presto è il vento il mio sostegno
sono l'onde il mio rifugio!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Vaka vanha Väinämöinen,
tuopa tuossa arvelevi:
«Ei venossa vieremistä,
purressa parahtamista!
Itku ei hä'ästä päästä,
parku päivistä pahoista». |
Il verace Väinämöinen
rifletté, poi così disse:
«Non si pianga nella barca,
nella nave non si gema!
Non ci può pianto salvare,
da sventura liberare». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
530 |
Siitä tuon sanoiksi virkki,
itse lausui, noin nimesi:
«Vesi, kiellä poikoasi,
laine, lastasi epeä, |
Parlò ancora, prese a dire,
in tal modo si fe' udire:
«Acqua, tieni i figli in freno,
onda, ferma i tuoi ragazzi, |
|
|
|
|
Ahto, aaltoja aseta,
Vellamo, ve'en väkeä,
ettei parsku parraspuille,
pääse päälle kaarieni! |
Ahto, tieni ferme l'onde,
la famiglia di Vellamo,
che non battano nel bordo,
non mi spruzzin sulla prora. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
540 |
«Nouse, tuuli, taivahalle,
ylös pilvihin ajaite,
sukuhusi, syntyhysi,
heimohon, perehesesi!
Elä kaa'a puista purtta,
vierrä hongaista venettä! |
«Ora, vento, t'alza al cielo,
sopra i nuvoli ti spingi,
va' lassù dove sei nato,
dove sta la tua famiglia!
Questa barca, questo pino,
tu non devi rovesciare! |
|
|
|
|
Ennen kaa'a puut palolla,
kuuset kummuilla kumoa!» |
Butta giù quelli dei boschi
da bruciar, da dissodare!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
550 |
Se on lieto Lemminkäinen,
itse kaunis Kaukomieli,
sanan virkkoi, noin nimesi:
«Tule, kokko turjalainen!
Tuopa kolme sulkoasi,
kokko, kolme, kaarne, kaksi
varaksi vähän venehen,
pahan purren parraspuuksi!» |
Ed il vispo
Lemminkäinen,
il leggiadro
Kaukomieli,
così disse, parlò allora:
«Vien' tu, aquila di Turja,
porta tre della tue penne,
e tu portane due, corvo,
per sostegno alla barchetta,
per rinforzo de' suoi bordi!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Itse laitoa lisäsi,
varppehia valmisteli;
liitti tuohon liikalaiat,
koko sylen korkeuiset,
aallon käymättä ylitse,
partahille parskumatta. |
Egli stesso aggiunse gli assi,
apprestò l'intavolato,
fece i bordi di rinforzo,
li innalzò per una tesa,
sì che l'onda non vi giunga
né vi arrivino gli spruzzi. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
560 |
Jo oli kyllin laitoaki,
venehessä varppehia
tuulen tuiman tuikutella,
aallon ankaran lykätä, |
Ora già ben rinforzati
ebbe i bordi la barchetta,
da cullarsi all'aspro vento,
da gettarsi contro l'onda, |
|
|
|
|
kuohuja kulettaessa,
mäkipäitä mentäessä. |
mentre è forza che sua strada
fra montagne d'acqua vada. |
|
|
|
|
|
|
|
